Kiputilat: Kuinka minusta tuli kusipää

Nyt kun vuosi lähenee loppuaan, niin ajattelin naputella hieman erilaisen postauksen ja kertoa omasta kusipäisyydestäni muutamalla sanalla. Yritän parhaani mukaan muodostaa teille kuvan siitä, kuinka useamman vuoden jatkuneet kiputilat ovat muokanneet meikäläisestä sen mikä minä nyt olen ja samalla myös sen mitä tiettyjen asioiden oivaltaminen ja niiden hyväksyminen on tuonut mukanaan. Toivon että se joka pysähtyy lukemaan tätä, ymmärtää sen että jäljempänä olevat ajatukset, päätelmät ja havainnot ovat omakohtaisia eikä niitä tule yleistää, sillä kipu on jokaisen henkilökohtainen helvetti eikä sitä voi kukaan muu ymmärtää tai käsittää. Uskallan kuitenkin väittää että kaikille kivuista kärsiville yhteistä on se, että kipu ei vuosien varrella vanhene eikä menetä tehoaan minkä takia siihen ei totu – se on yhtä helvettiä joka ikinen päivä.

Kipu täyttää erinomaisesti tehtävänsä, se toimii erittäin hyvänä indikaattorina sille mitä meidän tulee välttää ja mitä me taasen voimme tehdä mutta pitkäkestoisissa tilanteissa se kääntyy itseään vastaan ja johtaa äärimmäisissä tapauksissa kuolemaan. Minun ei ole lainkaan vaikea olla ymmärtämättä ihmistä joka tappaa itsensä vuosikausia kestäneiden kiputilojen jälkeen, se on näet hyvin useasti ainoa tapa jolla saa sielulleen rauhan. Itsemurhaa sanotaan raukkamaiseksi teoksi ja sitä se myös on, olkoonkin että näiden vuosien jälkeen olen oppinut olemaan tuomitsematta niitä ihmisiä, jotka päätyvät tähän vaihtoehtoon vuosikausia kestäneen kipuhelvetin jälkeen. Ihmistä kun ei ole tehty sietämään kipua 24/7 ja siksipä tämä indikaattori lopulta tekee sen mitä sen ei pitäisi – ei ainakaan meille ihmisille opetettujen arvojen, erilaisten normien tai kristillisen kasvatuksen perusteella – mutta koska kivun tarkoitus on saada ihminen toimimaan niin että kivun syy/aiheuttaja poistetaan, on tämän toiminnon luonnollinen tehtävä poistaa se ainoa, jäljelle jäävä kivun lähde eli ihminen. Kuulostaako raajalta tai jotenkin väärältä? Mielestäni ei koska juuri näin luonto toimii ja jos joku ajatteli väittää vastaan, niin tutkikoon vaikkapa mehiläisten toimintamallia siinä tilanteessa kun ne huomaavat olevansa paikassa/tilanteessa josta ei ole ulospääsyä.

Kipu vaikuttaa väistämättä ajattelutapaan, pitkäkestoisessa kivussa siitä tulee dominoiva mutta myös lyhytkestoisen kipu saa aikaan ihmisessä muutoksen joka on kaukana sivistyksestä ja nk. hyvistä tavoista. Esimerkkinä tilanne jossa ihminen satuttaa itsensä joko vahingossa tai ystävän tekemän käytännön pilan johdosta ja jossa kivun kohde saa osakseen ivaa jota säestää varsin vittumainen nauru. Tilanne jossa meistä jokainen on ollut jossain elämän vaiheessa joten minun ei tarvitse tässä selittää niitä ajatuksia joita tuona hetkenä me tunnemme. Kun kiputilat jatkuvat pitkään, vuosia, niin silloin muutos tapahtuu vaivihkaa eikä sitä välttämättä tiedosta alkuvaiheessa. Omalla kohdallani tämä havahtuminen tapahtui joskus puolitoista vuotta sitten sattuneen tilanteen seurauksena jossa eräs tuttavani ilmoitti että hän kyllä tietää kaiken kivusta, ja niinpä minun hermostoperäiseen päänsärkyyni sekä selkäsärkyihini ainoa vaihtoehto on sinappikasvit, joko Sinapis alba tai Brassica nigra josta jompaa kumpaa minun tulisi sivellä joka ilta ohimoilleni ja selkääni, kuitenkin niin että tätä ennen minun pitäisi hölkätä noin viiden kilometrin lenkki koska se parantaa verenkiertoa ja auttaa näiden loistavien rohtojen imeytymisessä.
Seuraus oli se että hetkeä myöhemmin Brassica nigra – tohtorilla oli musta silmä ja alarivistä puuttui hammas, olisi puuttunut kenties useampikin mutta lähellä olleet ihmiset puuttuivat tilanteeseen ja veivät osumaa ottaneen kansanparantajan jonnekin. En tiedä minne enkä välittänyt silloin enkä välitä edelleenkään.

