+124 grammaa lantiolla vai punapää koodaaja?

Tämä postaus on kaksiosainen ja perusluonteeni mukaisesti outo sillä tämän epistolan naisia käsittelevät osat riitelevät keskenään ja se on asia mikä minun on tuotava heti julki välttyäkseni mahdollisilta veivaamisilta ja väännöiltä kommenttilaatikon puolella (ei olisi ensimmäinen kerta ja minen jaksa enää).
Ensimmäisessä osassa minä haluaisin kysyä teiltä naiset että mikä helvetti teitä oikein riivaa? Tiedän että tästä asiasta on väännetty täällä ja edesmenneen Luostarin puolella aiemminkin mutta itse kysymys on jäänyt tavallaan pöydälle koska tyhjentävää vastausta ei ole ilmaantunut. Palataanpa ajassa hieman taaksepäin ja toissapäiväiseen postaukseen http://outopaimen.blogspot.fi/2015/01/naaraat-40-fb-njet-tundra-survival-daa.html jossa oli tämä IltaSanomien linkin osoite uutiseen missä oli lueteltuna kaikista ärsyttävimmät päivitykset joiden tekijöinä jo aiemmassa jutussa mainitut 40+ ikäluokkaa olevat naiset. No tänä aamuna katselin samaisesta aiheesta tehtyä juttua (http://www.iltasanomat.fi/perhe/art-1422539131195.html?pos=ok-nln) jossa psykologi Kari Kiianmaa selvittää näiden päivytysten syitä päivitys päivitykseltä ja suurimassa osassa syynä oli epävarmuus omaan itseensä tyyliin olenko mä tarpeeksi hoikka, mitä jos tämä parisuhde ei kestä, mä en saa tarpeeksi arvostusta ihmisiltä/työnantajalta jne.

Mikä on? Mikä mättää? Miksi te ette osaa nauttia elämästä? Miksi pitää olla hoikempi kuin muut, miksi pitää olla parempi/kiireisempi kuin naapurin akka ja miksi niiden pentujen täytyy olla koulun priimuksia? Nyt sitten ennenkuin vedätte keuhkoihinne ilmaa karjahdellaksenne meikäläiselle suorat sanat, niin muistuttaisin että vaikka mä saan kuulla siitä ettei millään edellä mainituista asioista ole merkitystä, niin eikö perkele ole jo seuraavan päivän postauksessa voihkintaa siitä kun on tullut 124 grammaa lisää painoa ja senpä tähden se viime kuussa ostettu mekko joutaa roskiin koska on vaarana ettei se enää istu niinkuin pitäisi. Argh. Asia joka ei kiinnosta ketään muuta kuin teitä itseänne ja syynä tähän on – aivan turha väittää vastaan – teidän keskinäinen kilvoittelunne eikä suinkaan miespuolisen sektorin miellyttäminen. On myös väärin luulla että miehet ajattelevat vain sitä mitä hameen alta löytyy koska paljon tärkeämpi juttu on se mitä sieltä sen huonosti istuvan hameen ja sen jatkeena olevan, vielä surkeammin istuvan puseron/takin yläpuolella keikkuvien korvien välistä löytyy. Tämä on tosiseikka koska vaateteollisuuden luoman illuusion jota myös täydelliseksi vartaloksi kutsutaan, omistaa alle promille koko maailman väestöstä ja silti papit ympäri maailman paukuttavat aamenta vihkiessään avioliittoon näitä +124 grammaa lisää lantiolla – tapauksia joten täydellinen vartalo ei ole se pääasia sillä jos näin olisi, ei avioitumisia eikä parisuhteen muodostamista tapahtuisi. Piste.

