Paimentola today: parisuhdeongelmia, karjalanpaistia ja omppukrumpelia!

Gooooooood moooooorning Blogsphere!

Daa, eilisen illan (18.00 – 00.10) aikana tulin siihen tulokseen että kaikki se mitä olen puhunut WP:n puolelle muuttamisesta, voidaan unohtaa ja siksipä poistin äänestyskopin (kiitos kaikille äänestäneille) ja lisäsin parin edellisen postauksen alkuun muutaman, asiasta tiedottavan rivin. WordPress on hyvä alusta mutta koska plan free sisältää muutamia rajoitteita enkä näin ollen saanut tiettyjä toimintoja ilmiintymään/toimimaan haluamallani tavalla, niin WP:n puolelle siirtyminen voidaan unohtaa. Varhaisina aikoina saatoin vääntää näiden asioiden kanssa vuorokauden läpeensä mutta eilinen kuuden tunnin sessio riitti tällä kertaa. Vituttaa sikäli että tein illalla WP:n puolelle uuden postauksenkin jossa kerroin mm. minut synnyttäneen naisen ja hänen nuorimman kopion vierailusta, tai lähinnä sen venymisestä ja illan yllätysvieraasta (naisihminen, meikäläistä hieman vanhempi) jonka kanssa kävimme eeppisen, lähes neljä tuntia kestäneen keskustelun siitä että nyt kun heiltä viimeinenkin lapsonen lentää pesästä, niin onko mitään järkeä jatkaa suhdetta jossa ei ole tapahtunut millään tasolla yhtään mitään viimeisten kahdenkymmenen viiden vuoden aikana. Itse liitto tai parisuhde joka on syntynyt hyvin nuorella iällä, on kestänyt vuosikymmenen enemmän ilman mitään vakavia kriisejä (ei toisen osapuolen pettämistä etc.)

ero
Niinpä?

Ollaan siis siinä tutussa tilanteessa jossa avioliitto sujuu sinänsä hyvin, kumpikin hoitaa työnsä, aviomies ei ole väkivaltainen, on omat talot ja autot mutta siinä se sitten onkin. Yhdessä ei käydä missään eikä yhdessä tehdä muutenkaan mitään joten suhde on suhde vailla merkitystä. Keskustelun aikana tuli esiin muutamia asioita joita en ymmärtänyt ja esimerkiksi se, ettei tämä nainen omien sanojensa mukaan voinut olla se joka lopettaa suhteen koska pelkäsi sukulaisten (molemmin puolin), tuttavien ja paikallisten tuomiota, oli asia joka herätti meikäläisessä hyvin suurta ihmetystä. Varsinkin kun nainen jatkoi näkemyksensä puoltamista sillä että hän eropäätöksellään loukkaisi miestä ja se on viimeinen asia mitä hän halusi tehdä. Tuohon väittämään totesin heti että meitä miehiä kyllä loukkaa enemmän se jos me kuulemme ettei toinen ole rakastanut viimeiseen kymmeneen, kahteenkymmeneen vuoteen koska sehän on suoranaista valehtelua josta kukaan mies ei pidä ja kun tälläisessä valheessa eletään, niin siinähän menee kummankin osapuolen elämä (tai on jo mennyt) täysin hukkaan. Minen tiedä onko tässä kyseessä jokin syvään juurtunut äiti teresa – syndrooma vai mikä joten ajattelin kysyä teidän mielipidettänne. Ihan sillä että Paimentolan väestä suuri osa on naisia ja naisnäkökulma on aina naisnäkökulma ja vaikka en kannusta ketään eroamaan, niin selittäkää minulle miksi oma elämä pitää uhrata koska näin on aina ollut – periaatteen takia? Toki tiedän että useampi vuosikymmen yhteiseloa on asia ellei peräti instituutio jota ei lopeteta tuosta vaan mutta jos ihminen elää onnettomassa suhteessa jossa kokee ahdistusta, niin mikä on se asia joka hänet pitää siinä kiinni? Vaihtoehtona kun olisi elämä jossa hän voi toteuttaa itseään haluamalla tavallaan ja kenties jopa löytää kumppanin jonka kanssa elämä olisi sellaista että siinä kumpikin osapuoli tulee huomioiduksi?
cooking
Syömisen osaan, kokata en.


