Kolmen vuorokauden painajaiset

Ensin hieman eilisestä, se meni kakkoskoneen kanssa tapellessa kun en 22:een päivään käyttänyt sitä ja senhän tietää mitä tapahtuu kun kone on noinkin pitkän ajan pois Ison Veljen valvovien silmien alta; ensin masiina raksutti about tunnin virustorjunnan päivityksiä ja tämän jälkeen toisen tunnin Windowsin omia päivityksiä jonka jälkeen koko himmeli olikin niin jäässä ettei sillä käytännöllisesti katsoen tehnyt yhtään mitään. Kaikki kyllä toimi mutta varsinkin netin puoli oli kuin tervassa kahlaamista joten jätin homman sikseen, tosin senkin takia että tuo Aljohin tila vaatii sen verran töitä ettei koneella olemisesta olisi tullut mitään. Josko tänä iltana sitten. Raivostuttaa vaan kun saat taputeltua kaikki asetukset kohdilleen ja sitten tulee päivitykset jotka sotkevat kaiken; ensin ne tutkivat että jaa, mottitopi on näköjään laittanut tuon sivuun ja blokannut tämän toiminnon...no mutta mites tuokin on laitettu käynnistymään viiveellä....hmm...eiköhän oteta ja palauteta kaikki originaaleihin arvoihinsa. Muuta ei tarvita, taas alkaa se helvetin ropaaminen ja uudelleen säätäminen joka sitten kestääkin taas seuraavaan taukoon ja seuraaviin päivityksiin asti.

Oma vika mutta kun en viitsisi millään pitää kahta konetta auki senkään takia kun ei ole tätä tilaa ja siksi koneen vaihtaminen vaatii omat juttunsa piuhojen ym. suhteen. Elämä on ja köyhällä se varsinkin on, ”komentokeskuksenani” toimiva olkkarin pöytä on näet hieman persläpeä suurempi lätkä ja kun siihen pitää koneen lisäksi mahtua Valkyrian ompelusjutut (pari lankakerää ja puikot), pari kappaletta kaukosäätimiä, typerä tv – lehti (asia jota en nykyisellä EPG:n aikakaudella ymmärrä), hiirimatto ja langaton hiiri (minä en sitä saatanan koneessa olevaa hinkkaushiirtä käytä) ja luonnollisesti mun kahvikuppini ja ruokavatini, niin se käy kuulkaas ahtaaksi. Ruokavadin suhteen tein kyllä sellaisen DIY – virityksen eli vääntelin pieneen metallikoriin sangat jotka sai kiepautettua kaulan ympäri ja tämä järettömän hieno innovaatio toimi loistavana alustan niin kahvimukille kuin pienehkölle tupperware – kipolle (mun lautasissa tarvitsee olla laidat) mutta Valyria tyrmäsi sen välittömästi: ”Jos tuo perkeleen katiska ei lähde sun kaulaltasi nyt, niin a) jääkaapin oveen ilmestyy lukko ja b) mä vääntelen sen vitun lintuhäkin sun pääs ympärille pysyvästi”. Ei ihme että maailmanhistorian itsemurhatilastoja pitävät hallussaan erilaisten innovaatioiden kehittelylle omistautuneet ihmiset, siis miesihmiset elikkäs äijät. Ties miten monta hyvää ja elämää helpottavaa keksintöä on jäänyt julkaisematta omituisen ja suorastaan väkivaltaisen, asioita ymmärtämättömän vaimoväen takia. Viettäkäämme hiljainen hetki nujunsa poisottaneiden keksijöiden kunniaksi. Kiitos. Viettäkäämme vielä toinen hiljainen hetki, tällä kertaa rukoushetki jotta Taivaan Isä antaisi akoille edes hieman järkeä tahi ainakin taidon pitää ne mielipiteensä omina tietoinaan ja sallia miestensä suunnitella elämänlaatua parantavia laitteita. Amen.



Toinen mieltäni painava uutinen on se että meikäläinen alkaa seota lopullisesti. Oikeesti, nyt on kolme vuorokautta mennyt pelkkien painajaisten katseluun vaikka minä en niiden lyhyiden nukkumisjaksojeni aikana näe unia tai tarkemmin sanottuna muista niitä (eikös ihmiset näe joka yö unta?) mutta nyt vilisee jos jonkinlaista perkelettä ja muuta minun henkeäni halajavaa tuonelan koiraa niin, ettei sekaan muuta mahdu. Sangen ärsyttävä tilanne; selkä – ja päänsäryt sallisivat nukkumisen mutta painajaiset herättävät joten yöunet ovat vähentyneet entisestään, ennen sai sentään muutaman tunnin nukuttua mutta nyt ei sitäkään. Väsymys kasvaa minkä takia nukahdan sohvalle mutta vain hetkeksi sillä eikö uneen tunge joku demoni ja se nukkuminen loppus siihen. Olenkin miettinyt että onko mahdollista että myös Helvetissä ollaan menty jo niin pitkälle tämän teknologian kanssa että ne näyttävät trailereita siitä mitä tuleman pitää? Jos näin on, niin taitaa olla loppu lähellä ja varsin veemäiset ajat edessäpäin sillä esim. viime yönä tapahtumapaikka oli öinen aukio med kauhuelokuvista tutun usvan leijuessa noin 78 sentin korkeudella ja minua ympäröi varmaankin kaikki pikkupirut mitä Helvetistä löytyy. Nuo sangen epäimiellyttävän näköiset hornanhenget olivat asettuneet piiriin ympärilleni mikä ei sinänsä ollut vielä niin älyttömän paha juttu mutta se, että olin piirin keskellä olevassa tolpassa, niin oli se paha juttu koska kyseessä oli puhdas plagiointi Vlad Tepes'in teemasta ”Hei vaan ja keppi perseestä läpi, kyllä se kurkusta pihalle tulee”. Tuska oli järjetön ja vaikkei uni näin kerrottuna tunnu miltään, niin yöllä ja aivojen esittämänä se oli äärimmäisen karmaiseva kokemus. Uskokaa pois, näitä on tullut katseltua viime päivinä todella paljon. En tiedä mikä mättää mutta en laittaisi pahakseni vaikka loppuisivat.



Mun täytyy alkaa nyt soittelemaan eläinlääkärille ja jos en saa tälle ”meidän” eläinlääkärille aikaa, niin sitten se on kaiketi turvauduttava päivystävään joka voi olla missä tahansa koska näillä selkosilla päivystysalue on aika hemmetin laaja. Saapa nyt nähdä koska en haluaisi koiran kärsivän pitkästä ajomatkasta joka voi pahimmassa tapauksessa olla muutaman sata kilometriä. Sitä paitsi tänään olisi noita muitakin velvoitteita ihan riittävästi mikä tietää sitä että vaikka Aljoh pääsisi tutun ja tuossa lähempänä olevan eläinlääkärin syyniin, niin päivästä tulee todella pitkä koska el.ssä käynti vie vähintään pari tuntia kaikkinensa (mikäli ei päädytä mihinkään operointeihin etc.).

Teille kuitenkin haluan toivottaa oikein hyvää ja antoisaa tiistaita.









read more

Oil of Ulysses?

Vietin viime yön tutkimalla vanhoja säätilastoja ja nyt näyttäisi siltä että näillä selkosilla tulee jo toinen perättäinen ”köyhän miehen talvi” eli lämpötila pysyttelee nollan tuntumassa vaihteluvälin ollessa +10 asteesta -10 asteeseen. Painoarvo sanoilla näyttäisi siltä koska mikään ei ole varmaa ja siksipä näitä tulevia kelejä on turhaa ryhtyä esittämään tosiasillisina faktoina. Kuitenkin täällä tundralla on kautta aikain seurattu tiettyjä asioita ja ilmiöitä ja ennen kaikkea näiden ennusmerkkien tapahtumisajankohtaa koska ne määrittävät tulevat kelit varsin tarkkaan. Pitkäaikaisen seurannan perusteella voinkin sanoa että leutoja talvia jatkuu vuoteen 2017 asti ja sitten alkaa useamman vuoden ”jääkausi” jolloin saadaan nauttia wanhain aikain talvista ja niistä kirotuista -40 asteen pakkasista. Tämä tieto perustuu päiväkodilta saamiini tilastoihin jotka kertovat että viimeisen kymmenen vuoden aikana kakaroita ei ole jäätynyt leikkitelineisiin, portin pieliin tahi muihin vastaaviin rakenteisiin kuten tikkaisiin, kerhotätien autojen kylkiin etc. kuin kolmetoista kakaraa ja se on todella vähän kun tilastoa tarkastellaan niinkin pitkällä aikajanalla kuin 10 vuotta. Tosin kerhotätien autot aiheuttavat tilastovääristymän ja syy tähän vääristymään löytyy Destian älyttömästä tiesuolan käytöstä jota aletaan levittämään teiden pinnoille (näillä selkosilla) jo heinäkuun loppupuolelta lähtien joten on selvää etteivät äpärälaumaa kaitsevien tätsyjen nissanit vedä jäähän.