Edellä mainittu tapaus ei suinkaan ole ainoa, olkoonkin että olen välttynyt fyysiselle puolelle menevistä mielenilmauksista mutta vastaavia, verbaalisia räjähtämisiä on ollut lukematon määrä ja tämä suhtautuminen kanssaeläjiin on helvetin vaikea asia. Oikeasti, sillä tunnen suurta syyllisyyttä siitä että ”rankaisen” ihmisiä siitä mitä itsekin harrastan, ts. niskavillani nousevat pystyyn joka kerta kun joku tulee toivottelemaan minulle parempaa jatkoa sanoen ”toivottavasti asiat tästä paranevat” vaikka sekä toivottelija että minä tiedämme ettei näin tule tapahtumaan ja samaan aikaan minä toivottelen erilaisilla foorumeilla ihmisille positiivisempaa elämää vaikka tiedän (ja kiputiloista tai sairaudesta kärsivä toivotusten saaja tietää) ettei se elämä siitä miksikään muutu. Aivan saatanan vaikea asia selittää niin että se menisi kaikilla jakeluun koska asia on – kuten jo edellä mainitsin – kieroutuneella tavalla kaksijakoinen. Tottakai minä toivon että jokaisella niin kivuista kärsivällä tai ei niin kivuliaan sairauden piinaavilla ihmisillä kuin tavallisilla, ihan terveilläkin tyypeillä elämä sujuisi hyvin ja mahdolliset vaikeudet olisivat vain poikkeustila ja poistuisivat pian mutta taas omalta kohdaltani toivon että se helvetin jeesustelu ja merkityksettömän sanahelinän kuunteleminen loppuisi. Sitä ei vaan yksinkertaisesti jaksa ja kaikista pahimpia ovat lähellä olevat sukulaiset ja muut ihmiset jotka päivästä toiseen kyselevät vointia. Mihinkä se muuttuisi? Ei ole olemassa jouluyön ihmeitä tai poppamiestä Perusta joka yht’äkkiä poistaisi kivut ja tekisi tästä elämästä edes siedettävää. Ja jos suoraan sanon, niin eniten vituttaa ihmiset jotka aloittavat keskustelun kyselemällä vointia, pahoittelevat tilannetta hyvin säälivään sävyyn ja jatkavat sitten samaan hengenvetoon esim. tähän tapaan; ”Kuules, mun tarttis päästä kaupoille ja koska täältä kylältä ei oikein kulje busseja, niin viitsisitkö lähteä kuskiksi?” tai sitten ”joo, meillä ois tarkoitus remontoida sauna joten ajattelin kysyä miten sulla on aikaa?” Mitä vittua? Usein tulee tilanne jossa epäilee omaa järkeään ja pelästyy käyneensä keskustelua omassa päässään kun toinen kyselee kyytiä/pyytää töihin vaikka olen juuri kertonut (ja pidemmän aikaa) että päivät kuluvat punkan pohjalla. Nämä tällaiset keskustelut ovat niitä jotka paljastavat sen mitä ihmiset todella ajattelevat ja kuinka ”huolissaan” he ovat eli pelkkää paskaa kaikki tyynni. No, ehkäpä määritelmää paskaa on liian jyrkkä, paremminkin voitaisiin puhua hyvistä käytöstavoista mitä tulee kohteliaisiin kuulumisten kyselyyn ja muuhun vastaavaan mutta on silti jotain sellaista mitä ei todellakaan tee mieli kuulla. Siihen kuulkaa väsyy, ihan samaan tapaan kuin kaikkeen muuhunkin, olkoonkin että se on kenties on hyvää tarkoittavaa mutta koska se kuitenkin on pelkkiä sanoja vailla merkitystä, niin sen toivoisi loppuvat. Erityisesti kaiken sen mitä tulee päivittäisen olotilan kyselemiseen. Ei se siitä miksikään muutu.