Koska Paimentolassa on tapana hypätä asiasta toiseen, niin voin kertoa että tänään Paimentolan keittiössä tullaan saavuttamaan virstanpylväs joka onnistuessaan vie minut syvemmälle ruuanlaiton jaloon harrastukseen tai sitten tilanne päättyy siihen että palo – ja pelastuslaitoksen väkeä syöksyy sisään ovista ja ukkunoista. Tänään näet Paimentolan keittiössä valmistuu ensimmäistä kertaa Karjalanpaisti ja vaikka se teille ammattilaisille onkin yhtä helppoa kuin nenän niistäminen, niin nyt tulee muistaa että kokkina häärää kärsimätön (ne bloody paistoajat!) ihminen joka kaiken lisäksi kärsii paitsi M99.45 :stä, myös dementiasta jonka takia pelkäänkin että unohdan jonkun tärkeän ainesosan lisäämisen ja karjalanpaistista tulee täysi fiasko. Sen kuitenkin olen päättänyt että vaikka kyseinen ruoka menisi täysin pieleen ja vaikka se maistuisi kuinka saatanan pahalta tahansa, niin minähän syön sen koska tässä taloudessa ei ruokaa heitetä roskiin!
Asiasta on kiittäminen kaikkia teitä ja erityisesti Rantista sekä Mutsia, jotka molemmat ovat asian tiimoilta auttaneet minua hyvin paljon ja se on juttu josta olen erityisen kiitollinen. Jos karjalanpaistin kanssa ei tule ongelmia, niin teen jälkkäriksi Polgan omenakrumpelia seuraavan ohjeen mukaan jonka sain tältä eteläisten kansojen johtajalta ja maailman mukavimmalta naiselta:

Polgan omppukrumpeli:
Omppukrumpeli (apple crumble) -> kaura-omenapaistos

- 3 – 6 kuorittua omppua
- 3 - 5) dl kaurahiutaleita
- vajaa 1 dl sokeria
- vajaa 1 dl sulatettuja margariinia
- vaniljasokeria
- omenalohkojen päälle kanelia ja kardemummaa
- uuniin 170 astetta, vajaa puoli tuntia ja jätetään jälkilämpöön hautumaan

Ja jos käy niin että Karma on unohtanut minut täksi päiväksi ja saan vielä tuon jälkiruoan onnistumaan, niin loppupäivä menee kieriessä sillä eilen vieraillut mc toi ensinnäkin karjalanpaistia varteen lihaa Paimentolan tyyliin eli sitä riittää Uotilan lapsillekin ja koska olen haaveillut omenakrumpelista jo jonkin aikaa, niin näitäkin löytyy muutama kilo. Ei pelkästään omppukrumpelia varten, vaan Polga on koittanut opettaa minua syömään terveellisemmin ja siinä missä ennen käteni hamusi suklaata tai jotain muuta makeaa, niin nykyisin otan omenan ja se on aivan helvetin hyvä juttu se.

Tälläistä tällä kertaa ja kuten tuolla alussa mainitsin, niin eilen illalla WP:n puolella viettämäni aika vei illan lukulistalta joka korjattakoon tänään.

Suloisia suudelmia, helliä halauksia ja mitä parhainta sunnuntaita teille kaikille. Muistakaa olla ihmisiksi.


35 kommenttia :

  1. Se että pelkää mitä muut ajattelee ei ole syy elää onnettomana. Ei suhteessa tai ilman. Minä ajattelen samalla tavalla kuin sä: pahempaa loukkaamista melkein on se, että jää kitumaan ja kärvistelemään siihen suhteeseen ja vie toiseltakin mahdollisuuden kumppaniin joka arvostaa ja rakastaa.

    No, toisten ihmisten päähän on varsin vaikea päästä...

    Mutta suloista sunnuntaita sinnekin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minäkin ajattelen. Ihmisellä on vain yksi elämä ja koska päivät kuluvat nopeammin kuin me itse haluaisimme, elämän pitäisi olla sellainen että siitä nauttii.

      Mukavaa sunnuntaita Majallekin! <3

      Poista
  2. IMO ensinnäkin rakkaus on yliarvostettua, kuten seksikin. Ahdistus on kamalaa, ja jos jonkun ihmisen kanssa oleminen ahdistaa koko ajan, niin tottakai silloin pitää pyrkiä poistamaan se ahdistus, ahdistava ihminen tai itsensä samasta tilasta. Mutta sitä ennen kannattaisi pohtia, mistä se ahdistus tulee, ja lähteekö se pois jos eroaa. Ne on usein tavalla tai toisella sisäsyntyisiä, vaikka niitä yrittääkin aina projisoida ympäristön aiheuttamiksi. Eli tulevat mukana, minne ikinä meneekin.