Toinen merkittävä indikaattori on Höyrinmäen Gustavin ladon maalaus. Gustav on päästä pideltävä yksilö ja hänellä on tapana maalata latonsa joka syksy ja se milloin Gustu ryhtyy maalauspuuhiin, kertoo milloin ensilumi sataa maahan ja tänä vuonna sitä saadaan todennäköisesti vasta joulun jälkeen sillä Gustulla ei ole vielä edes telineitä pystyssä. Tosin tässäkin on madollisen virhearvion paikka mikäli Höyrinmäen hullu onkin päättänyt vuokrata alumiitelineet sen perinteisen ja ihan itse naputtelemansa lautavirityksen tilalle. Alumiitelineet kun saa nopeasti kasaan mutta lautahaasiotansa Gusse on naputellut useamman viikon.

Tammikuun alkupuolen pakkasjaksosta kertoo puolestaan Holopaisen ämmän päivävoiteen (Oil of ei Ulay vaan Ulysses) paksuus sillä tatinakerroksen paksuuden ollessa alle 3mm, tulee tammikuun alkupäivistä hyvinkin leutoja mutta mikäli mennään noin 5mm päivävoidekerrospaksuuksilla, niin tammikuusta tulee aivan saatanan kylmä. Mainittakoon että Holopaisen tatinapaksuuksia mitataan jo nyt koska ”syysilma on niin arvaamaton” on Holopaisen akan mielilause ja siitä syystä näiden päivien päivävoiteet ja niiden paksuus ovat SE juttu. Toinen Holopaisen kottaraiseen liittyvä asia on käsilaukusta löytyvien porkkanoiden määrä joka taasen kertoo aika tarkkaan rantakauden alkamisen ja syynähän on tämän kalmoakin kalpeamman räähkän karotiinin tarve (vaan eipä ole arska tarttunut vaikka porkkanoita on imuroitu).

Kolmantena ja hyvin tärkeänä ennusmerkkinä voidaan pitää paikallisten marttojen latotansseja tai lähinnä sitä, kuinka pitkälle syksyyn ne jatkuvat ja tätä seuraavat erityisellä mielenkiinnolla kaikki kylämme virtsatiehyeongelmista kärsivät vanhat äijät. Nimitäin, silloin kun marttojen hameenhelmat eivät enää pauku eikä paikallisen, todella pahoin alkoholisoituneen vanhapoikabändin soundit raikaa, on syytä vetää pitkät kalsarit jalkaan ja karvaräysä päähän. Näin siksi että nuo muutoin niin rauhalliset ja mukavat martat ovat tanssin pyörteisiin päästessään varsinaisia demonittaria ja nämä latotanssit ovat heille kulttimenoihin verrattava addiktio ja tästä syystä latotanssit saattavat jatkua jopa joulukuulle vaikkei ladossa ole minkäänlaista lämmitystä. Ainoa joka tästä järjestelystä kitisee, on juoppobändin rumpali joka narisee siitä etteivät kalvot tahdo kestää ja minä kuulkaas puhun nyt rumpujen kalvoista enkä mistään muusta. Tänä vuonna meno on ollut tavanomaista riehakkaampaa ja rehellisesti sanottuna häiriöksi asti, sillä selkävaivaisena minulla on muutenkin vaikeuksia saada unta ja kun lähistöltä kuuluu ihan sairas humpanjytke jota säestää taksin ovien pauke, niin nukkumisesta ei tule yhtään mitään. Alkuvuosina – siis silloin kun muutin näille selkosille – luulin että joku kylähullu paukuttaa kangaspuilla mattoa kasaan ennenkuin tajusin että taksien ovethan sitä ääntä pitivät. Marttojen tanssit ovat halki vuosikymmenten keränneet suuren kannattajajoukon ja siksipä pelipaikalle saapuu jos jonkinlaista gubbea ja kovasinkauppiasta mikä on kyllä ihan hyvä asia koska se on aina hyvin kaunis tapahtuma kun kaksi yksinäistä sielua kohtaa toisensa. Ei ole mitään väliä vaikka kyseessä olisi hikinen martta ja vielä hikisempi vanhapoika sillä yhtä kaikki, rakkaus se on joka rulettaa.



Neljäs ja omalta kohdaltani tärkein indikaattori on hallusinaatioitteni muuttuminen siniharmaaksi ja siinä vaiheessa kun olkapäälläni istuvan Nils Holgersonin parta (oi kyllä, hallu – Nilsillä on parta) vetää huuruun niin pakkasmittari näyttää vähintään -15 astetta ja se on todella kurja juttu. Muuten noita hallusinaatioita on mukava seurata sillä nekin valmistautuvat talveen kaikkien muiden tavoin; pitkin lattioita vilistävälle pikkuväelle ilmestyy huopatossut jalkoihin, uuninluukut aukeilevat joulusävelien tahtiin (normisti ne heiluu ihan hiljaa), kimppuuni hyökkäävät karvalakit vaihtavat talviturkin ja jopa se Honkkarista ostamani kiinalaisen räysän korvaläpät muistuttavat samojedin kylkeä vaikka ne vitun tupsut ovat keinokarvaa mutta hallusinaatioille kaikki on mahdollista. Viimejouluiset pipperit aloittavat tavanomaisen ja pitkälle juhannukseen kestävän joululaulukimaransa ja meikäläiselle tulee pakonomainen tarve lähteä tiernapoikakiertueelle ja tämä kiertue ei muuten pidä taukoa kuin syyskuun viimeisellä viikolla eli juuri nyt, tosin mun aikani menee sitä helvetin tinatähteä remontoidessa koska uskokaa pois, niin silloin kun innostun niin se pyörii kolmetoistatuhatta kierrosta minuutissa. On muuten mitattu VTT:llä.

Hyvää maanantaita ja alkavaa viikkoa, muistakaa olla kiltisti ja käykääpä tutustumassa eilisiltaiseen juttuun eli Sleipniriin – tämä on loistava selain. 



read more

Sleipnir



Oletteko kokeilleet kahdeksanjalkaista hevosta? Mikäli ette, niin nyt kannattaa uhrata hetki aikaa ja tutustua Sleipniriin, yksinkertaiseen mutta ah niin nopeaan ja helppokäyttöiseen selaimeen. Selain on ristitty Odinin hevosen mukaan jolla tämä aasojen aasa ratsasteli Valhallan ja muun maailman välillä. Lisää tietoa muinaisesta mytologiasta (Edda) löytyy täältä. Olkoonkin että muutama aika takaperin sitten hehkutin Lunascape'a mutta se oli silloin se ja nyt on nyt. Sleipnir on kaikessa helppoudessaan, keveydessään ja nopeudessaan suosikkiselaimeni (olkoonkin että kyse on itseasiassa Chromen versiosta 36.0.1985.143). Sleipnirissä avatut välilehdet näkyvät kuvakkeina (ts. avatut sivut ovat pienoiskoossa) selaimen yläosassa ja sieltä niitä on tarpeen mukaan helppo klikkailla joko kiinni tai näytölle ja Sleipnirin hyviin puoliin kuuluu myös se, että se tuo kirjanmerkit kaikista koneella olevista selaimista ja tämä on yksi ominaisuus jota esim. Lunascapessa ei ollut. Muutenkin kirjanmerkkien järjestely ja hallinoiminen on varsin helppoa. Lisäksi Sleipnir tarjoaa koko sivun jakamisen, tallentamisen myöhempää lukemista varten ja monia muita juttuja joita muissa selaimissa ei ole.



Mutta mitäpä minä tässä enempää tarinoimaan, menkää ja kokeilkaa älkääkä tyrmätkö ajatusta suoralta kädeltä sillä Sleipnir on tutustumisen arvoinen ja saatettakoon skeptikoille tiedoksi etten tienaa ootnan kopeekkaa mainostaessani sen paremmin Sleipniriä kuin mitään muutakaan vaan teen nämä tälläiset ”mainostukset” ihan sen tähden että vihaan paikalleen jämähtämistä ja saman vanhan kaavan noudattamista. Ihmisen pitäisi aina etsiä uutta eikä ajatella uutta negatiivisena tai hankalasti toteutettavana asiana koska tässä ajattelumallissa se todellinen syy on laiskuus – uuden oppimista halutaan välttää viimeiseen asti.