Koska tästä näyttää tulevan turhankin pitkä, koitan selittää lyhyesti mitä tarkoitan tällä omaehtoisella syrjäytymisellä johon kuuluu mm. se että vietän nyt toista joulua yksinäni (no, suurelta osin nykyisen sinkku – statukseni takiakin) ja tästä johtuen myös suljen puhelimeni joulun pyhien ajaksi. Syrjään vetäytyminen, antisosiaalisuus, millä nimellä sitä halutaankin kutsua on suurimmaksi osaksi tuota edellä mainittua väsymistä mutta hyvin suurelta osalta myös ihmisten suojelemista. En tarkoita tällä fyysistä väkivaltaa vaan sitä että nykytilanteessa olen todellinen kusipää, sanon hyvin herkästi mitä olen mieltä ja teen sen vieläpä mahdollisimman vittumaiseen sävyyn. Tämä ei tarkoita ns. normaalia kanssakäymistä mutta heti kun siirrytään näihin terveyttäni koskeviin asioihin ja sitä seuraavaan paskan jauhamiseeen, antamani palaute on erittäin julmaa – perustuen henkiseen väsymiseeni – ja tästä syystä tulen tahtomattamanikin pahoittaneeksi kanssaeläjien mielen ja se on asia jota en halua. Lyhyesti jos tämän yrittää selittää, niin syrjäytymiselläni suojelen muita ihmisiä itseltäni ja koska olen tiedostanut tämän, en tunne sen johdosta ahdistuneisuutta tai masennusta, vaan pikemninkin helpottuneisuutta ja tämä on yksi niistä asioista joita olen tämän matkan varrella oppinut. Erilaisten päätösten odottelu, lukemattomat lääkärissä käynnit ja odotushuoneessa istumiset ja näitäkin useammat hylkäyspäätökset sekä lisäselvityspyynnöt ovat kasvattaneet tietynlaista kärsivällisyyttä, olen opppinut olemaan kiitollinen siitä mitä minulla on ja olen hyvin onnellinen jos saan vuorokaudessa nukutuksi muutaman tunnin.

Loppupäätelmänä voidaankin sanoa että kiputilat ovat kasvattaneet minua henkisesti mutta samalla ne ovat myös kasvattaneet ihmisiä loukkaavan ja kaltoin kohtelevan pedon jota en pysty käsittelemään ja siksi on parempi että peto ja minä pysytään siellä missä muita ihmisiä ei ole.
Niille jotka jaksoivat tänne asti, toivon että vajavainen ulosantini selvitti edes hieman tätä nykyistä tilaani ja toivon että te ette saaneet väärää käsitystä. Empatia ei ole minulle vieras asia vaikka suurimmaksi osaksi olenkin tunnevammainen.

Hyvää sunnuntaita kaikille ja muistakaa olla ihmisiksi.




34 kommenttia :

  1. Totta puhut, Oi Wanha Paimen! Ensin sitä jopa yrittää pitää huolta ns. sosiaalisista suhteista, kunnes kuulee riittävästi asiattomia kommentteja ("ethän sä aina voi olla kipeä", "ei ex-kaiman-kummillekaan tullut kipuja", "lisää liikuntaa!" ja - no sähän tiedät. Sen jälkeen onkin jopa suotavaa erakoitua, ettei tod. loukkaisi kaikkia lähipiirissä vielä olevia. Tähän piiriin emme laske terv.huollon toimijoita, joista voisi kirjoittaa erikseen isohkon taruja pursuavan opuksen.
    Pahinta on minusta se, ettei kukaan (ei kaveri, ei lääkäri, ei nokikolari) usko sitä kivun määrää, laajuutta sekä tiettyjen "kipu"lääkkeiden tai muiden hoitokeinojen ei-toimivuutta. Eli tässä saa ährätä mitä tahansa, koska ei enää suostu lääketehtaiden mannekiiniksi.

    Parasta kivunhoitoa on lämpöpeitto ja sopivan kokoinen kissa (no, koirakin käy, mikäli ei ole Fimean listoilla).

    Ai niin, tunnustaudun itsekin julkisesti täysin paskaksi. Itseänihän se ei haittaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä.
      Tämä on vaikea asia kaikkien käsittää koska hyväähän ihmiset pääsääntöisesti tahtovat mutta se "ymmärtäminen" ja kokeminen on kaksi täysin eri asiaa. Mule esimerkiksi on tehty kaksi muistikartoitusta (joista mustaa valkoisella)vuosina 2008 ja 2014 joissa kummassakin todetaan meikäläisen muistin olevan 70 - vuotiaan tasolla. Edelleen, samaisiin tutkimuksiin perustuen, psykologin ja jopa Kelan! lausunnoissa todetaan ettei meikäläistä uudelleen kouluteta - syynä se että mun pää ei pysty keskittymään muuhun kuin kipuun ja tästä syystä kaikki jota ei laita heti lapulle, unohtuu minkä vuoksi lukuisia tärkeitä soittoja ja tapaamisia on mennyt ohi joiden takia erinäisiä päätöksiä, lekurin puheille pääsyä etc. on saanut odotella viikkotolkulla ja tällä suoranainen vaikutus toimeen tulemisessa.