    Toisekseen, miten se aviomies estää vaimon "itsensätoteuttamisen"? Kieltääkö se vaimoa tekemästä asioita tai haluaisiko vaimo toteuttaa itseään jotenkin arveluttavilla keinoilla, jotka saattas miestä vituttaa? Millä tavalla jonkun elämä uhrataan ja mille? Onko tasaisentavallinen elämä paha asia?

    Kolmanneksi kannattaa miettiä, mitä hyvää siinä myös menettää, jos eroaa. Ei voi tietää, löytääkö ikinä enää kumppania rinnalle, ja onko se sitten edellistä parempi jollain tapaa, jos löytyykin. Vai olisiko parasta vain valmistautua olemaan parhaassa seurassa eli yksin? Mitä olen kuulostellut ns. markkinoillaolevien naisten juttuja, niin ei niitä unelmakumppaneita niin vain oteta. Ahdistusta ja pettymistä siitä uuden etsimisestäkin tuntuu seuraavan. Puhumattakaan yhteiselon yrittämisestä, kun kahden varttuneemman ihmisen erilaisia piintyneitä tapoja koittaa sovittaa samaan talouteen...

    Joo, on tullut mietittyä näitä asioita ihan omalla kohdalla tuossa loppuvuonna. Päätin jäädä, ja tykkään että oli oikea ratkaisu - toistaiseksi.

    Ja mukavaa, kun et lähtenyt wordpressiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on aika helvetin vaikeita asioita mutta ja ei kait näihin ole mitään yksiselitteistä ratkaisua koska kaikilla tilanne on eri ja on monta osatekijää joista kokonaisuus muodostuu mutta sen minä sanon että itseään ei kannata uhrata että kaikilla olisi asiat hyvin. Elämä on liian lyhyt siihen.

      Joo, mä en saanut asioita toimimaan ja toisekseen mun kärsivällisyys loppui kuudennen tunnin kohdalla.

      Poista
    2. Mutta mitä se uhriutuminen oikein on? Palveleeko sitä toista omat tarpeensa unohtaen? Miksi niin tekee? Mitä siinä tilalla sitten on, jos ei ole sitä parisuhdetta, jolle "uhrautuu"? Niin, voisi olla ehkä sitä tai voisi olla tätä. Tai sitten alkuhuuman jälkeen ihan sama surkeus, mutta yksinään kestettävänä. Oma elämä voi olla parisuhteellisellakin.

      Ja tosiaan jäi paatoksestani pois tuo, ettei tohdi itse ottaa ratkaisevaa askelta, niin se on sitä vastuun sysäämistä toiselle. Että kun se toinen laittais sen eron vireille, niin kaikki syyllistys tulis sitten sen toisen niskaan. Ja jos asiat menee mönkään, niin on mukavampi syyttää sitä toista kuin itseään.

      Poista
    3. Kyllä, tai noin minä sen ajattelen. Tämän naisen tapauksessa hän on jo pitkään elänyt tilanteessa joka ei häntä miellytä, mutta koska lapsensa asunut kotona ja vailla töitä, niin on päättänyt pyörittää kotia omat tarpeensa unohtaen ja eläen vain lapselleen ja miehelleen. Saman asian (eli lapsen elättämisen/kasvattamisen) hän olisi voinut tehdä eronneenakin koska pätäkästä ei ole pulaa joten ihmetyttää miksi pitää kulissia yllä?

      Jälkimmäinen asia on just niinkus sanoit. Ei tahdo että tuntee itsensä syntipukiksi koska se on "väärin" ja haluaa että toinen ottaa ratkaisevan askeleen. Tyhmä taktiikka koska mistä vitusta toinen tietää mitä nainen ajattelee kun hän elää ja toimii niinkuin mitään ei olisi tapahtunut.

      Poista
    4. No niinpä. Tähän tarttis nyt sen miehen mielipiteen, minkälainen hänen mielestään on avioliiton tila. Kenties ei tiedä minkään olevan pielessä, kenties voisi olla halukas uudessa perhetilanteessa hieman muokkaamaankin elämistä vaimolle mielekkäämmäksi? Mutta nythän emme sitä tiedä. Vaimolla ei ilmeisesti ole liiton parantaminen mielessä, vaan ero.