Hyvää sunnuntain loppua kaikille ja muistakaa olla ihmisiksi – huomenna taas alkaa se ankea viikko (njääh, se mikään ankea ole. Samaa orjan duunia kuin aina ennenkin)
read more

Or***mi huvilaitteessa ja muut outoudet

Koska tänne Jurtalle on eksytty mitä oudoimmilla hakusanoilla ja koska mä teitä niin paljon rakastan, olen ollut yhteydessä mm. suurimpien huvipuistojen johtoryhmiin ja soitellut erään maailmanluokan tähden perikunnalle joten tämän mun prepaid – liittymän puheaika on loppu. Niin loppu etten päässyt soittamaan taksia eilisellä marjastusretkelläni kun sattui pieni ja okei, myös hieman tuskallinen haveri. Katsokaas kun tätä tundraa halkoo junarata ja sen varressa kasvaa aivan helvetisti puolukoita, oikein kunnon jötiköitä ja niin uskomattomalta kuin se tuntuukin, aivan kiskoissa kiinni koska näillä selkoisilla hoidetaan sekä tiet ja junaradat samaan tapaan eli niin kauan liikennöidään kun pääsee ryteiköstä läpi. (Sakiaa on, sano Holakan muorikin kun brassivahausta teki). Toinen syy saattaa olla siinä että ne taitaa tyhjentää juniensa vessat tänne korpeen koska miten muuten on selitettävissä se että keskellä autiutta on siistissä rivissä kaksi kortsua, Serlan paperia med jarrutusjäljet ja Samsung Galaxy S 5:nen joka paukuttaa Alma Kupusmäki – Ullakkotilan uusinta videota ” Pick me tender”, joka on niin kipeä video etten tiedä käyttääkö se ämmä huumeita vai onko videon tarkoituksena toimia jonain sienestäjien omana ”Uplifting heroic massive vengeful intense orchestral choir” - musiikina mutta joka tapauksessa tämä video kertoo ämmästä joka pomppii jossain helvetin ryteikössä Marimekon hame päällä ja sienikoppa kädessä. Toisessa kädessä sillä on se sienestäjien sutipuukko vai mikä se on, tiedätte kyllä se knivetin jonka kahvapäähän on istutettu joukko karvoja joilla kait pitäis rapsutella sienestä pois ökkömönkiäiset ja muu roina. Ärsyttävä video in deed; Alma pitelee käsissään jotain tattia ja laulaa ”Pick me tender, cause you are so right...Boletus gender...” ja tuijottaa ao. sientä siihen malliin ettei sen silmittelyn kuvaaminen sovi näinkin hurskaaseen blogiin mitä tämä minunkin pikku Jurttani edustaa.



Mun ei auttais hermostua koska mä menen aina sivuun aiheesta joka on tällä (ja muuten ensimmäistä) kertaa hakusanat, nuo mielipuoliset sanaparit/triplat joita vieläkin mielipuolisemmat ihmiset naputtelevat kuukkeliin tai muihinn hakukoneisiin etsiessään vastauksia mitä järkyttävimpien fantasioidensa toteuttamiseen tai sitten vaan omaa tyhmyyttään. Olen nimittäin minäkin hakenut lättytaikinan ohjetta koska olen niin helvetin tyhmä etten tiennyt että sitäkin tatinaa myydään valmiina pikku pusseissa. Muistaakseni seitsemän desilitraa vettä ja pam!, sulla on valmiina melkoinen ämpäri paistovalmista taikinaa. Taas mä eksyin aiheesta joten lienee parempi että mennään suoraan näihin hakusanoihin heti kun mä olen kertonut siitä eilisestä haverista; Homma meni niin että mä poimin innoissani puolukoita enkä sitten huomannut että olin hirvikärpäsiä hätistellessäni tökännyt molempien kuulolaitteiden volumenapit ihan hiljaiselle ja koska Pendolinot kulkevat niin saatanan hiljaa, niin kuulu vaan tömäys ja mä huomasin matkaavani veturin keulassa kohti pohjoista. Lähes kahdensadan kilometrin tuntivauhti piti mut nokkaa vasten painautuneena ja fiffaninmoisesta ilmavirrasta johtuen mä en pystynyt herättäämään veturikuskin huomiota, en vaikka mä heitin pipon lisäksi tuulilasiin ainakin seitsemän desiä vaivalla keräämiäni puolukoita joten luisin maankamaralle vasta Kolarin rautatieasemalla joka oli tämän bloody trainin pääteasema. Joo joo, tiedän että VR mainostaa ko. radan olevan pelkästään Tornion ja Kolarin välinen mutta se ei pidä paikkaansa – tundralta lähtee suora ratayhteys Kolariin ja pariin muuhunkin onnettomuuteen jonka olemassaoloa VR ei tunnusta. Kolarissa oltiin ja piluliittymästä puheaika loppu joten eipä siinä muuta kuin sandaalia toisen eteen ja näin sitä tuli käveltyä palttiarallaa 1200 km, tosin matkaa kertyi senkin takia että kävin vitutuspäissäni Ruotisn puolella mistä toin tuliaisina 74 kg kolesterolia lisäävää voita, mulla ei näet ole se paha kolesteroli vielä kun jossain 24,6:n kieppeillä ja oon aatellut että vielä on matkaa ensimmäiseen sydänkohtaukseen joten leivän päällä ei tuuman kerros Ruotsin keltaista kultaa ole ollenkaan pahitteeksi. Nyt sitten niihin hakusanoihin.





Orgasmi huvilaitteessa

1. Huvilaitteet sijaitsevat yleensä huvipuistoissa joiden käyttäjäkunnan keskimääräinen ikä on 6 – 13 vuotta joten minun on vaikea yhdistää näin nuoria isänmaantoivoja tähän maata järisyttävään (ja aika ulvahtelua aikaan saavaan) tunnetilaan joten tämä kuulostaa vähintäänkin kyseenalaiselta.

2. Mikäli tälläinen ja aikuisille suunnattu huvipuisto perustettaisiin, niin millaisia olisivat eri laitteiden nimet? Tappijoki? Troika – joka siis pysyi ennallaan – kuulostaa varsin pervessiltä samoin kuin Wave swinger joka vaihtuisi Wife switcheriksi. Entäpä olisiko Pikku Hinaaja tarkoitettu vähemmistöryhmälle joka tunnetaan pakosarja – addiktioistaan? How about turvaseksiin perustuva Kumitusjuna? Mielestäni myös Kirnu joka jo nimensä perusteella pysyisi ennallaan, antaisi varsin sadomasokistisen kuvan huvipuistosta ja aiheuttaisi sen etteivät aremmat/ujoimmat pariskunnat käyttäisi lainkaan huvipuiston palveluksia. Loppuun vielä laite joka tulisi aiheuttamaan suuria ongelmia ympäristön kanssa eli Vonkaputous, miettikää nyt helvetillistä äijälaumaa joka vonkaisi (sensuroitu) putouksen juurella ja yhäällä olevat naiset sitten joko sukeltaisivat alas antamaan onnekkaalle (sensuroitu) tai hylkäisivät vonkauksen. Lipun hinta tähän laitteeseen olisi 120,- euroa mutta kuten sanottu, niin meluhaittojen takia tätä ei tultaisi koskaan tekemään.



Edellä mainittujen argumenttien valossa julistankin ettei orgasmia ja huvilaitetta tule koskaan yhdistää toisiinsa. Näin on jämpti.



Michael Jackson tyyny

En omista vaikka minulla onkin kattava valikoima erilaisia tyynyjä eri tarkoituksia varten mutta ymmärrän tätä onnetonta sielua joka halajaa kyseistä päänalusta ja niin mä soitin kaverin puhelimesta (sillä on kans prepaid – liittymä) amerikoihin mutta en päässyt (oletetun) perikunnan kanssa alkua pidemmälle kun puhelu katkesi, ehdin vain sanoa että ”Hello, se on kuulkaas Paimen joka täältä tundralta rimpauttelee” niin eikö saatana väliin ängennyt operaattorin naisääninen ilmoitus ”puheaikasi on loppu, lisää puheaikaa saat lataamalla...blablabla..” ja se oli sitten siinä. En tiiä olinko etes oikeassa paikassa ja oisko heillä ollut Mikkelin Jaskan tyynyä mutta yritetty on kummiskin.



Mulku kamera privat

Tämä on kyllä tuolta itäiseltä puolelta sillä lukijoita löytyy unkarista, puolasta, romaniasta ja venäjältä (jossa muuten on heti helkkarin nättejä naisimmeisiä) koska tuosta yhdestä sanasta puuttuu toinen k – kirjain. Voinhan minä olla väärässä ja haun tehnyt voi olla vaikka suomenkielen lehtori joka on jälkiä peitelläkseen hakenut moisella yhdistelmällä, mene ja tiedä mutta en todellakaan ole ajatellut laittaa mitään privaattia sivustoa pystyyn vai laitanko? 

