Valkoinen saksalainen ja mattojen symmetria

Hiljaista on ollut mutta niin se on näköjään muillakin Blogspheren kansalaisilla enkä ihmettele yhtään, kukapa sitä koneella kun voi nauttia tästä hienosta kesäisestä säästä joka toivon mukaan jatkuisi ainakin maaliskuun puoliväliin tai mieluummin ensi juhannukseen asti. Tundralla on päivät ovat menneet työn merkeissä ja viimeiset kaksi päivää koirien kanssa temmeltäessä, meillä kun oli hoidossa se vajaa vuoden ikäinen sakemanninpentu jonka suonissa virtaa myös Valkoista paimenkoiraa, rotua joka miltei katosi yhdessä vaiheessa ja voin kertoa että tämän kombinaation virtamäärä vastaa ADHD – tapausta jolle on lykätty jokunen Duracell – patteri sinne mihin aurinko ei paista ei kuu luo siltaa. Respektiä Olalle, en suinkaan tarkoittanut että hänen äänijänteidensä tuotokset olisivat röpöreiästä vaikken niistä itse kovikaan paljon perusta mutta tämän valkoisen sakemannin virtamäärällä pyörittäisi keskikokoista sahalaitosta tahi muuta, suhteellisen paljon imatraa kuluttavaa fabriikkia.

Niinpä mulla meni sitten koko eilinen päivä siivotessani kämppää sillä vaimolla oli muutama juttu hoidettavana naapuritundralla joten homma lankesi mun kontolle ja oli ihan okei koska mun mielestä nämä siivoushommat eivät ole mikään naisten velvollisuus vaan kun parisuhteessa eletään ja ollaan, niin ne kuuluvat molemmille. Niinpä mä sitten keräsin Aljohin noin miljardi lelua (ei, likka ei ole mitenkään hemmoteltu) lelua paikoilleen, järkkäilin paikoiltaan lennelleet huonekalut sun muut tavarat paikoilleen, pyyhin pölyt, imuroin, pesin lattiat ja vaihdoin matot koska hoidokkina olleelta nuorelta herralta valskasi pariin otteeseen se mahan alla roikuva letkunpätkä vaikka hääp onkin ns. sisäsiisti koiruus mutta innostus ja se, etten heti herättyäni tajunnut päästää kaveria takapihalle aiheuttivat nämä pari vahinkoa joten eipä niistä voi koiraa syyttää. Meillä kun on Aljohin kanssa nuo aamurutiinit erilaiset sillä likka antaa mun juoda aamukahvin rauhassa (Lue: kaataa pannusta suoraan suuhun) ennenkuin lähdetään lenkille. Täytyy tunnustaa että olin hieman pakarat jäykkänä mattojen vaihtamisen suhteen koska teidän naisten kanssa on sellainen juttu että siinä hommassa täytyy olla vähintään sisustussuunnittelijan paperit jotta tietää mitkä värit ja minkä tyylinen matto sopii sen Alma – tädiltä saatujen sohvatyynyjen väreihin etc. No, meikä valitsi ”sinisen teeman” eli niin matot kuin olkkarin sohvalla käytettävä päiväpeitteen tapainen ”Aljoh – blanket” elikkäs karvastoppari vaihtuivat sinisiin sävyihin siten, että mattojen tumman sininen sävy taittuu sohvapeitteen aavistuksen vaaleampaan sineen joka muistuttaa kolme viikkoa hangessa maanneen kansanedustajan siniharmaita kasvoja.

Vaimon saapuessa iltasella kotiin hän tiedusteli että miksi sinä rakas mieheni hikoilet kuin sika mutta samassa hän tajusi kanikopissamme tapahtuneet muutokset, hänen huuliltaan purkautui semihyväksyvä ”hmmm....okei..no joo, kyllähän tämä näyttää ihan hyvältä ja kiitos kun olet siivonnut”. Voi sitä riemua! En pystynyt enää pidättelemään Suuren Synninpäästön aiheuttamaa hätäkakan tarvettta vaan singahdin sohvalta teräsjousen lailla ja hypin kolmiloikkaa kaakelikappeliin minkä siten pian täyttikin monelle vatsallaan stressaavalle tutut hulikuli – soundit. Mainittakoon vielä että ensimmäisen, sohvalta ylöspäin suuntautuvan ja noin kahden metrin ilmalentoloikan aikana ehdin mojauttaa kiitospusun vaimon poskelle ja nyt tiedän miltä hänen hajuvetensä maistuu – sattui nähkääs kieli jäämään muutamaksi sekunniksi outmymouth – asentoon ja se pyyhkäisi vaimon kuontaloa aina kaulasta posken ja vasemman korvan kautta niskaan, päätyen tuonne A1 – A2 -nikamien väliin koska mulla kun on pitkä mutta hidas kieli. Tämä tietohan kuuluu sarjaan ”tieto, jonka me kaikki haluamme tietää joten olisit voinut jättää kertomatta”.