      Vaikka kipu on yksilöllistä ja jokaiselle yhtä helvettiä, niin toivoisin ihmisten ymmärtävän näiden "ei ulospäin näkyvien kiputilojen" eli sairauksien joiden syy ei ole silmin havaittavissa, olevan yhtä todellisia kuin näiden fyysisten vammojenkin ja ymmärtävän myös sen, että homma on sama kuin kavereilla joilla toisella on mustelma ja toisella avomurtuma - ei tarvitse olla lääkäri tietääkseen kumpi on tuskallisempi.

      Elikot on parhaita koska ne ei mielistele (perkele)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos.
      Ehkä vähän paatoksellista mutta tunsin tarvetta tuoda julki koska tämä asia on vaivannut mua pitkään ja mitä tulee teikäläiseen, niin uskon että samaa suhtautumista sä saat osaksesi. Kaikki mikä ei näy ulospäin on kuviteltua - tuohon asenteeseen lienet joskus törmännyt?

      Poista
    2. Joskus on pakko olla paatoksellinen. Ja totta puhut sen suhteen, että jos sairaus ei näy ulospäin on sille välillä vaikea saada ymmärrystä taikka oikeutusta. "Koska ethän sä näytä kipeältä."

      Poista
    3. Ainakin se helpottaa jos ei muuta. Suomalainen perinne kun on se että jos verta ei tule, niin ei voi olla kipeä.

      Poista
  3. Mielestäni itsemurha on väärä sana, pitäisi puhua itsetaposta. Murha se ei ainakaan ole.

    Allekirjoitan kokemuksesi. Yksi juttu vielä lisäksi: jos kertoo jotain kivuistaan, on olemassa myös tyyppejä, jotka haluavat nokittaa eli kertovat omista vielä kamalammista kivuistaan. Varsinaista kilpalaulantaa ja vähättelyä myös.
    Siksi on parempi olla erakko, ei puhua mitään kenellekään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa on kyllä pointti jota en tullut ajatelleeksi ja asia on kyllä parempi ilmaista noin.

      Jep, näihin tyyppeihin törmäsi ennen, nyt erakoitumisen jälkeen kylläkin hyvin harvoin ja sitä ihmettelin aina että miten nämä kuolema olkapäillään olevat tyypit kykenivät käymään töissä?
      Voihan olla tietysti että heidän kipukynnyksensä oli jotain luokkaa "Täysin tunnoton" tai vastaavaa mutta oikeesti, jos ihminen kärsii kovista kivuista niin silloin ei kyllä tehdä yhtään mitään. Jopa sängyn pohjalla makaaminen tuottaa sellaista tuskaa ettei sitäkään voi tehdä kuin pätkissä.
      Erakkona paras - asia jonka sisäistämiseen tarvitaan se mitä terveillä ei ole.

      Poista
  4. Kiitos Paimen informaatiosta. Vaikea on tajuta elämää jatkuvan kivun kanssa kun sitä itse ei ole kokenut.

    Voisin kertoa masennuksesta samanlaisen epäsosiaalistumistarinan. Kroonistunut vaikea masennus (yksi diagnooseista eläkepaperesissani) ei parane. On vain huonoja ja vähän vähemmän huonoja jaksoja. Tätä ei ole ne muutamat "ystävät" koskaan tajunneet. Siksi ovat entisiä, kun en jaksanut hypätä kissanristiäisissä ja leikkiä sosiaalista. Hyvin pieneksi on piiri ympärillä mennyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä mitään.
      Mitä tuohon mainitsemaasi aiheeseen tulee, niin olisi hyvä jos tekisit siitä postauksen sillä vaikka mä elin sellaisen ihmisen kanssa 15 vuotta jolla oli keskivaikea masennus, en väitä että mä olisin oppinut siitä oikeastaan yhtään mitään. Ainoa asia oli se, että kun hällä oli huono tai paremminkin hiljaisempi päivä, niin silloin myös minä olin hiljaa koska alussa tein sen virheen että mä yritin piristää eri tavoin ja koitin saada häntä ryhtymään johonkin hommaan ja se oli virhe se.
      Monet luulee että antisosiaalisuus on sama asia kuin vittumainen tai ylpeä luonne mutta sitä se ei ole, vaan just tuota mitä sinäkin sanoit. Sitä ei vaan jaksa.

