Kaikkien tomaatinkasvatusalustojen Äiti

Jos oikein hyvä tuuri käy, niin tänään allekirjoitan vuokrasopimuksen ja pääsen siirtämään vähäiset leluni uuteen osoitteeseen. Riippuu tietysti siitä missä kunnossa kämppä on koska se vaikuttaa siivouksessa/pesemisessä käytettyyn aikaan joka meillä pakkomielteisillä ihmisillä tahtoo olla muutenkin suht pitkä. Meille kun ei riitä että sitä moppia pyöräytetään muutaman kerran lattialla tai että pesuhuone on ok sen jälkeen kun suihkulla on levitelty vettä pitkin seiniä ja lattiaa. Ei, kämpän siivous on meillä pakkomielteisillä monivaiheinen prosessi ja monien mielestä jopa vainoharhaisuuten asti menevä mutta miksi siivota ylipäätään mitään jos sitä ei tee kunnolla. Sama pätee myös kaikkeen muuhun ja usein se aiheuttaa närää koska kaksi ärsyttävintä lausetta mitä meille voi sanoa ovat ”Ei se niin tarkkaa ole, kyllä se tuollaisenakin kelpaa” ja ”Heitä se siihen niin mä vien sen sitten myöhemmin (roskiin/omalle paikalleen etc.)”.

Minen ymmärrä tälläistä käytöstä koska ihmiset jotka näin sanovat, toimivat kuitenkin joissain asioissa tätä välinpitämättömyyden periaatetta vastaan ja otetaanpa nyt esimerkiksi jauhelihan paistaminen. Ei jumalauta kukaan sano että ”no kunhan käytät sitä pannulla, kyllä se on ihan hyvää vaikka puolet jää punaiseksi”. Tietenkään he eivät sano koska se helvetin jauheliha on raakaa eikä se näin ollen ole valmista tai oikein tehtyä. Eivätkä nämä samaiset ihmiset jätä sitä ruokaa mikä sisältää tätä jauhelihaa päiväkausiksi/viikoiksi pöydälle teemalla mä vien sen sitten myöhemmin. Kenties turhaa natinaa taas mutta mä kävin viikonloppuna eräässä taloudessa joka näyttää samalta kuin Sarajevo – 92 ja kun kämpän päästää siihen kuntoon, on mun mielestäni siinä tilassa ettei enää kykene huolehtimaan itsestään eikä jälkeläisistään. En väitä (vaikka jokaisella pitäisi olla) että asunnon täytyy olla yhtä steriili kuin leikkaussalin mutta joku raja sentään pitää olla.

Viikonloppu meni maailmalla lähinnä orjatöiden merkeissä mutta myös siksi kun tämä tilanne on mikä on ja tein jotain mikä osoittaa että päässä jyrisee tavallista enemmän. Nimittäin, vuokrasin eräästä kasvihuoneesta (en siitä minkä raivasin) pinta-alaltaan 60 x 1200mm:n kokoisen läntin kokeellista kasvatusta varten sillä tuo ala vastaa yhden kivivillalevyn kokoa (Paroc Pro Slab 40 jos tarkkoja ollaan) koska eristemateriaalina käytettävä villa on suosittu kasvatusalusta puutarhoilla/isoissakin kasvihuoneissa ja kivivillaa nimenomaan sen takia ettei se kastuttuaan painu niin helposti kasaan kuin niin ikään lämmöneristeenä käytetty lasivilla. Päätin käyttää kahta levyä päällekkäin joten kaivoin 200mm:n syvän kuopan joka on siis sama kuin levyjen yhteisvahvuus ja näin levyn yläpinta tuli samaan tasoon mullan kanssa. Ennen reunojen reunojen ”siistimistä” eli kaivuuaukon viimeistelyä mullalla, asensin levyn pintaan suodatinkankaan (valkoinen, myydään useimissa rautakaupoissa 10m² pakkauksissa) joka oli joka suuntaan 300mm:iä suurempi kuin levy ja taitoin kankaan helmat levyn alle. Levyn yläpintaan leikkasin veistä apuna käyttäen halkaisijaltaan n. 150mm:n pyöreät kolot siten, että niiden syvyys oli suunnilleen saman verran eli kolon pohjalle jäi about 50mm:iä villaa. Koloja tuli kuusi kappaletta kahteen riviin ja koloihin päätyivät tomaatin taimet yhdessä mullan kanssa. Samaiset tomaatin taimet sain tältä naisihmiseltä jonka kasvihuoneeseen virittelin tämän hienon kasvatusyksikköni.

Edit 26.05 klo 07.30: Unohtui eilen mainita että tämä kasvatusalusta on siitä mainio (täydellinen) että se on täysin vapaa kaikista rikkaruohoista. Asia joka on mielestäni enemmän kuin merkittävä.