 



Outo olo feromoni tuoksut

No tämä hakija on tullut ihan oikeaan paikkaan sillä varastoistani löytyy vaikka mitä feromoneja ja sain muuten kuluneella viikolla uuden version vanhasta estratetraenolista ja on se niin hyvää äijähoukutinta että olen myynyt kylän naisille miltei koko litran. Olen tehnyt myös yhden oman sekoituksen jossa on puolet 1,2-Dimethoxybenzene:ä ja puolet 2-Amino-1H-purin-6(7H)-one:a ja voin kertoa että tämä seos on ihan omaa luokkaansa. Testasin ainetta ja laitoin yhden millilitran kaulalleni minkä jälkeen suoritin kävelylenkin kylälällä. Tulos: minua seurasi kolme hirveä, supikoirapariskunta, kaksi kettua, parvi tiaisia, joukko kylän naisia sekä Hämeenlinnalainen trukkikuski (naispuolinen) mitä voidaan pitää merkittävänä tuloksena kahdesta syystä: kävelylenkin pituus oli vain seitsemänsataa metriä eikä perässä hiihtävässä orkesterissa ollut yhtään urospuolista vaan kaikki olivat naaraita. No tiaisista en mene takuuseen mutta näistä muista olen varma. Jos ketä kiinnostaa niin voin myydä mutta varmistukaa siitä että teillä on niput kunnossa koska halvalla ei lähde kumpainenkaan tuote.



Tässä näitä nyt oli muutama mutta koska mä olen ton likan ja töitteni takia laiminlyönyt lukulistaani sekä Jurtan asioita, en jurise enempää koska töitä riittää myös ”virallisenkin” elämän puolella. Onneksi pelkästään kotitöitä joista suurimpana on Aljohin hoivaaminen koska likka ei ole vieläkään kunnossa. Eilen se oli taas päivällä päivällä parempi ja samoin illalla mutta tänä aamuna taas paljon huonompi. En tiedä mikä helvetti on, välillä likka näyttää ”käynnistyvän” ja sen huomasi aamulenkillä hyvin: muuten todella hidasta ja varovaista kävelyä mutta pariin otteeseen häntä nousi yht'äkkiä pystyyn ja muutama kymmenen metriä mentiin beagleille ominaiseen tapaan varsin nopeaa teputusta kuono maassa ja häntä heiluen mutta sitten taas virta loppui ja sama ”laahustaminen” jatkui. Voisiko olla niin että sillä on joku hermo jumissa/puristuksissa sen törmäyksen jäljiltä? Asiaan saataneen selvyys heti kun maanantai koittaa koska aion viedä likan uudelleen eläinlääkäriin ja saavat luvan selvittää perin pohjin mikä Aljohia vaivaa. Toinen juttu on edelleen jatkuva huono paskantaminen mikä kyllä on osittain pienentyneiden ruoka – annosten seurausta. Pienemmät siksi että koska en ole mikään eläinlääkäri, en voi tietää että onko kyseessä ruoansulatuselimistön ongelmat vaikka pelkkä selkä/kaularanka jonka kiputilat korreloivat paskantamisen kanssa mutta toivon että siihenkin asiaan saadaan varmuus kunhan päästään lekurin pakeille. Muuten Aljoh on oma itsensä eli tarkkailee tarkkaan mitä ympärillä tapahtuu ja on muutenkin mukana talon touhuissa, joskin se sisätiloissa vipeltäminen on minimissä mutta nyt näyttäisi siltä ettei likka kärsi jatkuvista kiputiloista joihin se saa lääkettä kaksi kertaa päivässä.





Sen verran kävin eilen jurtalla että menin ja avasin twitter -tilin, ihan sen takia että se on aikas kätevä kanava saada uutispäivityksiä suoraan ilman että linkkejä joutuu haeskelemaan kirjanmerkeistä. Muuten olen ihan pihalla koko twitterin käytöstä mutta eiköhän se siitä kun ensin tyrii rankemman kautta. Linkki löytyy myös Jurtalta, bannerikuvan vierestä ja Tervetuloa – tekstin alta.





No niin, ei muuta kuin kaikille oikein hyvää sunnuntaita ja menkää ulos jotka kykenette koska siellä on hemmetin komea päivä. Itse joudun olemaan sisällä sillä onnistuin taas naksauttamaan tuon selkäni ja tämä päivä menee pääsääntöisesti sohva selääs ja raksuja imuroiden.





read more

Asakutale

Eipä näytä nämä vastoinkäymiset loppuvan mutta en viitsi jauhaa samasta aiheesta joten asia selviää eilisen tekstin kommenttilaatikosta mikäli kiinnostaa ja uutta tekstiä koitan taikoa sitten kun kotiudun. Elämä Karman kaverina? Aivan perseestä.


read more

50 senttiä nahkaa ja täysillä päin

Tiistaina oltiin tilanteessa joka oli todella surkea; Aljoh riiputti päätään ja häntäänsä mikä on merkki siitä että koira oli todella kipeä, normaalistihan koiralle saa tapahtua aika paljon ennenkuin se antaa ulkoisia merkkejä sairastumisestaan/kiputiloistaan. Mietimme vaimon kanssa mistä moinen voi johtua ja koitimme muistella oliko Aljoh päässyt päivittäisillä lenkeillään syömään jotain mikä olisi voinut olla syynä mutta kumpikaan ei muistanut mitään tälläistä tapahtuneen ja päätimme tarkkailla vielä yhden päivän ennen kuin viemme koiruuden eläinlääkäriin. Näin siksi että soitimme tutulle eläinlääkärille joka epäili ummetusta suositellen parafiiniöljyn antamista ja toimimme ohjeistuksen mukaan joten odottelimme josko tuo paskanlennättäjä alkaisi toimia. Tiistai – iltana tilanne kuitenkin paheni, Aljoh ei päässyt enää sänkyyn eikä paljon matalammalla olevalle sohvalle joille se normaalisti hyppää varsin kevyesti ja innostuessaan hyvinkin kaukaa. Se vain makasi omassa punkassaan eikä pahemmin reagoinut mitä ympärillä tapahtui ja kun se kieltäytyi syömästä sille tarjottua ruokaa, päätimme että Aljoh viedään heti aamusta eläinlääkärin pakeille.
Keskiviikko aamu valkeni ja silloin vaimo muisti että Aljoh oli törmännyt pöydän kulmaan hypätessään makuuhuoneen ikkunan alla olevalle pöydälle joka on vaimon ompelukonetta ja vaatehommia varten mutta pääasiassa se on Aljohin kyttäysteline jolta se seuraa koteihinsa kulkevia naapureita ja vuokrakasarmimme ohitse menevän tien liikennettä. Tästä seurasi luonnollisesti pohdintaa oliko likka kenties katkonut luitaan tai vammauttanut muuten rintakehäänsä ja muistaessani kuinka Aljoh pantaan pois ottaessa aristeli kurkun seutua, olin lähes varma että näin oli tapahtunut.

Lääkärin aika oli iltapäivästä ja en muista milloin viimeksi tunnit kuluivat yhtä hitaasti mutta lisää yllätyksiä oli luvassa. Koska olimme molemmat turhautuneita ajan hitaaseen kulumisen, päätimme hieman siivota kämppää siinä odotellessamme ja mitä löytyikään sohvan takaa; Aljohin viime jouluna lahjaksi saaman ison puruluun (n. 50 cm pitkä ja halkaisija n. 7cm) vielä isommat päissä olevat solmut mutta ei mitään muuta – koko viisikymmentä senttinen luu oli tipotiessään eikä siitä löytynyt jälkeäkään vaikka käänsimme koko kämpän ylösalaisin. Solmujen löydyttyä totesin vaimolleni että onpa ihme kun likka ei ole paskonut sen paremmin aamu - kuin iltalenkeilläkään niinkuin normaalisti tekee vaikka se on todennäköisesti syönyt koko luun näiden viime päivien aikana sillä viimeksi kuin näin luun, niin se oli täysin koskematon ihan samaan tapaan kuin se on ollut koko kuluneen vuoden syystä jonka vain Aljoh tietää. No vaimo kertoo ettei myöskään hän ole havainnut Aljohin vääntävän torttua näiden parin päivän aikana ja tarkemman muistelun takia päädyimme siihen tulokseen että likan on täytynyt tuhota koko luu yhdellä kertaa maanantain ja tiistain välisenä yönä ja kun ottaa huomioon puruluun koon, on sen täytynyt tukkia likan suolisto ja tämä ajatus nosti mieleen melkoisia kauhuskenaarioita vatsalaukun kiertymisestä ja muista suoliston vammoista.


