HOMURU

Tundralla riehuu parasta aikaa BM – luokan myrsky mikä tietää sitä että Valkoinen Helvetti väistyy ja täällä perähikiällä alkaa kauan odotettu kevät. Tuuli on erittäin kova ja sähköt ovat katkeilleet tämän tästä, tosin vain muutamiksi minuuteiksi kerrallaan mutta nyt näyttäisi siltä että myteri voimistuu mitä pitemmälle aamu ehtii joten on melko todennäköistä että joudumme päivän aikana kärsimään pidemmästä sähkökatkoksesta. Nämä tundran myrskyt ovat yleensä ottaen poikkeuksellisen kovia varsinkin kesäaikaan sillä tämä jumalan hylkäämä maakaistale rajoittuu pohjoisen suuren vesistöön ja etelämpänä useiden eräämaajärvien muodostamaan ketjuun, joten vesistöt toimivat yleensä puskureina myrskyrintamille mutta mikäli myrskyrintama pääsee livahtamaan järvien muodostaman saartorenkaan sisäpuolelle, se ei pääse pois ja me helvetin tuppukyläläiset saamme nauttia luontoäidin raivosta ihan koko rahan edestä.

Tällä kohtaa lienee parasta selventää tundran myrskyluokitus jotta te ymmärtäisitte paremmin minkälaisista voimista täkäläiset joutuvat kärsimään. Myrskyt esitellään kesyimmästä kaikista vittumaisimpaan:

PILTKOI (Piltit ja koirat)
Tätä luokitusta tundralla ei pidetä varsinaisena myrskynä, vaan paremminkin reilumman puoleisen tuulena joka lennättää kylällä tallustelevia koiria ja myrskyn sisältämät trombit saattavat tempaista mukaansa päiväkodin pihalla ulkoilevat piltit jolloin taivaankansi peittyy kirkkaanvärisiin kuravaatteisiin. Vaikka PILTKOI on suhteellisen vaaraton (kylän koirat ja kakarat ovat lujaa tekoa), on sen haittapuolena taivaankantta repivä ääni jonka taivalla lepattavat kersat saavat kirkumisellaan aikaan.

BM (Base - Mummot)
Tuulen voimakkuuden noustessa tarpeeksi, taivaankansi tyhjenee pilteistä ja koirista jotka keveytensä takia häipyvät ilmakehän ylempiin kerroksiin ja tilalla nähdään kymmenittäin muoreja jotka singahtelevat taivaankannen halki kuin valkyriat ja tämä on näky jota ei hevillä unohda sillä mikään ei ole niin vaikuttavaa katseltavaa kuin base – hyppääjien käyttämään pukuun sonnustautunut muori joka liitää kohti terveyskeskusta. Täkäläiset muorit ovat näet hyvin sopeutuvaisia sillä vanhimmat heistä ovat nähneet Tsingis – kaanin sotajoukot, Napoleonin sotanorsut ja monet muut historian tapahtumat minkä vuoksi heille on kehittynyt taito hyödyntää vallitsevia olosuhteita. Niinpä ilmaston lämpenemisen aiheuttamat, poikkeuksellisen voimakkaat myrskyt ovat saaneet mummot hyödyntämään myrskytuulien virtauksia mikä on mielestäni hatunnoston arvoinen asia. Varsinkin kun ajatellaan että 1900 – luvun alkupuolella oltiin tilanteessa jossa mummelit käyttivät paksuja poplareita ja lentelivät popliinitakin suuren pinta-alan vuoksi aivan holtittomasti. Nykyisin mummelit säästävät myrskypäivinä silkkaa rahaa koska siihen joka viikkoiseen verikokeeseen ei tarvitse mennä taksilla, vaan matka terveyskeskuseen taittuu ilmojen halki. Joskus muorit jopa lentävät tiukassa muodostelmassa ja se jos mikä on todella upea näky.