      Suurin osa avioerohakemuksista tehdään vaimon aloitteesta, ja joskus se tulee yllätyksenä miehelle, joka on luullut kaiken olevan kunnossa, tai ei ainakaan niin pielessä, että erota pitäis. No ei ole lähdeviitettä tälle tiedolle kyllä, mutta eiköhän se ainakin Suomessa päde.

      Poista
    5. En usko että tietää koska on sellainen hissukka muutenkin ettei ulkomaailman asiat paljon kiinnosta. Toisaalta se on niin että jos käyttäytymistä aletaan muuttamaan puoli tai toisin, niin se on mun mielestä jonkinlaista "näyttelemistä" jolla saadaan toinen osapuoli tyytyväiseksi ja se on perseestä. Parisuhteessa joko on dravia tai sitä ei sitten ole mutta keinotekoisesti sitä ei siihen saa. Eri asia on sitten nämä paheista luopumiset mutta muuten...
      Tosin tämä on vain mun mielipiteeni joten voihan olla että jollain pareilla tämä käytösmallin muuttaminen auttaisikin tilannetta.

      Onko tuo faktaa? Toisaalta en ihmettele koska äijät ovat sellaisia jääkäreitä että jos jotain on, niin se on eikä siitä sen enempää.

      Poista
    6. Olet kyllä oikeassa tuosta näyttelemisestä, mutta monesti on maneereita siksikin, kun luulee että toinen tykkää, ja toinen on ollut valittamatta vain toisen mieliksi = kumpaakin vituttaa, mutta kumpikaan ei tule sanoneeksi, ettei loukkaa toista. MUTTA kun ei näistä ihmisistä sen enempää tiedä, voihan olla että ne on puhuneet ongelmistaan viisi vuotta tuloksettomasti...

      Ja ainakin se on fakta, että naiset tekee enemmän näitä eropäätöksiä, mutta ihan varma en ole tuosta lopusta. Mulla on semmonen käsitys, että nainen usein haikailee jotain parempaa ja hienompaa ja etsii itseään ja romantiikkaa ja elämää ja ties mitä muuta, mitä parisuhteesta ei löydykään, mutta mies on vähempään tyytyväinen, siihen normitavalliseen elämään joka soljuu eteenpäin ilman enempiä draamoja.

      Aika kuvaava on se "vitsi", jossa nainen penää mieheltä rakkaudentunnustusta, mies sanoo "johan minä sen kerran sanoin, kerron kyllä jos tilanne muuttuu".

      Mie luulen, että sie oot monessa mielessä hieman erilainen kuin tuollainen perusjääkäri :)

      Poista
    7. Tottapa tuo mitä kerroit ja minen tiedä loppupelissä että miksi se elämä urautuu?
      Onko se molempien laiskuutta koska en jaksa uskoa että kumpikaan on pidemmän suhteen/vuosikymmenien jälkeen liikkeellä sillä samalla draivilla kun silloin ensimmäisinä vuosina. Kait se on ihmisen ahneus, aina vaan pitää saada "parempaa" ja siksipä ei osata arvostaa sitä mitä jo on, niin surulliselta kuin se kuulostaakin. Mitä taas meikäläiseen tulee, niin ihan perusjätkä olen ja koska Sparta, niin en paljon vaadi mutta en kyllä näillä kympeillä/tässä kunnossa jaksa olla menossa koko ajan. Enemmänkin sellainen joka arvostaa himppa tasaisempaa elämää eli tylsä? :D

      Poista
  3. Mä luulen että kaikki (naiset) ajattelee sitä että mitä muut ajattelee jos erotaan. No, sillä kun ei ole paskaakaan väliä mitä muut ajattelee. Jokaisella on vain se yksi perkeleen elämä ja sitä pitäisi rämpiä eteenpäin silleen että voi valintoihinsa olla jotakuinkin tyytyväinen.