Ehdotankin nyt että siirrätte ne eteisessä ja pesuhuoneessa olevat peilinne vaikkapa makuuhuoneen kattoon ja seinille tai mikäli edustatte hurskasta ja häveliästä heimoa kuten minä, niin siirtäkää ne peilinne vaikkapa makuuhuoneen kattoon ja seinille ja tämän lisäksi rikkokaa se kaapissa/sängyn alla lymyilevä vaakanne. Ihan sen takia että kun katsotte sitä sohvalla lojuvaa läjää joka kirkon mielestä edustaa sitä vahvempaa (lue: vetelämpää) astiaa elikkäs miestänne, niin tokkopa tuokaan mätänee speedot jalassa sitoen lenkkareita kiinni ja odottaa sitä vapauttavaa tunnetta kun saa ampaista ovesta ulos ja kiihdyttää ne keskikaljan turvottamat jalkansa raivoisalle maratonille. Njet. Siinä se levittäytyy ameeban lailla ja katsoo tv:tä mutta! On erittäin onnellisesti aviossa/parisuhteessa teidän kanssanne koska häntä ei haittaa se +124 grammaa syystä että hän rakastaa sitä kokonaisuutta minkä te omituisine ajatuksine ja ihme päähänpistojen kanssa muodostatte. Oi kyllä ja nyt kun katsahdatte kalenteriin ja selaatte historian lehtiä taaksepäin niin huomaatte että tämä harmoninen suhde on jatkunut 10/20/30/40 vuotta tai vieläkin pidempään joten istukaa alas, ottakaa kaapista sitä jumalaista suklaata ja tehkää miehellenne seuraa. Kuka tietää vaikka tämä poikkeuksellinen teko johtaisi niiden syntisten peilien asentamiseen.
Summa summarum: Olkaa niinkuin mekin olemme sillä me olemme tiedostaneet että lopputekstit saattavat pyörähtää esiin milloin vain joten elämästä pitää nauttia vielä kun henki pihisee ja HK:n sinistä saa rehdissä muovikuoressa. Amen.


Sitten mieliaiheeseeni eli asioiden kääntöpuoleen joka tunnetaan myös lausahduksena ”mitäs siellä toisella puolella sanotaan?”
Tällä kertaa tämä Jos käsittelee tilannetta jossa minä olisin poikamies enkä onnellisesti aviossa niinkuin tällä hetkellä olen ja jotta juttu menisi vieläkin vaikeammaksi, tämä on eräänlainen kysely vaikka tiedän jo vanhastaan ettei tähän kukaan vastaa mutta kummiskin, kysely siitä että löytyisikö tässä tilanteessa (tarkoituksenani on hakea elinkumppania) naista joka täyttäisi nämä vaatimattomattomat toiveeni:
- ulkonäöltään vaikkapa toissapäiväisessä postauksessa olevan punapään näköinen
- hänen tulisi osata täydellisesti seuraavat ohjelmointikielet (koska mä en pärjää tämän blogini html:n kanssa):
  • Ada
  • ALGOL
  • APL
  • Assembly
  • BASIC
  • Brainfuck
  • C
  • C++
  • C#
  • Clarion
  • CLU
  • COBOL
  • CoolBasic
  • D
  • Delphi
  • Eiffel
  • Forth
  • Fortran
  • Gambas
  • Haskell
  • IDL
  • Java
  • Lisp
  • Logo
  • Modula-2
  • Modula-3
  • Mozart
  • Oberon
  • Object Pascal
  • Objective-C
  • Objective Caml
  • Occam
  • Pascal
  • Perl
  • PHP
  • PL/M
  • PL/1
  • Prolog
  • Python
  • QBasic
  • RPG
  • Ruby
  • SAS
  • Scheme
  • Seed7
  • Smalltalk
  • SNOBOL
  • SQLWindows
  • TCL
  • Visual Basic




- hänen tulisi osata valmistaa ruokaa vaikka raaka – aineina olisi pelkkiä pikkukiviä
- syntyperän ei niin väliä mutta suomen, viron, USA:n, venäjän, norjan, saksan ja erityisesti irlannin kansalaisuus katsottaisiin eduksi
- ehdottomasti luomu – versio
- kropan kiinteyteen ei ole kuin yksi vaatimus ja se on se että jos minä heitän kahdenkymmenen sentin kolikolla, niin sen tulee kimmota sekä rinnoista, perseestä kuin muualtakin kropasta sellaisella vauhdilla että kolikon poistaminen kehostani vaatii 12 huippukirurgin ja vähintään yhtä monen tunnin operaatiota teho – osaston kirkkaassa leikkaussalissa.
- kielitaito kaikissa asioissa katsotaan eduksi
- siivo suustaan, riittää kun yksi taloudessa osoittaa olevansa sivistymätön
- huumorintajuinen
- aivan sama mitä tienaa kunhan tilinauha on sen verran pitkä että sitä voi hätätilanteissa käyttää eteiskäytävän mattona
- eläinrakas
- innovatiivinen
- sanoo jos on asiaa eikä piiperrä
- ei pidä kovin paljon vaatetusta päällä koska kämpässä on kunnon lämmitys
- siisti
- ei ole heti työntämässä mua arkkuun jos mä satun tämän lääkitykseni takia kouristelemaan tai vaivun normaaliin, päiväkausia kestävään katatoniseen tilaan.