HOMURU (Holopaiset muuttivat ruotsiin)
Tämä onkin sitten jo sellainen myteri joka on syytä ottaa vakavissaan sillä ylöspäin kohoavat ilmavirtaukset imaisevat mukaansa rakennuksia, autoja ja pellolle unohdettuja lypsykoneyksiköitä piikoineen päivineen. Nimensä tämä myrsky on saanut kylällämme asuvien ökyrikkaiden Holopaisten isoisästä, jonka pirtti irtosi maasta vuoden 1879 HOMURU – myrskyssä ja myöhemmin kävi ilmi että silloiset, vielä Beta – versiona toimivat Ruotsin Ilmavoimat ampuivat alas nämä ei toivotut maahanmuuttajat eikä pidä unohtaa että kyseisen alas ampumisen suoritti Ruotsin Kuninkaallinen JAS Gripen med Gummiband – lentue jota johti ensimmäisessä maailmansodassa(kin) kunnostautunut Lars FanVilken – Stockflottare. Holopaiset selvityivät mutta Ruotsin sosiaalitoimi ei sillä Holopaisten pudottua Tukholman edustalle, he ryhtyivät kuppaamaan ruotsin sossua jota myöhemmät sukupolvet ovat esimerkillisesti jatkaneet aina näihin päiviin saakka. Tästä syystä Tundralla sytytetään HOMURU – myrskyjen ajaksi kynttilät joiden symbolinen tarkoitus ei suinkaan ole muistaa Holopaisia vaan kynttilät ovat merkkinä meidän tuntemastamme sympatiasta Ruotsin sosiaalitoimea kohtaan. Nii, ja osaltaan kynttilät ovat myös tribuutti Fanvilkenin Lasselle – tuolle urhealle ja heti perkeleen likinäköiselle hävittälentäjälle.

Kaksitaso lentokone joka lentää kohti myrskykeskusta
Tiettävästi ainoa valokuva Lars FanVilken - Stocflottaren ja Holopaisten kohtaamisesta (Holopaiset ovat taustalla näkyvän taifuunin sisällä) .

HYHU (Hypätään humppaa)
Tämän suurempaa myrskyä ei olekaan sillä myrskyn jälkeensä jättämä jälki on täsmälleen samanlaista kuin kuntaliitosten yhteydessä, ts. sanoen jäljellä ei ole mitään muuta kuin laajoja peltoaukeita ja saatanallista risukkoa jossa hortoilee joukko päämäärättömiä ihmisiä alehalleista ostetujen riepujen korostaessa tätä niin perin surullista näkyä. Tuulipuvut kahisevat, mottipäisiä ideoita naapurikyliin suuntautuvista survival - retkistä esitetään ja mikäli HYHU:sta on selvinnyt yksikin positivisti, niin eikö ilmassa kajahtele joku vitun toiviolaulu paremmasta huomisesta. Tosin ei kajahtele kauaa sillä näillä selkosilla positivistit ei juhli, ollaan me sen verran synkkämielistä orkesteria. Näin ollen ainoaksi ilonlähteeksi jää oikeastaan humppaaminen jota ryydittää myrskystä selvinneiden Toyota Corollien lasinpesunestesäiliöiden sisältö. Ei hyvää päivää mitä touhua.


Siinä teille pieni katsaus Tundralla riehuviin myrskyihin ja niiden luokitukseen, niin tiedätte miksi meitä ottaa pattiin a) kylämme sijanti, b) kanadanhanhien äännekkäät ylilennot ja c) muffinsien tajuttoman korkeat hinnat. Älkää huomioiko edellistä lausetta syystä että mä joudin ottamaan aamulääkkeet ”lennossa” koska mun täytyy lähteä lääkäriin. Eilen kävi näet niin että mua pyydettiin osallistumaan yhden melko suuren sorvin asetamiseen ja siinä touhussa tuhoutui vasemman jalan varvas, tarkemmin sanottuna pikkuvarpaan viereinen pikku pötikkä. Katsokaas kun sorvi oli kuljetusalustalla ja kun sorvin runko oli tehty jykevästä kulmaraudasta ja koska mä olin matkalla maalaushommista kotiin, ei mulla tietenkään ollut turvakenkiä vaan lenkkarit. Lopputulos lienee selvä: sorvin nostoon käytetty kuormaliina pääsee luiskahtamaan, sorvi tippuu noin kahdenkymmenen senttimetrin matkan ja sorvin kulmaraudasta tehty ”jalka” osuu maahan niin hienosti, että kulmaraudan toinen sivu on samansuuntainen mun varpaani kanssa joka mun säkällä on tämän helvetin tuen ja lattian välissä. Sattui sen verran paljon etten edes huutanut koska tuntui että vintissä pimenee. Eilen varvas oli vielä kuin metrilakun pätkä mutta kun se tänä aamuna ei oikein mahtunut kahden vieressä olevan varpaan väliin ja on muuttunut väritykseltään täysin mustaksi, niin tuumasin ettei siinä mitään menetä jos sitä käy näyttämässä. Varsinkin jos siinä on kuolio tms. veemäinen juttu. Varpaat ovat yleensä ottaen aika harmittomia mutta sitten kun ne teloo kunnolla, niin se kipu tuntuu päässä asti eikä kävelemisestä tule yhtään mitään.
Palajan Blogspheren laitumille lekurireissun jälkeen ja koska myrskyn merkeissä tuli kirjoitettua, niin laitan teille tähän loppuun Thomas Bergersenin Radan:














14 kommenttia :

  1. Auts, toivottavasti varvas tokenee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lääkärissä meni koko hemmetin päivä koska ne joutu hieman operoimaan mutta toivotaan että se kuntoutuu siihen malliin ettei se haittaa jatkossa.