    Ja mitä karjalanpaistiin tulee, olen huolissani että sun mahalaukkusi repeää, olethan maltillinen! Sä voit ottaa sitä sitten lisää kun ensimmäinen satsi on laskeutunut :). Älä unohda sitä lihaa äläkä nestettä :D. Hyvin se menee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin, niin tämäkin nainen ja se on hänelle kenties se kaikista pahin juttu vaikka totuus on se, että ihmiset ovat tänä päivänä niin keskittyneitä omaan napaaansa että kuittaavat tälläiset asiat olankohautuksella ja unohtavat koko jutun vielä saman päivän aikana.

      Niinpä! Alan kohta tekemään sitä koska äskeinen vieras hieman sotki aikataulua mutta jumalaisee jos se on syötävää niin siinä pitää tosiaan olla tarkkana ettei käy niinkuin viimeksi! :D

      Poista
  4. Ehkä eka kerta krumpelia tehdessä ota 3 dl niitä hiutaleita ja 3 - 4 omppua, niin saat varmasti heekkuva...
    Tuollaisessa suhteessa näyttäisi elävän iso osa ns. hyvin toimeentulevista ihmisistä - koska ulkokuori. Itse lähtisin ja oon lähtenyt nopeesti, jos toinen osapuoli kaipaa selittelyjä voishan sen tehdä vaiks avioliittoneuvonnassa tjsp ulkopuolisen läsnäollessa. Kärsimystähän tuon täytyy olla kaikille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä!

      Olet oikeassa ja tästäkin keskusteltiin, koitin näet vedota siihen että hänenkin tuttavapiirissä on monia vastaavassa tilanteessa olevia joiden elämä (kuten tämä nainen varsin hyvin tietää) on pelkkää kurjuutta. Täytyy nyt katsoa miten asia etenee koska muksun pitäisi lähteä kodista vielä tämän kevään aikana. Josko hän sitten olisi tarpeeksi rohkea tekemään ratkaisevan siirron.

      Poista
  5. Ärh. Vieraita. Menee hetki

    VastaaPoista
  6. On tämä it-maailma sitten ihmeellinen:eilen, kun poikkesin kyläs, ei näkynyt mitään uutta ja tänään sitten olikin jo kolme juttua. Ei taida laitepuoli täällä päivittyä... Vaan onpa hyvä, että selvisit kuumeesta ilman jälkitauteja. Taudin pahalainen on riehunut täälläkin ja olen sen tiimoilta saanut todeta, että eräässä eteläsuomalaisessa aluesairaalassa muutama henkilökunnan jäsen voisi hieman vilkuilla peiliin. Kuinkas se karjalanpaisti? Maltoitko odotella, että on lojunut uunissa? Toivottavasti tuli mieleistä! Pitkissä suhteissa lienee sitovana muutakin kuin paljon puhuttu kuuma, pään sekaisin saava tunne. Enkä nyt tarkoita mitään maallista omaisuutta, vaan ihan muuta. En sano, että oma elämä pitäisi uhrata mihinkään, mutta ehkä voisi koittaa keskustella ja saada mieleistä muutosta aikaan? Tietysti, jos on pysyvästi ahdistunut tms, eikä mikään auta tai muutu, niin varmastikin voi olla ihan hyvä miettiä radikaalejakin ratkaisuja. Väittävät, että melkoiselle osalle miehistä naisen haluama ero tulee aivan puskista, joten rautalangasta vääntäminen voisi olla sellaisissa tapauksissa avuksi. Ääh, mitä minä mistään mitään tiedän, saati olen kenellekään neuvoja antamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämä Paimentolassa on hektistä: toisena päivänä ei mitään ja seuraavana sitten sitäkin enemmän :

      Luojan kiitos nyt näyttäis siltä että tauti tosiaan helpottaa, en silti ole uskaltautunut ulos kovinkaan paljon koska mikään ei ole niin veemäistä kuin pitkittynyt flunssa.

      Onhan pitkissä suhteissa paljon sellaisia elementtejä ettei näitä suhteita voi verrata muutaman vuoden juttuihin mutta se ettei asioista edes keskustella ja suurinta osaa pidetään itsestään selvyytenä, on mun mielestä osoitus siitä että suhteessa on jotain pielessä tai sitten ollaan yksinkertaisesti siinä tilanteessa missä toiselle ei ole enää mitään sanottavaa/annettavaa ja se on surullista.

      Poista
    2. Eli raporttia karjalanpaistista joudumme siis odottamaan....