Kaunis punahiuksinen nuori nainen
Taivaan Isä on mukava tyyppi


Nonni. Eihän ollut paljon vaadittu ja muistakaa nyt ennen ristiinnaulitsemista että tämä jälkimmäinen pohdinta oli puhtaasti fiktiivinen, toisin sanoen tilanne jos mä olisin poikamies ja haluaisin tutustua johonkin naiseen. Siitä olen kuitenkin satavarma että Taivaan Isä ei ole luonut maanpäälle yhtään naispuolista koodaajaa jolla on punaiset hiukset joita tämä Ilmestysten Ilmestys pitää saparoilla/ponnarilla. Tälläinen näky olisi nimittäin jotain sellaista minkä rinnalla maailman tunnetut ihmeet olisivat mitättömiä kyhäelmiä joten taitaa olla niin että Kaikkivaltias on tuumannut tälläisen yhdistelmän liian vaaralliseksi ja se on jäänyt luomatta. Sinänsä harmi koska se kuuluu ilmestyksiin jonka näkemisen jälkeen voisi kuolla onnellisena.




Hyvää perjantaita ja alkavaa viikonloppua teille kaikille. Muistakaa olla ihmisiksi.

39 kommenttia :

  1. JOS...

    Eihän toi sinun kriteerilista ole lainkaan mahdoton. Pärjäisin hyvin, jos ryhtyisin kilpasille. Ohjelmointikielet osaan, ja opin lisää tarpeen mukaan. Ruokaa osaan laittaa, vaikka itse sanonkin, helvetin hyvää. Kielitaitoinen olen, joka tavalla. Luomukin olen. Huumorintajuinenkin olen ja vaatteita pidän tuskin lainkaan kun olen puolet elämästäni saunassa/järvessä/hangessa alasti. :D

    Siis tuohan oli teoriaa, minullakin on oma ukkokulta täällä kotona ja arvaas mitä? Makuuhuoneessa on kolmen vaatekaapin kaikki ovet peiliä!

    Niistä kakaroitaan kehuvista ja kuvia laittavista päivittäjistä en jaksa enää sanoa mitään. Ei kiinnosta. Mutta ehkä minulla onkin ikänumeron 40 jälkeen jo tarpeeksi niitä (tai liikaa!!) plussai, että elämä helpottuu noitten vaatimusten osalta. Ei tarvi piitata.

    Rattoisaa perjantain jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ärh. Että sun pitääkin olla varattu!
      Koodaamisen ja safkan laiton tiesinkin, samoin muutaman muun jutun mutta makkarin peilit tuli yllätyksenä :D

      Poista
  2. Mä ryhdyn kilpasille oitis!! Kaikki muu multa käy, mutta noi ohjelmointikielet ei onnistu (mutta se muukielitaito toivon mukaan korvaa...)
    Ja kyllä, mä olen helkkarin mukava ja huumorintajuinen, mussa on mistä ottaa kiinni. Hiton hyvää ruokaa tulee myös. Lämmityksestä kiitän kauniisti. Ja hei, mun veli on punatukkainen!! Kai sekin lasketaan eduksi?????

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai hyvä kielitaito paikkaa ohjelmoinnissa esiintyvät puutteet ja mitä safkaan tulee niin josko sitä vihdoin pääsis maistamaan sitä juustokakkua!
      Mä en tuosta velihommelista oikein tiedä joten voitaisko sopia että sä värjäät pääsi ja otat kuvan vaikka latvuksista niin nähtäis miten se väri mallaa? ;D

      Poista
  3. Sä taisit just tarkoituksella puhua itsesi pussiin ja todistaa sen, miksi ainakin sinkkunaisilla on jonkinverran ulkonäköpaineita.