Viiemein koitti lähdön hetki ja sanoin vaimolle että koitan josko likka tekisi tarpeensa ennen ajomatkaa ja niinpä sitä sitten mentiin koira hiljaa edellä astellen ja meikäläinen perässä, peläten ja ihmettä toivoen. Kymmenen minuutin ja vajaan viidenkymmenen metrin jälkeen ihme todellakin tapahtui: Aljoh siirtyi (beagleille uskolliseen tyyliin) tien varressa kasvavaan korkeaan heinikkoon ja otti tutun mäkikotka – asennon ja sitten sitä tuli. Ei paljon mutta kunnon jööti kumminkin ja kun Aljoh kiipesi takaisin tielle, se pysähtyi tuijottamaan meikäläistä ja ennen riipuksissa ollut häntä suorastaan lennähti tuttuun pystyasentoon ja jumalauta sitä hännänheilutusta – siinä ei koira heiluttanut häntää vaan häntä koiraa ja kun likka vielä tehosti esitystään muutamalla haukahduksella, tiesin että pahin on takanapäin. Vaimon kanssa käytiin pieni neuvottelu siitä että soitammeko eläinlääkäriin ja perumme ajan mutta päätimme että on kuitenkin parempi käyttää koiruus tarkistettavana ettei mitään ikäviä jälkiseuraamuksia tule. Hyvä niin, sillä elänlääkäri totesi että likan kaularanka on saanut melkoisen tärähdyksen mikä selittää sohvalle/sängylle nousemisen ja niiltä poistumisen vaikeudet mutta vatsalaukku sekä suolisto olivat normaalit, mitään tukosta ei ollut päässyt syntymään ja kun kysyin eläinlääkäriltä että onko puruluilla mahdollisuus kulkeutua ”raakana” ruuansulatuselimistön läpi, niin hän sanoi ettei ole mutta oikeita (eläinten) luita syödessään koirat toisinaan onnistuvat murskaamaan luun sen verran hienojakoiseksi massaksi että se saattaa aiheuttaa suolen tukkeutumisen.



Summa summarum; Aljoh onnistui yhden vuorokauden aikana ei pelkästään telomaan rintaansa, vaan syömään myös itsensä ähkyyn ja siksipä likka pääsee rinnallani kulkeneiden beaglesten (neljä kappaletta) ahneus/kohmotilaston sijalle yksi. Kaikki muutkin ovat olleet persoja ruualle mutta Aljohin ahneus on aivan omaa luokkansa ja sen tekemät temput (mm. olen vuorikauris ja siksi voin hypätä sohvalta kirjahyllyyn) osoittavat ettei sen päässä ole kaikki palikat kohdallaan. Kaikkea tätä kompesoi äärimmäiset rakkaudenosoitukset joita se jakaa mielellään ja siksipä tunnelma iltaisin muistuttaakin tilanetta jossa koitat istua sohvalla samaan aikaan kun joku hakkaa sinua märällä rätillä naamaan. Kuitenkin, Aljohin aikaansaama tilanne sai meidät miettimään koiran ruokkimista ja ennenkaikkea hieman liian helposti annettuja makupaloja joten likka on nyt beaglesten helvetissä jossa ylimääräistä ruokaa ei jaeta ja sekin mitä annetaan, on entistä tarkemman seurannan alla sekä määränsä että laatunsa puolesta. Hieman hämmentynyt koira mutta kuten aina, beaglet tottuvat uusiin tilanteisiin suht nopeasti joten eiköhän tämä tästä taas lähde kulkemaan. Liikkuminen on vielä osittain rajoittunutta mutta päivä päivältä parempaa ja toivotaan että tuolle rakkaalle jätemyllylle jäi edes jotain muistiin näistä parista viime päivästä.
read more

LFB ja punaiset villasukat

Koska tapaus Aljoh vaatii hieman laajemman meriselityksen, teen sen illalla koska likan temppujen aiheuttaman kahden päivän viiveen takia on kiire enkä mä ehdi tehdä sitä nyt. Nostin lähtee tänään iltapäivästä, tai niin ainakin minulle ilmoitettiin ja sitä ennen pitäisi vaihtaa kaiken muun oheen muutamia katulamppuja sekä asentaa muutama kymmenen metriä ränniä syöksyineen. Kiirettä on mutta pääasia on se että likka on pääosin kunnossa. Netin syövereistä tuli ehdotus että koitapas Lunascape'a ja täytyy sanoa että tämä kolmen ”koneen” selain on aika helvetin miellyttävä käyttää kunhan oppii käyttämään kaikkia sen tarjoamia mahdollisuuksia (mikä ei vie kovinkaan kauaa). Vastaavanlainen on Avant, joka on niin ikään ”kolmemoottorinen” mutta henkilökohtaisesti pidän enemmän tästä Lunascapesta. Kannattaa kokeilla. Lista selaimista löytyy täältä ja samma lontoo (hieman erilainen esittely).



Viima ja lähes nollassa oleva keli ovat saaneet aikaan sen että nenä vuotaa ja olen sieluani myöten jäässä. Myöhään eilen illalla kun menin taidetakomon puolelle kallistaakseni pääni tyynyyn, niin vaimo kysäisi - varusteeni nähtyään - että oletko sä lähdössä vielä ulos koska vaatetta oli kenties enemmän kuin keskiverto suomalaisella avomerikalastajalla lokakuisessa myrskyssä. Oli lämpökerrastoa, oli paitaa, villasukat ja verkkarit (niin kutsuttu totaalinen erotiikantappaja - setti) mutta tuokaan määrä ei auttanut vaan palelin koko yön ja sama olotila jatkuu näköjään nyt aamullakin. Normaalistihan mulla on päälläni öiseen aikaan vain helvetinmoinen hiki ja punaiset villasukat.



Illalla siis nähdään ja muistakaa olla kiltisti koska nyt näyttäis siltä että nämä leppeät monsuunikelit +6,2 astetta ovat tuoneet mukanaan Brasilialaisen aallon joka saa kropan sykkimään kuumien sambarytmien tahtiin tai voi tämä ihan sairas nykiminenkin olla näiden mun lääkkeitten ansiota mutta sitähän minä en tunnusta joten sovitaan että se on keleistä johtuvaa.
Pusuja kaikille muistaneille – mä tuun pussaan paremmin sitten kun illat pimenevät bähän aikaisemmin, nyt on vielä liian valoisaa niihin hommiin.
Aljoh haluaa kiittää myös kaikkia tsemppaajia ja lähettää terkkuja kaikille tundraa tallaaville.


Ps. Oli muuten 231. postaus!!
read more

Aljoh

Aljoh. Tuplahaveri ja koira huonnossa kunnossa. Ei hyvä juttu. 


read more

Itäisten selkosten TKE

TKE:llä (Torpan Kaunis Emäntä) näyttää olevan sukset ristissä Äiti Maan kanssa ainakin sen kuvan perusteella jonka ehdin hetki sitten nähdä mutta toisaalta se on ollut aina sellainen juttu, ettei Itäisten Selkosten väkeä päästetä helpolla koska he ovat hemmetin itsepäistä kansaa. Eivät usko järkipuhetta vaan vetävät itsensä aivan loppuun lähinnä työllä mutta myös muulla tapaa joten ei pidä ihmetellä jos noilla selkosilla liikkuessaan pääsee kuulemaan varsin outoja keskusteluja. Tein nimittäin tässä muutama kuunkierto sitten ristiretken joka suuntautui noille seuduille ja siellä heidän siihen kaupunkiin, jossa nelijalkaisia arvostetaan ja jossa pystyssä veivaaminen on niin suuressa suosiossa että sitä varten on oikein oma kilpailukin ja kadulla kulkiessani pääsin kuuntelemaan kahden edelläni kävelevän alkuasukkaan keskustelua joka meni suunnilleen näin:

- ”....olihan se rankka kokemus mutta onneksi se on takanapäin”.
- ”Eilenkö sä pääsit pois?”
- ”Jep. Leikkauksen jälkeen oli pakko maata pari päivää ja se on asia jota minä en ymmärrä. Eihän autojakaan seisoteta helmojen hitsaamisen tai koneremontin jälkeen missään hallissa vaan ne otetaan heti käytöön”
- ”No niin...onhan se toisaalta noinkin mutta mulle on jäänyt epäselväksi mitä sulle tehtiin eli oliko kyseessä suurikin leikkaus?”
- ”Kilin kellit. Pari pikku säätöä eli sydämeen vaihdetti molemmat läpät ja aortta uusittiin tykkänään kun originaali muistutti venttiilin sielua eikä semmosen pillin läpi veri kulje, ei vaikka ois kuinka ohutta. Sovin lääkärin kanssa että minähän en sitten ala turhaa leikkauspöydällä makaamaan joten ne korjas ton mun vasemman polveni ja siinä menikin sitten tovi kun joutuivat uusimaan sen lähes kokonaan, hevonen perkele kun potkas polvilumpioon niin kovaa että säpäleet tunki tallihousujen saumoista läpi. Noh, nyt siinä on ruuveja yhden rautakaupan verran ja muovia Avensiksen etupuskurillinen joten kaipa sillä taas jonniin aikaa köpöttelee. Lopuks ne kääns mut selälleen ja luudutti kaks alinta selkänikamaa yhteen, minä onneton kun tulla rojahdin tallinparvelta peräkärryn laidan päällä ja tietysti selkä edellä. Jottei tässä nyt mittään ihmeempiä, tää oli paremminkin sellanen vuosihuolto.”
- ”Jaahas jaahas, sä olet nyt sitten tulossa kontrollikäynniltä”.
- ”....kontrollikäynniltä? Onkos sulla kuumetta kun tuollaisia höpäjät? Salilta minä oon tulossa ja vituttaa ihan tajuttomasti kun en pystynyt vetämään kuin puolentoista tunnin treenin ja senkin vaan 80%:lla maksimipainoista. Polvi ei vielä taivu ja en tiedä laittako ne liian pienen putken sen aortan tilalle kun vähän päästä silmissä sumenoo ja korvissa naksahtelee”.



Mainittakoon että keskustelun osapuolet olivat kummatkin naisia, toinen oli tämä ponnaripäinen sissi ja toinen sellainen vaalea naaras. Sen verran lujaa naikkoset kipittivät ettei tälläinen rapakuntoinen paimen perässä pysynyt mutta kuulin kuin ne vaihtoivat aihetta ja keskustelivat jotain joka liittyi valkosipuleihin, viskiin ja muutamaan vallattomampaan juttuun jota minä en hurskaana ja ihan mielettömän ujona ihmisenä aio teille paljastaa. Suosittelen kuitenkin vierailua Itäisillä Selkosilla sillä siellä jos missä näkee rankkoja juttuja. Ne perkeleet putsaavat talojensa rännitkin niin että roikkuvat hampaillaan rännistä koska kuka hullu sitä nyt yhdellä kädellä lehtiä kauhoo....se kun on niin hidasta.


Arbal um seragumer!!

Tundralla ei sentään sada räntää mutta ei paljon toisinkaan, lämpömittari näyttää +2,7 astetta ja kylmä myrskytuuli riepoo puista lehtiä sangen jäätävän vesisateen kera eli ei mikään mukava keli. Eilisille suunnitellut maalaustyöt vaihtuivat oviremonttiin ja muihin pienempiin projekteihin koskien kylläkin samaa kiinteistöä mikä oli hyvä ettei tarvinnut lähteä ajelemaan pitkin maakuntaa, nuo pienet ”nyppyhommat” ovat siitä epäkiitollisia että suurin osa ajasta menee siirryttäessä kohteesta toiseen (ja siitähän kukaan ei maksa mitään). Tänään uusi yritys jos sää selkenee koska homma ei ole paljosta kiinni. Nämä ovat kyllä viimeisiä aikoja tehdä homma sillä työtä jarruttavat kosteat aamut ja iltojen muuttuminen yhä kylmemmiksi, maalin kun täytyisi hieman kuivahtaakin ennen kuin mennään kovin alhaisiin lämpötiloihin ja se vaatii näillä keleillä yhä enemmän aikaa joten päivässä ei ole kovin montaa tehollista maalaustuntia. Piiskana hommassa on lisäksi se että liftin (nostimen) päivävuokra on hieman alle satasen per päivä mikä tarkoittaa sitä että joka päivälle olisi saatava valmiita neliöitä tai muuten urakka kusee kintuille ja se ei ole hyvä juttu se.


Lopuksi vielä sellaisia uutisia että onnistuin viime yönä asentamaan koneelleni Nils Holgersson 2.1.1 ja tuo ohjelmahan on tarkoitettu nimenomaan hallusinaatioiden analysointiin ja halluissa esiintyvien absurdien muuttujien kartoitukseen. Samainen lähde (joka muuten toimii Open Source – periaatteella) tarjosi myös Mitä helvettiä se höpäjää 1.1.2 ja tämä loistava sovellus auttaa aviomiehiä ymmärtämään naisväkeä ja heidän jaa vähän hämäriä ideoita, päähänpistoja ja alati muuttuvia mielialoja. Täydellinen ohjelma joka sisältää mm. simultaanitulkkauksen vaimo – suomenkieli ja tämä tulkkausohjelma antaa myös reaaliaikaiset ja highly recommended – vastaukset kulloinkin käytävään dialogiin (ns. body protect-toiminto). Yksi parhaista on vastausgeneraattori joka takaa aviomiehelle täydellisen rauhan nettiroilaamisen suhteen sillä kone suoltaa tasaisin väliajoin Kyllä, Joo tottakai mä teen sen, Mennään vaan ja Tietysti sä voit ostaa sen – tyyppisiä vastauksia ja eilisen koekäytön perusteella voin sanoa että tällä ohjelmistolla on suorastaan parisuhdetta tervehdyttävä vaikutus! Sitä en tiedä paljonko köyhdyin mutta se nyt on sivuseikka.


Hyvää tiiistaita kaikille ja jos satutte Jurtalle, käykääpä katsomassa sekä World Greatest Food – sivua jonne on lisätty Polgalta saatu omenapaistosohje ja eilisen tekstin kommalaatikkoa jonne Puskis pudotti toisen uuniomenahommelin. Kiitos niistä ja lisää reseptejä/ohjeita saa laittaa, olisin niistä erittäin kiitollinen ja mainittakoon vielä että World Greatest Food – sivulla käy väkeä päivittäin joten se teidän reseptinne ei jää pelkästään meikäläisen iloksi.



read more

Vihkivettä kokoomuslaisille ja muita Helvetin uutisia

Ensin hieman kirjallisuusasiaa:
Jahtasin viime yönä Johannes Gezelius nuoremman ja Eerik Cajanuksen haamuja koittaessani selvittää sen ullakkotyhjennyksen yhteydessä löytämäni ja vuodelta 1809 olevan virsikirjan alkuperää.

Sitten sama suomenkielellä:

Jahtasin viime yönä Johannes Gezelius nuoremman ja Eerik Cajanuksen haamuja koittaessani selvittää sen ullakkotyhjennyksen yhteydessä löytämäni ja vuodelta 1809 olevan virsikirjan arvoa koska pers'aukisena ihmisenä toivon että nide olisi rahallisesti arvokas”.

Rahalliseen arvoon viittaavaa tietoa ei löytynyt mutta kaikkea muuta hyödyllistä sitäkin enemmän koska löysin Suomen Bibliofiilisen seuran sivuston joka tarjoaa tiedon lisäksi viisi kappaletta kiinnostavia linkkejä, mm. Suomen kansallisbibliogfafian Fennica:n jonka hakukoneen avulla pitäisi löytyä jokainen Suomessa ilmestynyt kirja. Lisäinfoa virsikirjasta löytyi myös Wikipediasta ja Suomen ev.lut. kirkon virsikirjoja käsittelevältä sivulta. En käsittele aihetta tämän enempää koska se ei varmaankaan monia kiinnosta mutta näitä alan messuja ja tapahtumia on paljon ja mikäli en ihan väärin muista niin tämän vuoden puolella on Seinäjoella ja Turussa jonkinlaiset messut/kirjallisuustapahtumat. Kannattaa tarkistaa koska tämä mun muistini ei ole niitä parhaimipia. Niin, ja tässä on muuten  Museoviraston linkki (vanhat kirjat + linkit).