      Poista
    3. Jumaliste nainen!
      Se onnistui paljon paremmin kuin odotin vaikka mulla oli todellisia vaikeuksia odottaa sen bloody lihan kypsymistä. Nyt jälkeenpäin voin iloisin mielin todeta että odottaminen kannatti ja vaikka se ei ole lähelläkään sun tekemää, niin mulle tämän ekan kerran onnistuminen oli iso asia koska se kannustaa jatkossakin tekemään kaikkea mitä on ennen pitänyt "täysin mahdottomana".

      *Ottaa Mutsia kiinni korvista ja pussaa naaman märäksi*

      Kiitos - olen hirmu kiitollinen ♥

      Poista
    4. Mukava kuulla, että tuli maistuvaa. Ja lopustahan saa sitten tehtyä perunakeiton -liemi antaa mukavati makua ja jos sattuu muutama lihapalanen eksymään joukkoon, niin aina parempi :)

      Poista
    5. Oli se kyllä hyvää ja mun mielestä se liemi käy perunoiden kanssa ihan sellaisenaan :)

      Poista
  7. Huoh kun huokasuttaa jo valmiiksi tämä aihe, mutta koska omaan niin paljon näkökulmaa tällaisessa aviossa eläneiden lapsena, niin pakko kertoa jotain huomioita.

    Isäni on kasvatettu suht kristillisesti, mutta ei se ikänään ole mikään kirkonpalvoja ollut. Ajatusmaailma vaan on sellainen, että avioero on ihmisen henk. koht. epäonnistuminen, ja hiljaa kituuttaen kärsiminen kuuluu jokaiseen parisuhteeseen. Siksi isälleni oli suuri järkytys, että poikansa eli vanhempi veljeni erosi vaimostaan, koska eivät enää tulleet toimeen. Poika on siis hälle nyt osiltaan kuin se eka pannukakku eli epäonnistunut. Mulla oli myös vaikeata tuon avioeron tuiskeissa, kunnes tajusin, että toistan vain isän ajatuksia, ja veljeni päätös on todellakin ollut kaiken sen tuskan arvoinen ja nykyään on paljon onnellisempi kuin sen entisen haahkan kanssa. Mistä tämä isäni käsitys kristillisestä aviosta tulee, niin sen perusteet löytyy hänen omasta lapsuudestaan. Mummu ja ukki (jota en koskaan ehtinyt tavata, btw molemmat tietysti sota-ajan ihmisiä, joilla se kärsimys varmaan on niin syvälle juurtunut, että avioelämäkin sitten oli sitä) elivät samassa pihapiirissä, mutta eri rakennuksissa, koska vihasivat toisiaan niin paljon. Avioero ei kuulemma olisi tullut kyseeseenkään siihen aikaan. Molemmat pieksivät toisiaan ja kakaroita mutta erota ei voinut. Siinä sitten varmaan aika pitkälle kirjoiteltiin se, millainen omasta isästäni kasvoi. Muusta sisarusparvesta en kirjoita, ettei mene liian tunnistettavaksi pienen pitäjän asiat, mutta ongelmia sieltäkin löytyi/löytyy.

    No siihen läheltä seuraamaani avioliittoon. Minä luulin lapsena, että naimisiin voi mennä kenen tahansa kanssa eikä siihen liittynyt mitään sen kummempaa kuin rauhallinen kimppa-asuminen. (Meillä ei usein vanhemmat riidelleet kovaan ääneen, oli vaan hiljaista ja sulkeutuntta.) Esimerkiksi aivan pienenä luulin, että äiti ja isä ovat keskenään sisaruksia. Minua hämmensi kovasti, jos joskus kerran tai pari satuin näkemään jonkun pusun, ja pidin sitä todella ällöttävänä, koska en tosiaankaan ollut tottunut sellaista näkemään. Ehkä minua ällötti siksi, että tiesin kuinka paljon äiti inhoaa isää ja kuinka paljon isä puhuu paskaa äidistä selän takana. Molemmat ovat siis vuorostaan tupisseet ääneen toistensa huonoja puolia minulle (äiti todenmukaisesti isästä ja isä vainoharhaisesti ja valheellisesti äidistä). Jälkikäteen ajateltuna koko liitto on mielestäni vastenmielinen ja yhdessä ne ovat viimeksi hymyilleet varmaan 80-luvulla. Säälisin äitiäni, mutta oma vikahan se on. Kaunis ja fiksu nainen on tuhlannut elämänsä äreän puutarhatontun kanssa, koska tuntee olevansa siitä riippakivestä vastuussa. On ollut ilmeisen finito isän kanssa jo ennen minun syntymääni kaikesta päätellen. Tästä ei nyt pidä lukea, etten välittäisi iskästä, kyllä välitän ja säälin sitäkin, mutta muulla perheellä on ollut paljon kärsimystä sen takia.