    Pusu, minen kilpaile, olen vain oma hurmaava itseni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minen mitään pussiin puhunut koska jo tekstin alussa sanoin että nämä jutut riitelevät keskenään!
      Sinä oot hurmaava ja sanottakoon että käheä venäjä on ihan mieletön etu :D

      Poista
    2. Venäjää possupuvussa? Kuinka sä saatoit unohtaa possupuvun?

      Poista
    3. Jumaliste!
      Kaikista tärkein asia unohtui! Minen ikinä tule unohtamaan sitä....eipäs kerrota kaikille mutta se oli jotain ja nyt mä sitten.....Marjaana!

      Poista
    4. Hyvää viikonloppua vaan sullekin ;-D

      Poista
    5. Joo - o, tosi reilua... ;)

      Poista
    6. Reilu on mun toinen nimeni ;-D

      Poista
    7. Härnääjä on sinun toinen nimesi !
      Oikeesti, arvaa onko kiva kun kummittelet ja...ja...ja... :D

      Poista
  4. Kilpaan kelpaan minäkin ja siinä sitten kilpaillaan niska limassa ja piip vaahossa.
    Joo ei paineita ja paineta otetaan. Tämän päivän treeni tekemättä ja tässä istun. Voi prk.

    Istuin tänään lääkärin vastaanottotilassa. Yhtä vailla tuolit täynnä. Sisään astui nainen ja istui viereeni. Nousta piti kun lyyli ei sopinut tuoliin. Ei mitään ylipainoisia vastaa mutta sylissä ne painaa aika paljon :D
    Hyvää perjantaita. Pus ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä hyvä.
      Paineita ei tarvitse ottaa eikä joka päivä tarvitse treenata, pääasia että sait lääkäriltä apua?
      Hyvää perjantaita myös sulle <3

      Poista
    2. Kyllä treeni pitää vääntää joka päivä ja ihgu mieslääkäri laittoi minut katkaisuhoitoon.
      50 % päänsärkyä poissa vaikka eka satsi kortisonia vasta otettu.Esto lääkettä sitten 3 vk päästä.
      Oi kun mä oon happy.

      Poista
    3. Hyvä että sait apua koska päänsäryt on itsestään saatanasta.
      Mie oon happy sun puolesta.

      Poista
    4. Kiitos ♥
      Toivon niin että sinäkin kohtaat vielä sen hetken kun päänsärkysi lakkaa.
      Minulle sen antoi neurologi Pekka Jäkälä.
      Nyt olo kokonaan särytön.

      Poista
  5. En tiedä mahdanko olla sokea, mutta en löydä sähköpostiosoitettasi... Laittaisin sulle kutsun, sillä jatkan blogiani suljettuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kutsusta jo etukäteen!
      Osoite on outopaimen putkeen kirjoitettuna ja pelkkää geemailia loput.

      Poista
    2. Niin ja ois tuolta yläpalkista valittavissa "Ota yhteyttä" - sivu jossa on propuska millä saa yhteyden meikäläiseen.....

      Poista
    3. Ollos hyvä.
      Tämä tundra on niin laajaa aluetta, että en sitten tainnut joka nurkkaan kurkistaa.
      Laitoin kuitenkin kutsun matkaan. Toivottavasti posteljoonilla ei ole kovin liukkaat polut.

      Poista
    4. Tuhannet kiitokset, mä menen ihan kohta lootalle.

      Poista
  6. Nyt on Paimen vähän tekopyhä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enkä ole, minähän sanoin että nämä jutut riitelee :D

      Poista
    2. Todellisuuden kanssa :P

      Poista
  7. Minulle tuli vähän enemmän kuin 124 grammaa lantiolle tuon osastohoidon aikana, ja sen muuten mieskin huomasi. :D Ja minä kriiseilen ja katson kuvia - omia kuviani, ei minua kiinnosta se miltä muut näyttävät vaan se miltä minä itse näytin ja miltä minun pitäisi näyttää. Mutta meillä ei ole kotona peilejä kun ei tuo TL osaa mitään asentaa ja minä en ikinä jaksa alkaa porailemaan.

