Martina, Huli ja spartalaista asennetta

Vallitsevasta tilanteen takia elämäni ei ole spartalaista, vaan se on ylispartalaista ja pitääkseni mielen balanssissa/hermot kurissa koitan suunnata energiani johonkin hyödylliseen. Niinpä mä koitin että osaanko valmistaa jäätelöä ja kyllä, testi onnistui sen verran hyvin että tulen todennäköisesti tekemään tuota taivaallista tatinaa vielä tänään. Koska spartalaiseen (lue: het hemmetin köyhään) elämäntyyliin kuuluu se että kunnia niille joille se kuuluu ja edelleen saman spartalaisen periaatteen mukaan (lue: massiiviset, usein vaikeasti hallittavat tai täysin hallitsemattomat pakkomielteet) asiat on tehtävä mahdollisimman perusteellisesti, niin on sanottava että kunnia tämän kokeiluni onnistumisesta kuitenkin kuuluu sellaisille henkilöille kuin Robert Kahn 'ille ja Vint Cerf 'ille joiden ansiosta syntyi (D)Arpanet josta taasen kehittyi tämä nykyinen malli. Unohtaa ei pidä myöskään järjetöntä määrää ihmisiä jotka ovat olleet osaltaan kehittämässä Netin Suuria Syövereitä joista mainittakoon tiedon haun kannalta hyvin tärkeässä asemassa olevat herrat jotka tunnetaan Googlen luojina. Ilman heitä olisi moni asia aika helvetin paljon vaikeampaa.

Kuitenkin, itse jäätelöstä kunnia kuuluu Keltaisessa Keittiössä blogin Martinalle ja Henkalle sekä Meanwhile in Longfield 'in Hulille jonka blogiin päädyin Martinan antaman vihjeen kautta. Tein nimittäin jäätelöni Hulin ohjeen mukaan sillä poikkeuksella että korvasin ohjeessa olevan vanilijatangon lisäämällä vaniliinisokeria valkuaisten joukkoon kahdesta syystä. Ensimmäinen näistä on se ettei täältä hikisestä korpikylästämme, joka muistuttaa lähinnä kuusenhavujen ympäröimää persereikää, ole saatavilla vanilijatankoja eikä mitään muutakaan koska täällä ei ole edes kauppaa. Toinen syy on se että olemme – kiitos lähetysaarnaajien karavaanien – kyllä tietoisia siitä että sivistyneessä maailmassa näitä kyseisiä tankoja olisi saatavana mutta ne välimatkat! Kauppareissu sivistyneeseen maailmaan tarkoittaisi viikkoja kestävät valmistelut ja siltikin kamelit olisi vaihdettava matkan varrella vähintään kolme kertaa, myytävä muutama neitsyt jotta kuolleiden elukoiden tilalle saataisi uudet eikä Valittujen joukko (kolme tyyppiä jotka juuri ja juuri osaavat lukea sekä kirjoittaa) välttämättä kestäisi matkan rasituksia. He näet ovat fyysisesti perin huonossa kunnossa ja kun kuvittelette että karavaanissa on kolme kamelia joiden kuormana on pelkästään kipu – ja antipsykkottisia lääkkeitä, on enemmän kuin todennäköistä että vaniljatangon hakureissu päättyisi astetta riehakkaampiin bileisiin jossain päin tundraa.

Dyyni
Kuva viime kesän kauppareissulta. Joku kusipää sai idean että nyt pitää saada vihta ja sitähän sitten haettiin, Kahdeksan kuukautta, kaksi viikkoa ja neljä päivää. Arvaatkapa oli vihdassa lehtiä kun päästiin takaisin omalle tundralle?

Niinpä vanilijatanko vaihtui kahteen teelusikkalliseen vanilliinisokeria koska mä pelkäsin että jäätelöstä tulisi liian mautonta ja jos joku nyt erehtyy kysymään että miksi sä et laittanut jotain hilloa/valmiita kastikkeita(lakritsi, kinuski etc.) joukkoon, niin ehkä kannattaisi lukea muutama edellinen postaus eikä kertaus kauppojen sijainnista (tämä postaus) tällä tundralla ole pahitteeksi. Köyhyys pistää kujeilemaan ja tällä kertaa se kannatti koska jäätelöstä tuli aivan helvetin hyvää! Pakastimeen laiton jälkeen sekoitin sitä että ensimmäisen kerran avout tunnin kuluttua jolloin se oli jo mukavasti kohmeessa astian reunoilta ja toisen kerran n. parin tunnin kuluttua jolloin se oli melko jäykähköä. Hetki sitten söin koko kipollisen ja se mistä olen kiitollinen on se että vaikka jäätelö oli yön pakastimessa, se ei ollut useimpien valmisjäätelöiden tapaan kovaa kuin Jyrin genitaalielin, vaan paremminkin semipehmeää, kermajäätelön kaltaista jollaista jäätelön pitääkin olla. Ajattelin että seuraavalla kerralla tuplaan ainesosat koska ohjeen mukaan tehtynä jäätelöä tulee hieman yli puolet sellaisen muovisen keksi/karamellirasian verran. Kyllä te tiedätte, niitä neliskanttisia muovilaatikoita joiden korkeus on vajaa kymmenen senttiä.