      Poista
  5. Ihmettelen, miksi sie aina soimaat ulosantiasi vajavaiseksi, kun se ei sitä ole. Päinvastoin. Ja varmaan sitä pitäs huutaa ja parkua koko ajan, että ihmiset tajuais, että ei ole työkykyinen ja on kipee. Mutta sen verran puolustelen niitä latteuksien latelijoita, että ei ne tarkota pahaa ja saattavat olla joskus jopa vilpittömiä. Ymmärrän toki, että se alkaa toivottomassa tilanteessa tympiä.

    Itsetappo on tosiaan parempi sana. Panen korvan taakse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Soimaan sitä sen tähden että mä en osaa pukea sanoiksi sitä mitä mä ajattelen ja kun ihmiset lukee näitä mun tekstejä kuin piru raamattua, niin silloin hyvin moni asia saa täysin eri merkityksen tai jää kokonaan huomioimatta kuten se että mä mainitisin sekä tekstissäni (2 eri kertaa) että Polgan kommentin vastauksessani ymmärtäväni näitä ihmisiä jotka "latelevat latteuksia". Tiedän heidän tarkoittavan hyvää mutta kun puhutaan ihmisistä jotka ovat lähellä ja tietävät todellisen tilanteen eli sen että nikamat eivät korjaa itse itseään eivätkä mene itsestään oikeille paikoilleen, tulevat ja hokemalla hokevat sitä alituista virttänsä asioiden muuttumisesta parempaan, niin se alkaa vituttamaan pidemmän päälle. Tuntemattomille tämän suon sillä eiväthän he voi tietää mikä on tilanne, puhumattakaan siitä että he tietäisivät kuinka kauan se on kestänyt.

      Poista
  6. Minunkin on vaikea ymmärtää millaista on elämä jatkuvien kipujen kanssa. Seuratessani esim. Polgan blogia olen kuitenki oppinu ymmärtämään, miten lekureilta ei tod.saa tarpeeksi vahvoja kipulääkkeitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä välitä sillä ei se olekaan tarkoitus että ihmiset ymmärtäisivät koska kyseessä on asia jonka ymmärtäminen vaatii omakohtaisen kokemisen.

      Suomalaisessa terveydenhuollossa ei voida puhua kipulääkityksestä koska suurin osa lääkkeistä on mielipidelääkkeitä joilla ei ole varsinaista tekemistä kivun kanssa. Kun puhutaan kovemmista lääkkeistä, niin puhutaan saattohoidosta ja tälläkin saralla on piruparkoja jotka jäävät ilman ja joutuvat viettämään elämänsä viimeiset päivät helvetillisissä tuskissa kun lääkärien mielestä "lääkitystä ei voida määrätä". Näitä juttuja on silloin tällöin lehdissä kun potilas on siinä onnellisessa asemassa että joku perillisistä/sukulaisista välittää ja rakastaa häntä ja haluaa että tällä läheisellä olisi ne viimeiset (yleensä) päivät mahdollisimman helppoja. Vahvempia lääkkeitä kun ei tuhlata vanhuksiin tai niihin syöpäpotilaisiin jotka suku on hylännyt eikä kukaan valvo sitä millä tavalla heitä hoidetaan /lääkitään.

      Mitä taasen tulee Polgaan ja minuun, niin mehän olemme lekureiden mielestä piripäitä joilla on helvetillinen kiire saada kuula himmeäksi. Ei voida olla sairaita kun ei tule verta ja kaikki raajatkin ovat oikeilla paikoillaan.

      Poista
    2. Jotain sentään yritetään tehdä; eutanasiaa koskeva kansalaisaloite sai eilenillalla 50 000 täyteen. Sitä koskevien uutisten kommenttiosiot on täynnä ulinaa ihmisiltä, jotka ei oo ees lukenu, mitä aloite koskee. Koska eisaatappaa, kohtatapetaankaikki, vanhuksettapetaan ja vammaisettapetaan, jumalasitä ja jumalatätä. Silmät räjähtää jos niitä lukee.
      Oman äitini kuoleman nähtyäni en olis voinu olla allekirjoittamatta aloitetta. Ei se voimassaollessaankaan olis voinu äitiä auttaa, koska äiti halus elää eikä ollu enää oikeustoimikelpoinenkaan sitten, kun kärsimys toden teolla alkoi, mutta jos ite oon järki päässä semmosessa tilanteessa, niin en todellakaan haluais jäädä niiden lääkärien armoille, joiden mielestä opiaatteja ei voi määrätä kun niistä tulee kuoleva ihminen riippuvaiseksi ja lopulta riudutetaan nälkään ja janoon koska luonnollinen kuolema. Anteeksi avautuminen.