    Minä en muuten vastaa naisihannettasi.. :D Olen luonnostaan blondi, hiukseni eivät ole kuin ratsastaessa kiinni enkä osaa ohjelmointia. Lisäksi palelen saunassakin ja minulla on aina paljon vaatetusta päällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä olet samanlainen kylmänvihaaja kuin minäkin joten se on ominaisuus joka katsotaan eduksi ja jos rehellisiä ollaan, niin ei mulla oikeasti ole mitään naisihannetta koska kaikki riippuu naisen sielusta ja tästä syystä ulkonäkö ei ole se määräävä tekijä.

      Poista
  8. Anonyymi17.16

    Kyllä, mutta entä sinä? Miehellä olisi hyvä olla korvienvälissä hmmmmmmmmmmmmmm.........huumoria sekä nopeat hoksottimet.

    hernenenässä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipäs käännetä tätä päälaelleen!
      Puhe oli naisista joten pysyköön se edelleen puheena naisista :D

      Poista
    2. Anonyymi18.15

      ......jaahas, minusta kyse on taajuuksista. Kun ritisee ja tuntuu - silloin on hyvä. Ulkomuoto ei ole pääasia vain sähköinen kemia. Kääntää asian lungisti just niin kuin asian kokee. Raukea miehenkeho sekä voimakas mielen/kehon aistikkuus (pyyhkii suupieliä) ..........silmät (sielunpeili) ovat siniharmaat .......katsoo vakaasti paimenen mielensopukoihin.........

      hernenenässä

      Poista
    3. Siniharmaat!
      No nyt, tämä selittää muutamat asiat jotka ovat riivanneet mun mieltäni ja hmmm....lisää sitten Turkin reissun jälkeen..

      Poista
    4. Anonyymi20.42

      .......niinpä.....käyhän matkalla ......miettii itsepäisiä takiaisia ja paiskoo aikaa iho rikkoutuen........siirtää vuoria ja lopuksi vain keittää teetä.......rutistaa omppuista paimenta vähän turhankin kovasti sylissään.......niinpä senkin etana........

      hernenenässä

      Poista
    5. Anonyymi21.02

      No lupasit sitten kertoa lisää.......luomistyöstäsi ja, ja, ja " koodaaja ".

      hernenenässä

      Poista
  9. Anonyymi22.07

    ok. sangen omituista, mutta hitot siitä......tiedäthän :D

    hernenenässä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mä tiedän ja viikko on vain seitsemän päivää - se menee äkkiä ;)

      Poista
  10. Mä taidan olla ihan vaan hiljaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ka, satuttiinkin samaan aikaan. Tulin poikkeamaan pikaisesti ...mutta mikäs nyt on kun niin hiljaiseksi vetää?

      Poista
  11. Mitä ihmettä, puhunko mää tietokonetta? Assemblyyn mennään kerran talvella ja kerran kesällä ja sinne pitää tilata ajoissa paikka tai ei pääse kavereiden kanssa vierekkäin. Eiffeli on Pariisissa ja Pythoni on se mikä pilkistää tuhkaluukkujen välistä jos ei ole suurajot menossa ja tulee ripaskana :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D :D
      Tämä tulee tosi myöhään koska jostain syystä tämä on jäänyt huomaamatta mutta hei, sulla Kiki on tuo perusluonne sellainen että jo yksin se riittää :D

      Poista

Käynnistäsi kiitollinen ja kommentistasi olisin suorastaan riemuissani!
(kommenttien valvonnan takia ne näkyvät vasta hyväksymisen jälkeen ja tämä saattaa kestää jonkin aikaa)

Kiitokset tekijöille:

  • Blogger archive page > Life is so full of tae!
  • Google Friend Connect Button > NetOops blog
  • Add Related Post Widget To Blogger (linkwithin) > My Blogger Tricks
  • Contact Form > Tw!st Blogger
  • Simple Search > Blogger Buster
  • How to display linkwithin related posts only in post pages > My Blogger Desk
  • How to Remove Subscribe to Atom links from your Blogger Blog > Superwebtricks
  • How to remove quick edit and wrench icons on Blogger > Blogger Plugins