    Toivottavasti tässä oli nyt jotain näkökulmaa tuollaiseen avioliittoon mitä kuvasit, etten liikaa sössöttänyt asian vierestä. Kysy lisää jos mietityttää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kun kiitos Ninka, mun mielestä sä kiteytit tämän tekstissä olleen asian koska nuo jutut mitä sä kirjoitit, ovat mielestäni enemmistö tämän kylmän maan parisuhteissa vaikkei se ulospäin näykään. Yhteiskunnallisesti - tai ihan vaan kuntatasollakin - merkittävien ihmisten keskuudessa varmasti sääntö eikä poikkeus että ollaan yhdessä vaikkei mitään yhteistä olekaan. Johan parisuhde tavallaan määritellään maan päämiehenkin kautta eli suomessahan presidentillä pitää olla puoliso ja siks mun käykin Arajärvee sääliksi. Ties mistä sekin koditon aikoinaan kaapattiin että siitä saatiin kävelykeppi Haloskalle :D

      Poista
    2. Arajärvi on kyllä sellanen lapanen ettei toista :)

      Poista
  8. Karjalanpaisti on ihanaa!!! Teen sitä aika usein ja aina liian vähän. Sitä kokatessa ei voi mennä metsään, annat vain muhiutua uunissa useamman tunnin =)

    Suhteet on joskus noin monimutkaisia, tai ei suhteet, vaan ne omat ajatukset: mitä luulee muiden ajattelevan tai odottavan. Muille ei pitäisi kuulua jos tekee valinnan, joka on itselle oikein. Mutta mikäs minä olen muita neuvomaan, saatan kupsahtaa samaan kuoppaan vielä joskus itsekin ;-). No kovasti kuitenkin toivon, ettei kukaan kidu suhteessaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on ja mä olen mielettömän iloinen siitä että mun eka karjalanpaisti onnistui koska mä olen haka ryssimään nekin asiat jotka eivät normaaleilta ihmisiltä mene pieleen vaikka ne yrittäisivät :D

      Olet muuten ihan oikeassa noiden ajatusten suhteen. Ihmisestä tulee vainoharhainen ajatellessaan mahdollisten (tulevien) tekojensa seurauksia ja monta kertaa käy jopa niin, että ihminen alkaa myös toimimaan ja käyttäytymään näiden omien, mitään todellisuuspohjaa vailla olevien kuvitelmiensa takia ja siitä ei hyvä seuraa.

      Poista
  9. Hyvä,että Karjalanpaisti onnistui.

    Pitkästä suhteesta lähteminen ei ole helppo ja yksinkertainen asia. Koska en tarkemmin tunne tuota pariskuntaa, niin en siihen ota kantaa. Mutta itse pitkän (26 v) parisuhteen tässä vaiheessa on tullut niin paljon yhteistä ja on niin paljon hyviä asioita, että vaikeaa olisi lähteminen. EI elämä mitään pelkkää autoa ole, lähtee tai jää. Molemmissa tilanteissa on hyvät ja huonot puolet.

    Siitä en piittaisi mitä muut ajattelee tai sanoo. Mutta ei ole kahta samanlaista avioliittoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen Rantis niin onnellinen siitä että se onnistui ja sulle kuuluu iso kiitos koska sä olet näiden vuosien aikana härnännyt ao. safkalla useampaankin otteeseen joten iso kiitos myös sinulle! ♥

      Parisuhdeasiat ovat vaikeita ja onhan näiden kurjien suhteiden vastapainona oltava hyviäkin ja minusta jotenkin tuntuu että teillä on just tällainen suhde joka toimii ja jossa kumpikin rakastaa toista ehdoitta. Se on hieno asia - ja kallisarvoinen.

      Poista
  10. Karjalanpaisti on ainoa liharuoka, jossa syön vapaaehtoisesti sianlihaa. Kunhan sitä nautaa/hirveä on suhteessa enemmän. Ja mitä mureampaa, sitä parempaa. Uskoakseni olet saanut hyvän ohjeen ja onnittelut onnistumisesta.