      Poista
  2. Auts varpaalle. Ne on aika kivuliaita, kun johonkin iskeytyvät.

    Myrskykuvaus vaikutti zombielokuvalta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on varmaan osteoporoosi tai jotain koska se hemmetin pötikkä oli aika muusina.
      No et usko mikä myrsky täällä jyllää; meidän tundra on puoliksi pimeä ja naapuritudra lähes kokonaan. Mikä pahinta, myterin ennustetaan pahenevan ensi yön aikana.

      Poista
  3. Vinhat tuulet teillä siellä. Meillä vain vähän hevosten loimien liepeet lepattaa.

    Jään odottamaan varvasraporttia. Ihan myötätunnosta yhtä omista, hevosen alle jääneistä varpaista (tämän vuoden painokset) viilsi ilkeästi. Sekin potee myötätuntotuskaa.

    Parantelemisiin, t. Kuvaa on, ääntä ei

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuulta ja piisaa ja mikäli ennusteet pitävät kutinsa, yöllä tilanne menee vieläkin pahemmaksi. Wattenfallin mukaan sähköjen pitäisi palata klo 22.00 mennessä. Puolet kylästä pimeänä mutta ihme kyllä, tämä meidän puoli joka yleensä pimenee pienemmelläkin tuulella, ei ole kärsinyt kuin muutamin minuutin katkoksista jotka nekin sattuivat aamulla. Saas nähdä mitä yö tuo tullessaan.

      Varvas on ihan paskana ja ne operoi sitä muutaman tunnin mutta toiveita on että siitä vielä saadaan jonkinlainen. Tosin lekuri sanoi että se tulee muistuttamaan olemassaolostaan loppuelämän ajan.

      Kiitos, kait se siitä korjaantuu.
      Äänen puuttumisen syytä en tiedä koska mulla video toimii kuten pitääkin eivätkä muut ole ilmoittaneet mitään (tai syy voi olla etteivät muut ole edes kuunnelleet).

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Aina ei voi mennä putkeen mutta onneksi on Holopaiset ;)

      Poista
  5. HYHU taitaa olla jo sitä luokkaa, että porakaivot kaatuu ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, HYHU on just niin kova :D

      Poista
  6. Muutaman tunnin operoivat? Mitä ne sille teki? Hui, toivottavasti sulla on tarpeeksi isot kengät...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne joutu aukaisemaan sitä koska luu/nivelet ei ollut/eivät olleet oikein kohdillaan. Eikä mahdu kenkä joten villasukka - muovikassi yhdistelmällä mennään (tai ainakin yritetään).

      Poista
  7. Toivottavasti varvasparka paranee. Itse (koska aina on kivaa puhua itsetään) olen kiitollinen nuo myrskykuvaukset luettuani, etten asusta tundralla. Vaikka täälläkin jonkin verran puhalsi, niin se oli enemmän sellaista ilmanvaihtoaukkojen ujellusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos se paranee, niin siihen menee heti helvetin pitkä aika totesi lääkäri mutta kait tuo yksi tuska menee tässä selkä - ja pääkipujen kaverina.
      Myteri oli melkoinen ja vaikka tänään päivällä oli suht tyyntä, niin nyt on alkanut taas tuulemaan todella kovaa. Toivotaan ettei sähköt katkea.

      Poista

Käynnistäsi kiitollinen ja kommentistasi olisin suorastaan riemuissani!
(kommenttien valvonnan takia ne näkyvät vasta hyväksymisen jälkeen ja tämä saattaa kestää jonkin aikaa)

Kiitokset tekijöille:

  • Blogger archive page > Life is so full of tae!
  • Google Friend Connect Button > NetOops blog
  • Add Related Post Widget To Blogger (linkwithin) > My Blogger Tricks
  • Contact Form > Tw!st Blogger
  • Simple Search > Blogger Buster
  • How to display linkwithin related posts only in post pages > My Blogger Desk
  • How to Remove Subscribe to Atom links from your Blogger Blog > Superwebtricks
  • How to remove quick edit and wrench icons on Blogger > Blogger Plugins