      Poista
    3. Tuo oli hyvä uutinen, luin illalla ja yöllä aika paljon aiheesta kertovia uutisia ja sitä mitä lakialoitteella haetaan.
      Kommenttiosiot, olivatpa ne sitten jonkun lehden tai minkän muun julkaisun tahansa, ovat trollien ja sellaisten ihmisten joiden pitää päteä, temmellyskenttiä ja kuten sanoit, molemmat tahot kommentoivat vailla sen parempaa tietoa ja se on huono asia se. Maailmassa on näet lukematon määrä ihmisiä jotka ammentavat "tietonsa" myös näistä kommenteista ja levittävät ja tätä virheellistä tietoa eteenpäin,ilmiötä voisi verrata nyt tapetilla olevaan valeuutisointiin ja sitä se tavallaan onkin.
      Kuinka paljon niin suomessa kuin maailmalla viruukaan ihmisiä joita ei voida auttaa mutta heille ei anneta muuta mahdollisuutta kuin kärsiä ja sitten vielä puhutaan sivistysvaltioista...osaa tässä(kin) näyttelee uskonnolliset piirit ja ihmisille vuosisatoja opetetut asiat mutta toivotaan kuitenkin että jotain muutosta tulee.

      Sun ei tarvitse pyytää anteeksi avautumista koska se on hyväksi ja sitä paitsi Paimentola on paikka jossa toivon sitä harrastettavan, ihan sillä että moni jättää näistä asioista kirjoittamisen omassa blogissaan kusipäiden ja trollien takia mutta Paimentolassa tätä ongelmaa ei ole ja olisinkin kiitollinen jos veisit tätä viestiä eteenpäin.
      Täällä ei sensuroida eikä tuomita eikä sen paremmin vainota ketään.

      Poista
    4. Kiitos synninpäästöstä :) ja se on totta, että ne kommentit varmasti muokkaa tiettyjen, epävarmempien ihmisten maailmankuvaa. Tai ainakin pönkittää sitä omaa maailmankuvaa, kun ne vastakkaiset jätetään lukematta tai niitä ei mietitä sen pidempään. Kun on näitä ihmisiä, jotka uskoo sen ensimmäisen "tiedon", minkä asiasta saavat (ainakin jos se sopii maailmankuvaan) ja mikään fakta ei saa enää päätä kääntymään. Ainakin uskovaisten ja rasistien suunnalla tätä tuntuu olevan. Esimerkiksi Sari Essayah auktoriteettiasemaansa väärinkäyttäen suoranaisesti valehteli tuosta eutanasia-asiasta (jopas on hauska sana).

      Poista
    5. Kyllä tuo ensimmäisen tiedon sääntö pitää kutinsa jokaisen kohdalla ja sitä on päästävä kiireesti levittämään koska kaikki haluavat olla "niitä joilta kuullaan kaikki uusimmat jutut". Niin valitettavaa kuin se onkin.

      Poista
  7. Olet niin oikeassa: mikään ei ota kaaliin niin paljon kuin kaikenlaiset ohjeet, joita jakelevat ihmiset, joilla ei ole röntgenkatsetta tai diagnosointi-taikakatsetta...itse tosin olen siitä onnellisessa asemassa, että on olemassa (vielä?) troppeja, jotka tehoavat melkein kaikkeen. Ymmärrän hyvin halun erakoitua. Rauhallista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ehkäpä kaikkein raivosttavimpia ovat ihmiset jotka sanovat kärsivänsä kovista kivuista kuten minä, mutta pahoittelevat etteivät ehdi jäädä juttelemaan pidemmäksi aikaa kun on suursiivous kesken ja pitää pestä pyykkiä etc.

      Ole onnellinen jos sulla on sellaiset tropit jotka tehoaa - se on harvinaista näinä aikoina.

      Mukavaa ja rauhallista viikkoa myös sulle!

      Poista
  8. Onhan selvää, että jatkuva kipu muuttaa persoonaa. Itselläni on edelleen erilaisia kipuja ja osa tulee lisääntymään iän myötä.