Sitten Wiimeisten Aikojen keleihin: sekä Accuweather että Ilmatieteenlaitos lupasivat sunnuntaista asti kylmenevää ja nollan kanttiin meneviä kelejä mutta nepä eivät ottaneet huomioon sitä, että näille päiville sattuu Helvetin syyssiivous ja kyllähän sen tietää mitä tapahtuu kun Manalan isot ovet aukaistaan; toissayö mentiin +13,8 asteen lämpötiloissa ja viime yö ollan menty +12 asteen paremmalla puolella. Tosin vettäkin on tullut todella lujaa (lähinnä öisin) ja tulee parasta aikaa, sade alkoi viime yönä hieman puolen yön jälkeen kesän tähänastisista komeimman ukkosen jälkeen. Ei ollut mitään onnetonta elosalamointia vaan oikein kunnon ukkonen mahtavine salamoineen ja jyrinöineen. Oli se sellainen näytös että sitä oli pakko mennä katselemaan, joskin mukaani ottama taisi Aljoh tuumata että nyt isännällä viiraa ja pahasti. Minä tuijotin niskat 45 asteessa taivaalle ja koitin innostaa koiraa viittilöimällä kuin heikkopäinen salamoiden suuntaan mutta ei, koira tuijottaa meikäläistä kuin työtön Kelan kaavaketta ja miettii että mistä häntä rangaistaan kun tarvitsee seistä täällä vesisateessa tuon helvetin hullun kanssa. Pönttö koira kun ei ymmärrä ukkosen päälle. Samoin vaimo koska hääp oli hereillä ja kävi karjahtelemassa ulko – ovella että laita nyt monttoonitopi jotain päälles äläkä siellä alasti seiso, ties mitä ihmiset ajattelevat. No voi hyvää päivää, jos täällä rytöstananihmerisukossajotaeioleedeskartalla törmää ihmisiin puoli yhden aikaan sunnuntain ja maanantain välisenä yönä, niin mun puolesta saavat sitten ihmetellä koska kyseessä on niin suuri tilastopoikkeaman tarjoama tilaisuus että se heille suotakoon. 

 



Helvetin jokavuotinen syyssiivous poikii lähes poikkeuksetta harmeja tai no, hieman ylimääräistä työtä koska tälläkin kertaa jouduin johdattelemaan karkuun päässeitä ja pahasti eksyneitä demareita, asianajajia ja muuta helvetin vakioväkeä ns. takaisin kotiinpäin ja siinä on kuulkaa aika talkoo kun paimentaa helvetin tulissa kärventynyttä porukkaa. Berberit savuaa, balalaikka soi ja orkesteri haahuilee minne sattuu mutta mä olen aikojen saatossa keksinyt hyvän konstin; puf – puf – pulloon (iso, viiden litran med letku ja suutin) vihkivettä ja sillä kun suhauttelee niin jo vain tuo pyhä vesi saa paatuneimmankin kokoomuslaisen kipittämään takas lauteille. Tuli siinä sitten Helvetin Porteilla vaihdettua muutama sana Belsebuubin kanssa, hääp kun joutuu tekemään nämä yövuorot ja tämä sitten purki sydämentöntä rintakehäänsä ja kertoi että eniten vituttaa vaalit. No minä sitten kysyin että mikäs vaaleissa kun eihän teillä edes äänestetä koska EU ei suostunut rahoittamaan asbestisia äänestyslippuja, niin Belse vaan tokas että se sielujen määrä kun heillä on nyt tämä uusi standardi (ISO 900110 Don't lie AR11Hell) käytössä ja se tietää sitä että jokainen paskanpuhuja joutuu Helvettiin joten Arkadianmäeltä ja joka perkeleen kunnasta pukkaa porukkaa siihen tahtiin että heiltä loppuu neliöt. Kyllä näki että Buubin ämmän poikaa otti päähän ja lujaa minkä ymmärtää sillä he olivat kysyneet Pietarilta että eikö etes sisäpiirikauppoihin sotkeutuneita kristillisdemokraatteja vois ohjata taivaaseen kun kerran ovat vähän samaa leiriä, niin Pietari oli jyrhtänyt ettei yläkertaan oteta minkäänlaisia keinottelijoita eikä muitakaan kovasinkauppiaita. Vedeltiin vielä nortit koska Belse on oikeastaan aika yksinäinen tyyppi ja jos joku antautuu puheille sen kans, niin siltä tulee juttua kuin sudelta paskaa mutta ei sen horinoita jaksa kuunnella kuin korkeintaan nortin verran koska on ne niin mottipäisiä juttuja.



Eilen oli Polgan blögissä juttua omenoista ja niitä riittää näilläkin selkosilla sen verran että olen saanut niitä kylän muoreilta pussukan silloin ja toisen tällöin joten oon tänä syksynä syönyt omenoita enemmän kuin koskaan. Aivan hemmetin hyvä konsti on kun suikaloi ne ja tekee dippisoosiksi vanilijakastiketta, on meinaten semmoinen yhdistelmä että se hakkaa ne fucking perunalastut ja monet muut persettä levittävät mässyt mennen tullen. En tiedä mitä tekis jos laittaisi suikaleet uuniin ja söis sitten vasta. Kuivuuko ne? No tottakai ne kuivuu jos pitää esim. kahdeksan tuntia 220 asteessa mutta noin järkevästi, mikä on/olis sopiva aika että niistä tulisi sellaisia hyviä kun eikös näitä jotain uuniomenajuttuja tehdä? Kanelia? Kinuskikastiketta...? 

 



Muuta ihmeellistä täällä ei oikeastaan olekaan tapahtunut koska näin vuosin alkaa lykantrooppien muuttokin olla lopuillaan ja paikallinen ”Kuka lähtee seuraavaksi?” - lotto lopetetaan tältä vuodelta. Tänä vuonna oli aika huono lykantrooppivuosi ja se kuulemma johtuu oravien suuresta määrästä. Jostain syystä ihmissudet ja oravat eivät tule keskenään toimeen ja se on asia jota minä ihmettelen mutta mä nyt ihmettelen niin montaa muutakin asiaa. Esimerkiksi vaimon ostamaa tehosekoitinta, mulla meni kolme viikkoa ennenkuin mä tajusin mistä se laitetaan päälle ja sitten kun sain sen käyntiin med sisään tungetut ainekset, ihmetteli puolestaan vaimo että miksen laittanut kantta paikoilleen ennen käynnistystä. Voidaankin sanoa että jos tällä hetkellä Helvetti kiiltää puhtauttaan, sitä tekee myös meidän keittiö. Mä kuurasin sen niin perusteellisesti ettei siellä voi olla ilman aurinkolaseja kun häikäsöö niin pal. Uskokaa pois, lattiakin on niin puhdas että siinä vois tehdä minkä tahansa kirurgisen operaation ja tästä päästäänkin tämän tarinan opetukseen: Ukkosmyräkässä kannattaa seistä alasti koska se poikii monta hyvää asiaa. Kokeilkaa vaikka. Lumimyrskykin käy. Oikeestaan tihkusadekin. No hittolainen, ei sen kelin niin väliä ole.



Mahdollisimman hyvää maanantaita ja alkavaa viikkoa kaikille, mä lähden koittamaan pystynkö mä seisomaan sadepisaroiden välissä ja saanko ujutettua sudin purkkiin niin ettei siihen osu yhtään sadepisaraa. Not.
read more

Balen am Dalar: Haluatko tietää mitä sinulle tapahtuu tänään? ( otteita Maloh Trogal'ista - sielujen oppaasta)

Syyskuun 21. päivän kunniaksi saatte nähdä vilauksen jostain sellaisesta mitä me Paimenet olemme vartioineet aikojen alusta ja jonka sisältöä ei tavallisille kuolevaisille yleensä paljasteta. Kyseessä on Balen am Dalar – iäisyyksien kirja – ja sen sisältämä Maloh Trogal joka on niin kutsuttu sielujen opas eikä suinkaan mikään horoskooppi, joskin minä asioiden yksinkertaistamiseksi kerron teille teidän tämän päivän tapahtumat vertaamalla niitä eläinradan merkkeihin. Ihan siitä syystä että aika ei riitä kaiken sen symboliikan ja vertauksien selittämiseen mitä alkuperäisversio vaatisi, ts. jos kertoisin asiat niinkuin ne on esitetty Maloh Trogal'issa. Syyskuun 21- päivä on muutenkin merkittävä sillä tänään vietetään uuspakanallisuuden Mabon – juhlaa ja tänään on myös Eleusiksen mysteerien kahdeksas päivä jolloin alkaa Demeterin (maanviljelyksen jumalatar) kunniaksi järjestettävä Pannychis – juhla. Mainittakoon vielä että jäljempänä tekstissä olevat aikaviittaukset kuten menneessä ajassa, tulevana hetkenä jne, saattavat olla tapahtumia jotka ovat sattuneet tunti takaperin tai hyvinkin pitkän aikaa sitten ja sama koskee myös viittauksia tulevaisuudessa tapahtuviin asioihin. Ne voivat tapahtua lukiessanne tätä, tunnin tai kuukauden päästä. Muita viittauksia paikkoihin, eri tahoihin, sijainteihin en aio edes yrittää kääntää ajan puutteen takia. Joidenkin sanojen merkityksen selitän asiayhteyksien selventämisen vuoksi. Aloitetaan.