Summa summarum:
Syvimmät kiitokseni kaikille niille tahoille jotka ovat mahdollistaneet Internetin Ihmeellisen maailman, kiitokset Martinalle ja Hulille ja erityinen kiitos ulosottomiehelle joka ehti kuin ehtikin viedä sen helvetin pienen, maailmalta saamani maksusuorituksen ennen kuin ehdin pankkiautomaatille. Se tietää sitä että no milk today joten ehkäpä voudin kutale olisit jättänyt tekemättä (not) jos sinä tietäisit kuinka vittumaista on istua katiskassa tähän aikaan vuodesta ja kytätä koska sinne lipuu hauki tahi muu syötäväksi kelpaava kala. Katiskassa siksi että fisut ovat vallan perkeleen liukkaita ja aivan liian nopeita pyydystettäväksi avovesi – modessa.

Teille kaikille oikein hyvää sunnuntaita ja muistakaa olla ihmisiksi. Minä tästä otan ja ompelen pääni mattoon.

Ps. Oli muuten 440. postaus!




8 kommenttia :

  1. Jäätelön tekeminen itse ilman moiseen tarkoitukseen varattua konetta on hieno suoritus! Ja kuvailtuasi sen makua, sylkirauhaseni alkoivat toimia. Välillä näinkin päin. Kosto... eikun siis taidan keksiä jotain ruokapostausta, tosin tänään en ehdi, kun pitää kulkea paritkin juhlat.

    Ja niin, tänään on muuten lauantai, mutta kiitos jo etukäteen kun toivotit hyvää sunnuntaita :)

    VastaaPoista
  2. No en tiedä mutta hyvää tuli ja se on pääasia!
    Tässä on ollut taas näitä kiireitä kämpän hankkimisen suhteen joten en ole ehtunyt Blogspheressä olemaan mutta tänään en tee mitään, enkä huomenna joten mä kyllä tulen katsomaan mitä sä aiot taikoa.

    Niin muuten onkin lauantai mutten enää viitsi editoida teksitä koska päivä sinne tai tänne on niin pieni juttu ihmiselämässä ettei sillä ole merkitystä ;)

    VastaaPoista
  3. Jäätelön teko kuulostaa uroteolta. Mä vaan surisutan sorbettia jäätyneistä banaaneista ja mustikoista ja ripottelen sekaan vaniljaa. Toimii!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä sanoisi sitä uroteoksi koska ohje oli helppo jopa tälläiselle tumpulalle kuin minä. Oikeesti, vaikka tein ensimmäistä kertaa ja jouduin varmistelemaan reseptistä useaan otteeseen että kaikki menee oikein, ei jäätelön tekemiseen mennyt kuin parisenkymmentä minuuttia. Ainoa onglema tällä hetkellä on rahapula joka estää mua tekemästä/kokeilemasta niitä makuja kuin haluaisin ja no, näin lauantaina joutuisi kyllä ajelemaan aika kauas että löytäisi kaupan joka on auki.

      Sitäpaitsi tuo sun hedelmistä ja marjoista koostuva sorbetti kuulostaa sellaiselta että mä aion kokeilla sitä.

      Poista
    2. Tääl on tarkempi ohje (tähtien alla *** ihan alhaall) http://marjaananmaja.blogspot.fi/2015/03/vanhan-hattuni-ma-syon-tai-sitten.html

      Ja tuohan on siis suorastaan terveellistä!!!

      Poista
    3. Kiitos!
      Minäpä tulen katsomaan ja merkkaan ylös tulevia kokeilujani varten.

      Poista
  4. Oih, kuulostaapa herkulta. Sitäpaitsi vanilja ON yks parhaista mauista.
    Mä naytän ulosottomiehelle per...eiku junttia sun puolesta, jos satun näkeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäde oli ja ON hyvää (on meinaten menossa toinen satsi) vaikka sen itse sanonkin.
      Voudille on sattunut joku hama koska mulla on selkeä maksusuunnitelma eikä sen pitäisi kajota mihinkään, riittää kun se saa kuukausittaisen osansa.

      Poista

Käynnistäsi kiitollinen ja kommentistasi olisin suorastaan riemuissani!
(kommenttien valvonnan takia ne näkyvät vasta hyväksymisen jälkeen ja tämä saattaa kestää jonkin aikaa)

Kiitokset tekijöille:

  • Blogger archive page > Life is so full of tae!
  • Google Friend Connect Button > NetOops blog
  • Add Related Post Widget To Blogger (linkwithin) > My Blogger Tricks
  • Contact Form > Tw!st Blogger
  • Simple Search > Blogger Buster
  • How to display linkwithin related posts only in post pages > My Blogger Desk
  • How to Remove Subscribe to Atom links from your Blogger Blog > Superwebtricks
  • How to remove quick edit and wrench icons on Blogger > Blogger Plugins