Mitäs muuta...no läskikuuri junnaa paikallaan koska en ole ehtinyt syömään niin paljon kuin olisi pitänyt tai toisin sanoen en ole voinut koska viimeaikaiset työt ovat olleet sen luonteisia ettei niitä kykene maha piukeana tekemään ja tämä on asia joka hieman ottaa pattiin. Öisin olen kuitenkin koittanut hieman treenata mutta sekin touhu on melko onnetonta yläkropan (käsivarsien) kanssa veivaamista koska selkä ei kestä ja esim. tämän viimeisen vuorokauden olen kävellyt ”Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme – leffasta tutussa ”kerjäävä mäkihyppääjä, varmaan kakkaa puntin täydeltä” - asennossa jossa ylävartalo on voimakkaasti taipunut eteenpäin bärseen viistäessä maata miltei täysin koukussa olevien jalkojen takia. Surkea ilmestys, ei voi muuta sanoa.

Niin, ja liityin http://www.codecademy.com/ oppilaaksi koska se on mitä parhain mesta tälläiselle koodamisesta täysin tietämättömlle paimenen kutaleelle sen tähden, että siellä opetaan kädestä pitäen eli rautalangasta vääntäen mitä milläkin jutulla tarkoitaan ja uskokaa tai älkää mutta niin se vain on että vanhakin voi oppia, olkoonkin että olen näiden kiireideni takia vasta alkutaipaleella mutta kummiskin, eteenpäin mennään! Sitten asiasta viidenteen eli Kirjailija, jos olet kuulolla niin saat postia joko tänään tai huomenna liittyen tiedät kyllä mihin koska se asia laitetaan nyt kuntoon alusta loppuun ja mä tarvitsen sun mielipiteen/ hyväksynnän muutamaan asiaan. Muuten Jurtalla elämä jatkuu tavalliseen tapaan eli mun päiväni kuluvat niiden tuhansien ja taas tuhansien Jurtalle lähetettyjen reseptien seulomisessa (khihihiii) eli kiitos Rantis ja Ritva – te sentään olitte tukena mutta täytyy jatkoa ajatellen katsoa paljonko mulle tulee maksamaan se sähköpostin tukkineiden reseptien lähettäminen 1422 eri pilvipalveluun koska eihän noissa ilmaisissa pilvipalveluissa ole kuin rajallinen määrä tallennustilaa per palvelu joten ne mulle lähetetyt 42899760 Mt:n tiedostot oli pakko laittaa muutamaan maksulliseen versioon ja niidenkin ylläpidosta vastaavat lähettivät vittuiluviestin että pukataanko nämä reseptit tänne erilaisten äänestysten, sen helvetin taannoisen bingon ja muiden alasammuttujen joukkoon joten olihan mun nöyränä paimenena vastattava että joo, laittakaa sinne vaan koska lisää pukkaa kunhan mä tästä isommasta (khihihiii) vitutuksesta selviän. No joo joo, rakastan mä teitä vaikkei toi mun hieno ja oikeesti hyvä idea toiminutkaan.

World Greatest Food .....

Nyt mä lähden asentamaan yhtä ulko – ovea eräälle mummelille mutta kyllä mä tulen viimeistään alkuillasta häiriköimään teitä joten paljon pusuja ja olkaa ihmisiksi.








18 kommenttia :

  1. Mä taas raivostun, kun olkkarin ja makkarin tyynyt sekoitetaan. Ihan eri vihreän nyanssit! Eiks se nää, eiks se välitä vai vittuileeko se? Muutun itsekin turkoosiksi nähdessäni sinivihreän tyynyn pistaasinvihreiden keskellä. Kun järjestän tyynyt oikeille paikoilleen, tyyppi hakee kuitenkin toisesta huoneesta vääränvärisen tyynyn, kun hyvää asentoa ei kuulemma voi saada ilman yhdeksää tyynyä. Ja kehtaa vielä väittää, että meillä on ihan tarpeeks niitä... Ei ole, joten suunta on KodinYkköseen. Ehkäpä olenkin siis loppujen lopuksi voittaja!