    En ole itsekään kovin sosiaalinen työarjen jälkeen ja ystävät ovat jo oppineet, etten kovin usein jaksa lähteä mihinkään. Tässäkin on taas eri asia lähteä liikkeelle perheenjäsenten kanssa, koska he tietävät paremmin minut. Ja kuten Marjaana sanoi, on tosi vaikea välillä töissä esmes lähteä pois kesken päivän, koska sairaus ei näy ulospäin.

    Kammoaisin sukujouluja, jos joutuisin sellaiseen osallistumaan (kuten veljeni ex-appivanhemmat järjestävät..) ..Uuuaah.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta ja yks mun diagnooseistani onkin "Pitkäaikaisen sairauden aiheuttama persoonallisuuden muutos". Jokunen vuosi sitten pidin tuota lähinnä huvittavana mutta nyt olen tajunnut kuinka helposti mä hermostun ihmisiin, tai oikeastaan siihen hälinään ja edellä mainittuihin asioihin eikä se ole hyvä juttu se.

      Sairastaminen vie voimat ja se vie vaikka kuinka tahtoisi tehdä ja osallistua mutta kipu on sen verran lamauttava tekijä että siinä jää tahto toiseksi.

      Sukujouluista enkä - juhlista ole koskaan pitänyt mutta osallistuin niihin ennen (vain sukujouluihin) koska "näin on aina tehty".
      Viime joulu oli ensimmäinen yksin vietetty joulu, eihän me Valkyriankaan kanssa pahemmin joulua suvun kanssa vietetty mutta saatettiin pikaisesti poiketa siellä missä porukka kokoontui.

      Poista
  9. Sain niin paljon paskaa s-postiin ja kommentteihin silloin kun masennuksestani kirjoitin, että en ihan hevillä enää avaudu. Vaikka itse en niistä pahemmin välittänyt, elämänkokemusta on sen verran, mutta on muita, jotka pahastuvat. Mutta katsotaan nyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain muistelinkin (että olet joskus kirjoittanut aiheesta) mutten sanonut mitään kun en ollut varma ja ymmärrän tuon sun pointin. Maailmassa riittää kusipäitä arvostelijoita ja omaan elämäänsä vittuuntuneita trolleja joiden elämäntehtävä on kaataa se oma paska jonkun toisen niskaan ja se on asia jota en ymmärrä.
      Sovitaan että kirjoitat jos siltä tuntuu mutta jos et, niin sitten et.

      Poista
  10. Voi että. Ja ettien että. Ja äh vielä perään. Eipä tuohon oikein mitään voi sanoa, siis sellaista joka ei olisi kulunut klisee tai muuten vain kolisisi onttouttaan.
    Pärjäile.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu eikä rakas Hirnakka tarvitsekaan sanoa mitään. Minä kun tiedän että sulla on näistä kivuista ihan omakohtaisia kokemuksia ja se riittää mulle.
      Kaikkea hyvää sulle ja toipilaalle - Torpan väkeä unohtamatta. Olkoot polkusi kevyet!

      Poista
  11. Mä nostan hattua kaikille teille kroonisen kivun kanssa eläville, ihan syystä, että mun mielestä siitä vois jo myöntää mitalin (jotka tosin on hyödytöntä roinaa, joista ei ole iloa kenellekään), että kun on jatkuvia kovia kipuja, pystyy ylipäätään välillä käyttäytymään asiallisesti kanssaihmisä kohtaan.

    Mulla kun on elämässä ollut muutaman päivän jaksoja sellaisia kipuja, joihin ei ole lääkkeet auttaneet, niin pelkästään ne muutaman päivän kestoiset jaksot on saanut mut miettimään, että kuinka kukaan pystyy elämään vuosia kammottavien kipujen kanssa. Itsellä olis varmaan oman elämän lopettaminen aika lähellä. Vaikka siksi kai sitten niitä rauhoittavia monelle kipupotilaalle syötetään, ettei tulisi turvauduttua lopulliseen ratkaisuun.

    Mutta joo, hatunnosto siis siitä, että te kipupotilaat jaksatte välillä elää myös meidän kivuttomien mukana. Itse en tiedä, mihin pystyisin, jos kärsisin vastaavista kivuista, luultavasti en pystyisi samaan kuin te täällä blogistaniassa pyörivät tyypit, joten rispekt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. VAivansa kullakin, eiköhän meillä jokaisella ole omat vaivamme, joillain se voi olla vieläkin kurjempi vaikkei välttämättä kivulias kohtalo olekaan sillä kivut ovat suht pientä jos sitä verrataan esim raajan puuttumiseen tai näkökyvyn menettämiseen etc.
      Mutta hei, rispektiä myös sulle koska muija jaksaa painaa duunia valittamatta ja tekee kaikenlaisia juttuja - moni kun tyytyy levittämään persettään sohvalla joten äläpä vähättele ittees!