Kivivillalevyn pinta on huomattavasti tiiviimpi kuin vastaavan lasivillan ja kun levyn pinnalla on vielä valkoinen suodatinkangas joka heijastaa auringonvaloa radikaalisti enemmän kuin musta multa ja koska kivivilla – samoin kuin lasivilla – imee itseensä uskomattoman määrän vettä, uskon että päiväsaikaan tapahtuva haihdunta ei ole niin voimakasta kuin perinteisessä, pelkässä multamaassa tapahtuvassa kasvattamisessa. Tosin kasvihuoneen omistava nainen epäili vitivalkoisena hohtavan kasvatusalustani toimivuutta mutta lopetti arvostelun kun sanoin että jos tomaateistani ei tule vähintään jalkapallon kokoisia, niin minä otan ja ajan Syyrialaisella koko perkeleen kasvihuoneen yli. Ajattelin myös kokeilla ryhtevämpää lannoittamista koska täällä tundrallahan ei juuri muita asu kuin turpeenpuskijoita joten saan näiltä tutuilta heinäkengiltä vähän tukevampia aineita kuin mitä kaupoissa myydään. Jo on saatana jos ei tomaatit kasva ja ihan rehellisiä ollaan, niin tähtäimessäni on tomaatit joiden esikuvana on halkaisijaltaan 80cm:n pilatespallo enkä laittaisi pahakseni vaikka niiden pintaa koristaisi samanlaiset, pienet jurmut kuin näissä ihme kierimispalloissakin on. Pysyisivät nimittäin paremmin kädessä tai paremminkin käsissä jos kasvuennuste toteutuu.

Tomato
Asiallisen kokoinen tomaatti

Asiaan mitenkään liittymättä, olen päättänyt aloittaa tulevan sinkkuelämäni intiaani – modella ja niinpä mä lahjoitin tälle naiselle yhden läppäreistäni koska hänen pöytäkoneensa oli sanonut sopimuksen irti. Lahjan luovuttamistilanteessa emme kuitenkaan vetäneet rauhanpiippua emmekä mitään muutakaan, sen paremmin ylä – kuin alasisäisesti if you know what i mean.

Nonni, josko sitä lähtisi tapaamaan (mahdollisesti) tulevaa vuokraisäntää joka muuten on vuokraemäntä ja tämän meetingin jälkeen on ohjelmassa pari virastokäyntiä ja jostain täytyisi katsella huonekalujakin koska entisestä asunnosta en aio ottaa mukaani kuin tv:n, tietokoneeni, iki-ihanan retkivuoteeni joka on 5cm:n vahvuinen superlon-patja ja tietysti sen perinteisen kolme jätesäkillistä ihokkaitani + kengät. Niin, ja tietysti jotain pientä kuten kaikki helvetin paperit und hygieniatarvikkeet ja sen sellaiset mutta vähiin joka tapauksessa maallinen mammona jää. Ärh.

Kaikille teille haluan toivottaa oikein hyvää maanantaita ja alkavaa viikkoa. Muistakaa olla ihmisiksi.











20 kommenttia :

  1. Hyvältä kuulosti, että asunnon saanti on jo viittä vaille varma. Samalla Tundrallako meinaat pysyä?

    Tomaateissa ei aina se koko ole niin oleellinen, maku ratkaisee. Mutta jos nuo suuret ovat makeita, niin awot :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No asunnon kanssa kävi niin että se mitä mä halajan, vapautuukin vasta kahden kuukauden päästä mutta tänään on ois tarkoitus tavata parikin eri isännöitsijää joten katsotaan nyt mitä tapahtuu.

      Totta. Makeat tomaatit ovat kaikista parhaimmat mutta jos mun kasvatusmetodini tuottaa tulosta ja tomaateista tulee isoja mutta ei niin makeita, niin mä tunne vaikka sokeria niiden sisään jotta ne olis täydellisiä :D

      Poista
  2. Tuollainen tomaatti kävis uima-altasta... tai puolikaskin.
    Onnea uuteen kotiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Googlettelin vähän ja kyllähän noita jättitomaatteja maailmalta löytyy mutta taitaa olla se maku jotain toista mihin on tottunut. Mistä sitä toisaalta tietää, voihan ne olla mielettömän hyviäkin..

      Hakemani kämpän suhteen tuli hieman takapakkia mutta eiköhän tämä tästä koska on niitä muitakin tyrkyllä.

      Poista
  3. Sinkkuelämä ... miten se jotenkin kuulostaa pahaenteiseltä sun ollessa kyseessä?!?

    ;-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta, minähän olen niin rauhallinen yksilö ettei pahanenteisyydestä voida puhuakaan ;)
      Jo totta puhutaan niin meikäläisestä tulee todellinen erakko. Mä en yksinkertaisesti enää jaksa mitään ylimääräistä ja siksipä mä toivonkin että löytäisin kämpän jostain todella rauhalliselta alueelta/rauhallisesta taloyhtiöstä.

      Poista
  4. Joo, kyllä siistiä pitää olla jatuossa tilanteessa, kun ei ole vielä kalusteita, se on helppoakin siivota ihan perustellisesti.

    Onnea sinne, olet ajatuksissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vapaat neliöt on helppo siivota ;D
      Kiitos, kämpän suhteen ei kaikki mennyt niin kuin toivoin mutta tänään uutta yritystä.