    Mitä tulee tuohon erohommaan niin yhdyn monelta osin aiempiin lausuntoihin. Siskolikka erosi joskus 2000-luvun alkupuolella ja on vieläkin sinkkumarkkinoilla. Siitä yksinkertaisesta syystä, että nykyisin on lähes mahdotonta sovittaa yhteen kahta eronnutta joilla on lapsia tapauksesta riippuen vähintään yhden ellei useamman ex-puolison kanssa. Yhteinen aika ei kerta kaikkiaan ole mahdollista koska aina joku existä peruu/muuttaa/veivaa sovittuja juttuja. Tai joku sairastuu.

    Sääli. Mun Siskolikka on ihana <3
    Joskus jotkut pitkittävät eropäätöstä aivan liian kauan, menee sisu kaulaan ja jäädään jumittamaan siihen onnettomaan, tyhjään suhteeseen.

    Kyllä minäkin voin kertoa miettineeni montakin kertaa suhteeni mielekkyyttä, mutta monelta kannalta puntaroituani olen päättänyt etsiä ne valoisat puolet ja iloita niistä. Enkä puhu taloudellisesta puolesta.
    Saa nähdä mitä tapahtuu sitten kun Perikunta karistaa tämän tilan tomut tossuistaan ja poistuu satoisammille laitumille. Ei voi tietää ensi viikosta, ei voi tietää yli huomisesta kun ei ole varma herääkö aamulla.

    Kaikesta huolimatta, hyvää alkavaa viikkoa Paimenelle ja ihan kiva kun et lähtenyt sen WP:n völjyyn.

    VastaaPoista
  11. Yksi miehen tädeistä on puhunut (avo)erosta niin kauan kuin olen hänet tuntenut eli yli 20 vuotta. En minä eikä mies tiedä, miksi hän on jäänyt. Viime keväänä sama täti oli katsellut miehen isän (veljensä) kämppää sillä silmällä, että muuttaa sinne ja ottanut jo selville kaikenlaista uudesta elinympäristöstään, mutta taas se jäi puheen tasolle. Kai se on tottumuksen voima?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on kans yks kaveri joka ei tahdo päästä irti entisestä muijastaan vaikka erosta on reilu kymmenen vuotta mutta onneksi hääp on menossa parempaan suuntaan - nykyään ei jurise exästään kuin kännissä, ennen tästä maailman ihmeellisemmästä naisesta sai kuulla päivittäin ja se oli aika stanan rasittavaa.

      Tottumus on toinen luonto, niinhän sitä sanotaan ja kait se pitää paikkansa - ainakin joltain osin.

      Poista
  12. Kyllä tämän tiivistäisin; Heiluuko peitto? Jos ei heilu niin sitten eropaperit vetämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo. Siinä vaiheessa kun mitään ei tapahdu taidetakomon puolella, suhde alkaa näivettymään myös muiltakin osin enkä minäkään näe siinä mitään järkeä että ollaan yhdessä vain siksi että se toinen on ns. tuttu ja turvallinen. Suhteessa pitää olla draivia ja sitä että tehdään (ai kauheeta, mun piti kirjoittaa että otetaan toinen missä vaan :D) kaikkea mukavaa - myös sellaista mitä ei muiden tarvitse välttämättä tietää.

      Poista
  13. Minä olen trhnyt karjalan paistia jomonesti, parilla eka kerralla oli tulostetut ohjeet vieressä, nykyään vaimo kulta sanoo että teen parempaa kun hän, pekoni on perkeleeellisen hyvä lisä... :-D

    VastaaPoista

Käynnistäsi kiitollinen ja kommentistasi olisin suorastaan riemuissani!
(kommenttien valvonnan takia ne näkyvät vasta hyväksymisen jälkeen ja tämä saattaa kestää jonkin aikaa)

Kiitokset tekijöille:

  • Blogger archive page > Life is so full of tae!
  • Google Friend Connect Button > NetOops blog
  • Add Related Post Widget To Blogger (linkwithin) > My Blogger Tricks
  • Contact Form > Tw!st Blogger
  • Simple Search > Blogger Buster
  • How to display linkwithin related posts only in post pages > My Blogger Desk
  • How to Remove Subscribe to Atom links from your Blogger Blog > Superwebtricks
  • How to remove quick edit and wrench icons on Blogger > Blogger Plugins