      Poista
  12. Just näin se menee. Itsellä menee kokoajan selkä huonommaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh :(
      Ei se ole sitten sinullakaan helppoa tämä elämä ja sympatiat siitä - paskana oleva selkä kun pysäyttää koko äijän.

      Poista
  13. Hienosti kirjoitettu!
    Minäkin jossain vaiheessa halusin lopettaa kokonaan kivuistani keskustelemisen. Niistä oli osin pakko jutella töissä, kun sairasteluja oli paljon. Mutta mitä enemmän ihmiset halusivat neuvoa (juuri tuollaisilla yrteillä, leikkausehdotuksilla ja muilla ideoillaan), sitä enemmän minä halusin olla hiljaa. Tajusin kuten sinäkin, ettei siitä keskustelusta ollut mitään järkeä. Lopulta kyselijät eivät enää saaneet minulta vastauksia ja kun olin ollut tarpeeksi pitkään hiljaa, ne kuvittelivat kipujen poistuneen. Tuota en tajua yhtään, miten sun tutut kehtaa pyytää kyytiä tms. remppa-apua, kun sä suoraan sanot niille mikä sun tilanne on. Täysin ääliöitä mun mielestä. Ehkä se voi johtua siitä ettei kipu näy välttämättä ulospäin. Minä ainakin pakenen mieluummin paikalta, kuin näytän kivun.

    Blogimaailma hiukan muutti tilannetta. Täällä kun voi olla pois tuttujen silmistä, niin tulee joskus avauduttua. En tiedä onko se hyvä juttu.

    Minä toivottelen kyllä kaikille aina toipumista ja parempaa oloa. En tee sitä v-tuillakseni, vaan luulen, että toivottelen siinä samalla aina itsellenikin, siltä varalta, että onni potkaisisi tännekin päin. Olen siis hupsu ja hullu hamaan loppuun asti, muuten en kestä itseäni, eikä kai ympäristökään ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Ymmärrän sua täysin sillä rasittavinta on just tuo kun ihmiset luulevat tietävänsä vaikka heillä ei ole harmainta aavistustakaan koko asiasta ja useimmiten on myös niin, ettei heitä loppupelissä kiinnosta pätkääkään - kunhan koittavat esiintyä osaa ottavina ihmisinä.

      Toivon myös että myös sulla ois helpompaa koska tiedän mitä on elää kipujen kanssa. Sussa on se hieno piirre ettet sä näytä (ainkaan täällä Blogspheressä) tuskaasi ulospäin, vaan pyrit olemaan kuin niitä ei olisikaan. Se on piirre joka monelta (jolla asiat ovat jopa suht hyvin) puuttuu.
      Siispä - mahdollisimman kivutonta ja mukavaa Joulua ♥

      Poista
  14. Herätit. Jotenkin kuvittelin, että tuska näkyy, mutta peittelen osaani kai paremmin kuin itse luulen. Tämä vuosi on ollut todella vaikea, ihan tammikuun alusta asti. Senpä vuoksi onkin kiva päättää tämä vuosi ja aloittaa uusi. Toivotaan siltä paljon parempia myötätuulia ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkäpä sitä tiedostamattaan osaa peitellä kipuaan ja kenties juuri siksi ettei tarvitsisi kuunnella näitä toisten ihmisten esittämiä "viisauksia", tai sitten se on sitä kun ihmiset tuijottavat tyyliin "kyllä maailma on mennyt huonoon malliin kun tuon ikäinenkin kävelee omituisessa etukumarassa ja näyttää siltä kuin olisi mukamas kipeä - vaikkei tuossa iässä voi olla noin huonossa kunnossa".

      Toivotaan joo, ja sulle joka olet jaksanut pitää positiivisen asenteen, mä toivon mahdollisimman helppoa vuotta. Meidän vanhojen paimenien niin väliä ole mutta kun nätti nainen sairastaa, niin se on väärin se.

      Poista

Käynnistäsi kiitollinen ja kommentistasi olisin suorastaan riemuissani!
(kommenttien valvonnan takia ne näkyvät vasta hyväksymisen jälkeen ja tämä saattaa kestää jonkin aikaa)