      Poista
    2. Unohdin sanoa, että mun työpaikkasuhde kertoi isänsä kasvattaneen vaikka minkälaisia tomaatteja vanhassa navetassa. On aika helppo kasvi ilmeisesti, meilläkin selviytyivät pihalla yhtenä kesänä jopa tuottaen muutaman tomaatin :)

      Poista
    3. Saattaa olla että tomaatti on muita sitkeämpi kasvi koska eräs pahasti alkoholisoitunut ystävänikin onnistui kasvattamaan niitä: heitti multasäkin keskelle pihaa, teki viillon ja istutti pari tainta. Kasteli kun muisti mutta loppukesästä kaverilla oli komeita tomaatteja :D

      Poista
  5. Onnea matkaan asunnon suhteen. Pääsittekö te sopuun Aljohin yhteishuoltajuudesta?
    Tomaatinkasvatuskokeilusi kuulostaa mielenkiintoiselta, toivottavasti kesä on satoisa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos. Kyllä tässä kaikesta sopuun päästään vaikka Aljoh jääkin Valkyrialle. tultiin siihen tulokseen (joka nyt oli periaatteessa itsestään selvä asia) että se on koiralle paljon parempi olla täällä missä se saa vapaana juoksennella ja siks toisekseen, se tottunut näihin selkosiin.

      Kyllä mä uskon että kasvatusalusta toimii koska se niin sanotusti pitää vetensä. Kävin tarkistamassa tilanteen ja alusta oli viereistä "perusmultaa" huomattavasti kosteampi. Tosin kelit ovat täällä edelleen jaa hieman kylmät joten ei sitä haihduntaakaan ole samalla tapaa kuin helteillä mutta kertoo tuokin jo jotain.

      Poista
  6. Mä en voi mitään sille, että mun lapsellinen mielikuvitukseni näkee sut haukkaamassa jättiläistomaattia tikapuilla kurotellen... Terveellistä olis ja halpaa ja siis runsaasti myös! Mielenkiinnolla odotan, miten kasvatusalusta hoitaa hommansa.
    Hyvähän se, että saat (?) kämpän nopeasti ja turha tässä kai mun on murehtia. Mutta silti auttaisin jos osaisin. Voimia hani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Optimi tomaattihan olisi sellainen jonka sisään voisi syödä itsensä! Oi sentään, se vasta olisi jotain kun saisi istuskella oman jättitomaattinsa sisällä, katsella taivaan lintuja ja välillä syödä seinästä :P

      Kämppä-asia on vielä leväällään mutta asiat on esissä tänäänkin joten kyllä tässä suht nopealla aikataululla pitäisi päästä muuttamaan.

      Poista
  7. Puutarhuri! Uusi aluevaltaus! Ensin leivonta ja nyt puutarha, tämähän käy jännittäväksi. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muuttuneet olosuhteet ovat ajaneet mut omavaraistalouden tielle :D
      Ei vaan, ajattelin kokeilla kyseistä kasvatusmenetelmää koska se toimii isommassakin mittakaavassa. Harmittaa kun en muistanut laittaa tekstiin kaikista parasta ominaisuutta joka on se että alusta on rikkaruoho-vapaa alusta. Taidankin käydä editoimassa....

      Poista
  8. Siis täh? Mulla nyt huono internet yhteys minkä takia olen 'kadonnut'. Voimia sulle. Täällä asiat on vaakalaudalla ja ei yhteinen tulevaisuus taidakkaan olla niin ruusuinen kuin olin uskaltanut uskoa. Voimia!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja voimia sinullekin <3
      Niin ja nyt kun kuulen susta pitkästä aikaa, niin esitän saman kysymyksen kuin aikaisemmin eli viitsitkö laittaa s-postiin (Ota yhteyttä - sivun lomakkeen kautta) kutsun/luvan että pääsen lukemaan sun blogiasi? En ole käynyt koska mulla ei tätä lupaa ole eli en ole kutsuttujen joukossa.

      Poista
  9. En ole nyt päivittänyt kun tuo internet yhteys on ollut mitä on, mutta heti kun saan sen kuntoon, niin laitan. On ollut muutenkin kaikenlaisia muutoksia, vaihteeksi, etten niistä edes jaksa jauhaa. Mutta palaan kyllä. Hyvää viikonalkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, mä odottelen ja koitahan sinäkin jaksaa vaikkei se aina niin helppoa olekaan.
      Mahdollismman mukavaa viikkoa <3

      Poista

Käynnistäsi kiitollinen ja kommentistasi olisin suorastaan riemuissani!
(kommenttien valvonnan takia ne näkyvät vasta hyväksymisen jälkeen ja tämä saattaa kestää jonkin aikaa)

Kiitokset tekijöille:

  • Blogger archive page > Life is so full of tae!
  • Google Friend Connect Button > NetOops blog
  • Add Related Post Widget To Blogger (linkwithin) > My Blogger Tricks
  • Contact Form > Tw!st Blogger
  • Simple Search > Blogger Buster
  • How to display linkwithin related posts only in post pages > My Blogger Desk
  • How to Remove Subscribe to Atom links from your Blogger Blog > Superwebtricks
  • How to remove quick edit and wrench icons on Blogger > Blogger Plugins