Behar (Oinas)

Asia, minkä aioit tänään julkistaa lähipiirillesi, kannattaa jättää tekemättä sillä kuulijoiden joukossa on Valem (käärme), joka on odottanut tätä tietoa ja on valmis käyttämään sitä sinua vastaan. Sen sijaan paikka jonne olet suunnitellut meneväsi tulevina aikoina, on tänään se jonne sinun tulisi mennä koska siellä tapahtuvat asiat on huomioitu myös Delenin neljännessä piirissä niiden tärkeyden vuoksi ja niillä tulee olemaan kauaskantoisia vaikutuksia. Erityisesti kolmanteen sinun jälkeesi (viittaus tarkoittaa lasta).



N'gol (Härkä)

Ylimielisyytesi menneessä ajassa on loukannut ihmisiä ja erityisesti sitä vaaleaa joka istui vasemmalla puolellasi joten anteeksipyyntö lienee paikallaan, varsinkin kun polkunne kohtaavat tulevina aikoina mehhai'ssa (suuri tapahtuma; häät, hautajaiset, koulutus, messut etc,). Sijoita rahaa koska kuljet Balan jäljillä ja Hänen ajassaan joten sijoituksesi huomioidaan mutta muista käyttää voittosi viisaasti koska Vanhimmat eivät katso ylpeitä hyvällä silmällä.





Darum (Kaksonen)

Aurinko paistaa polullesi menneinä aikoina tekemäsi hyvän työn takia joten tämä päivä saattaa olla se, jolloin Zalehm (ihastus, rakkauden kohde) kävelee vastaasi polullasi silloin kun sitä vähiten odotat. Hän puhuu sinulle ja kuuntele tarkkaan koska hänen asiansa koskee tulevaa hetkeä. Mutta muista tämä: älä ylitä illan kolmantena hetkenä pihasi ohitse kulkevaa tietä koska silloin siitä kulkee G'harum (sielujen kerääjä, kuolema).



Badar (Rapu)

Paikka jossa heräät ei ole sinun eikä vierelläsi makaavaa ole tarkoitettu sinulle. Lähde siis pois ja muista kerätä tavarasi mukaan – erityisesti se vasemmalla puolellasi oleva – sillä vierelläsi makaavasta paljastuu asioita joita et olisi koskaan halunnut tietää. Mene neljännen luo (saattaa tarkoittaa sisarta tai veljeä), hän tarvitsee apuasi. Se mitä olet pelännyt viimeisen kuunkierron, osoittautuu laheig'iksi (vääräksi tiedoksi) ja yksi huolistasi on pois.



Hagum (Leijona)

Tee tänään enemmän kuin pitäisi koska tulevat ajat eivät ole suosiollisia niille teoille, joita suunnittelet ja muista olla nöyrä. Vuoden viides aika alkaa ja se määrittää ensimmäisen neljänneksen. Varo lehoreja (vihollisia jotka ovat piiloutuneet ystävyyden viittaan).



Valedair (Neitsyt)

Millainen sielu, sellainen tulevaisuus ja Mooleghain piiri on päättänyt valita heidät heidän tekojensa takia. Ole siis onnellinen sillä ne jotka Moolegahin suosiosta saavat nauttia, ovat etuoikeutetussa asemassa. Illan kuudentena hetkenä (joka ei suinkaan tarkoita klo 18.00) saat viestin johon välittömästi vastaaminen osoittaa suurta viisautta. Tulevien aikojen kolmas on päivä joka määrittää elämääsi eteenpäin.



Lalemur (Vaaka)

Astu varjosta ja lähde kohti valoa sillä se, että olet syylllistynyt menneinä aikoina samaan kuin vierelläsi oleva, ei tarkoita sitä että sinun pitää sovittaa tekosi olemalla bellar (henkilö, joka on viran tai muun syyn takia paikassa jossa hän ei haluaisi olla). Tulevista ajoista kolmas on se jolloin siirtyminen kannattaa tehdä.

Se mitä olet etsinyt pitkään, löytyy sieltä minne katsot lähtiessäsi kotoa.



Megha (Skorpioni)

Sisälläsi oleva on poika joten ota ja mene nerenda'n luo. Menneiden aikojen viidentenä tekemäsi retki kantaa muutenkin hedelmää eikä mene kauaa kn saat asiaa koskevan viestin joten pysy tavoitettavissa. Muista kiittää sitä joka yläpuolellasi on (mahd. vanhemmat) sillä hän on tehnyt eteesi jotain mitä olet luullut onnekkaaksi sattumaksi. Ole myös säästeliäs sillä tulevina aikoina tarvitset paljon.



Zalarragh (Jousimies)

Onneksesi eletään sielusi kolmatta hetkeä koska edessäsi on vaikeuksia jotka saattavat tuntua toivottomilta mutta jotka pystyt selvittämään suhteellisen helposti. Muista kuitenkin että ne kolme jotka kulkevat kanssasi, eivät suinkaan ole vähäpätöisiä joten älä anna ylpeytesi nostaa päätään.

Tulevan ajan ensimmäisenä hetkenä on sielunkumppanisi päivä – älä unohda tai saat tietää millaista on heikomman karam (pettymys) sillä se näkyy pitkään. Jos muistat, saat tietää miksi tarum'ia (taivasta) kehutaan niin paljon.





Dokharem (Kauris)

Olet ylittänyt pitkää siltaa ja sinut tullaan palkitsemaan taholta jolta sitä vähiten odotat. Näin on määrätty Baeglakhkain piirissä joka on myös päättänyt että se minne haet, on sinun ja saat siitä tiedon hyvinkin pian. Sinua tarkkaillaan ja jos katsot olkasi yli, näet tulevan joka mahdollisesti tietää muuttoa.



Nerrai (Vesimies)

Se teko minkä teit kaksi kuunkiertoa sitten, tuo sinulle sen mitä havittelit mutta saat myös kolme ylimääräistä joista yksi aiheuttaa sinulle hieman päänvaivaa. Tulevat ajat ovat menestyksekkäät mutta muista lupaus jonka annoit sille toisella puolella olevalle zareghai'lle (viitaa mahdollisesti vaimon tai miehen sukuun) koska sen pitäminen määrittää asemasi. Käy gohhal'in (vanhus) luona niin saat tietää jotain hyvinkin kiinnostavaa.



Treghar (Kalat)

Avaa silmäsi koska Nahr'al gelem'illä (Itse Aika) on tarjottavaa sinulle ja jos otat ja teet niinkuin N'hazirin viisaat neuvovat, saat jotain mistä et ole osannut uneksiakaan. Sinun tulee kuitenkin olla avoin kaikelle jotta saisit tämän. Älä siis mieti murheitasi koska neljäs aika on muutenkin alkamassa se tarkoittaa sitä että Treghar'ien myönteinen kausi päättyy monen pimeän vuoden jälkeen.

Sen sijaan että menisit tänään sinne minne sinut on kutsuttu, sinun kannattaa jäädä lepäämään sillä neljäs aika vaatii veronsa ja siksipä lepo on pelkästään hyväksi.





Tässä teille kiellettyä tietoa joka on ikiaikaista viisautta ja siksipä siihen tulee suhtautua varsin vakavasti koska kaikki se mitä on kirjoitettu Balen am Dalar'issa, määrittää jokaisen tekomme ja sitä kautta elämämme. Ajan puutteen takia ette saaneet nähdä kuin pienen vilahduksen tulevasta mutta luettuanne omaa sieluanne koskevan ohjeistuksen, katsokaapa mitä tulevina tunteina tai päivinä tapahtuu ja miettikää vasta sitten haluatteko tietää lisää....sitä nimittäin löytyy hyvinkin pitkälle eteenpäin.



Hyvää sunnuntaita kaikille, minä lähden korkeuksiin koska eilisen sateen jälkeen näyttää ilma kirkastuvan. Freghhai glaher!



Ps. Voi riemua! Ladatessani tekstiä Jurtalle, huomasin että meille on muuttanut IIDASANTTU – blogin Maija! Tervetuloa oikein lämpimästi ja hittolainen sentään jos mulla ei olis näin kiirus, niin olisin tehnyt pitemmät tervetuliaisseremoniat mutta toivottavasti et pahastu näin pikaisesta esittelystä. Vielä kerran oikein paljon tervetuloa ja toivottavasti viihdyt!







read more

Kiitokset tekijöille:

  • Blogger archive page > Life is so full of tae!
  • Google Friend Connect Button > NetOops blog
  • Add Related Post Widget To Blogger (linkwithin) > My Blogger Tricks
  • Contact Form > Tw!st Blogger
  • Simple Search > Blogger Buster
  • How to display linkwithin related posts only in post pages > My Blogger Desk
  • How to Remove Subscribe to Atom links from your Blogger Blog > Superwebtricks
  • How to remove quick edit and wrench icons on Blogger > Blogger Plugins