    En tahdo leuhkia, en millään muotoa, mutta sain tästä testistä täydet pisteet. Värinäköä testaava juitska, vaatii vähän aikaa ja sopivan valaistuksen, mutta ei loppujen lopuksi ole niin hankala. http://www.xrite.com/online-color-test-challenge

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perfektionisti!
      Vaan onhan tuossa jäkeä silloin kun puhutaan vastaväreistä tai väreistä jotka eivät kertakaikkiaan stemmaa toistensa kanssa mutta vaaleiden värien eri sävyillä kikkailu on jotain mitä en ymmärrä. Tällä en kuitenkaan tarkoita sua vaan niitä kaiken tietäviä sisustushenkilöitä jotka väittävät näkevänsä himppasen enemmän värejä kuin mitä 400 - 700nm välillä esiintyy ja se on paskapuhetta, toki sävyerojen näkemisessä on eroja mutta kun puhutaan ns. yliskaalan menevistä väreistä niin.....bashaa kaikki tyynni.

      Testiä en jaksanut tehdä mutta koska värioppi ja kaikki siihen liittyvä- työsidonnainen juttu - kiinnostaa, niin palajan testin pariin myöhemmin joten kiitoksia linkistä ja jos satut tietämään vastaavia niin otan riemumielin vastaan kaikki linkit!

      Poista
    2. No joo, en mäkään nyt noin tarkka jaksa olla, että erottaisin kymmenen eri valkeaa toisistaan, tai ainakaan että niillä sisustuksessa olisi jokin suuri ero. Mutta sen oon huomannut, miten montaa eri mustaa voi olla..! Yrität parittaa mustaa paitaa ja housuja (yleensä en ehkä oo kokomustassa, mutta joskus on näin käynyt) ja ne penteleet on ihan eri väriset keskenään. Silloin hatuttaa ja toivois olevansa värisokea.

      Poista
    3. Tuo on totta koska tummat värit ja varsinkin musta absorboi valoa niin paljon että sävyerot ovat helpommin havaittavissa. Valkoisen eri sävyissä albedo on taasen niin voimakas että sävy saa muuttua todella paljon ennenkuin eron huomaa, varsinkin luonnonvalossa.

      Kävin lukemassa sun Pikku Piisami - tekstin ja se oli mun mielestä kauneinta mitä olen pitkään aikaan lukenut <3

      Poista
  2. Kesällä ei jaksa ajatella ruokaa, juomaa vaan, sorry.

    Mutta jahka tästä arki alkaa, saatan vinkata jokusen reseptinkin

    ...eiku mä linkkaankin heti: http://marjaananmaja.blogspot.fi/2012/08/parasta-pastaa.html

    noi konjamiinit ja valkkarit voi jättää pois ja tulee silti hyvää. Aika hiilaripitoinenhan toi on, mutta jos käyttää tummaa pastaa ja ajattelee, että kala on terveellistän, niin eiköhän se sun diettiisi käy kuitenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei kyllä oikein jaksais mutta kun on pakkko niin on pakko - muuten jää tavoite saavuttamatta.
      Kiitos linkistä/ohjeesta ja käyn kopsaamassa sen heti kun saan nämä Jurtan asiat kuntoon. Meikä muuten tykkää kalasta ja se on hyvävaihtoehto varsinkin näin kesällä kun ei "jaksa" syödä tuhtia ruokaa.

      Poista
  3. Pitihän sun tietää, että kaikki kyselyt tai radioon kirjoittamiset sekä nyt reseptien pyytäminen on turhaa. Mutta mulla on noin tuhannen reseptin kokoelma, jotta jos vähän tarkennat ruokalajia/leivonnaista, niin saat välitömästi ohjeen.

    Ymmärrän sun vaimon ilon. Minusta parasta rakkauden osoitusta on se, kun mies on siivonnut piharakennuksen/saunan yllättäen. ei edes puhu koko asiasta ennen kuin/jos huomaan sen. Toimii. AINA.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tuhoon tuomittu ajatus mutta kunhan koitin ja koitan kepillä keväistä jäätä koska mä tosiaan tarvitsisin hyviä mutta helppoja reseptejä - mieluiten sellaisia joissa ei välitetä kalorien määrästä eikä päällimäisenä ajatuksena ole suojella sydäntä tai verisuonia eli kunnollista, vanhan ajan safkaa (jota pystyy mun taidoilla tekemään).

      Yllärit on mukavia ja kyllä tuo meidän eukkokin osaa yllättää, se on samanlainen kuin ukkos eli ei puhu mitään ennakkoon vaan räväyttää milloin mitenkin :D

      Poista
  4. Olet sä ihana mies kun siivoot ja laitat kämpän kuntoon. Vaikkakin siitä voi tulla sitten sanomista.
    Meillä ei sitä ongelmaa, kun on vain minä ite joka siivoon ym. ja muut vain ottaa vastaan kaiken.
    Voin niitä reseptejä sulle lisää tyrkätä. Nyt on vain tämän syksyn sadon talteen laitto niin kuumana että ei ehdi ajatellla tätä.
    Tuossa mehustin luomumansikkaa ja punaherukkaa. Ulkona odottaa saskatooni ja punaherukka puhdistamista ja pakastamista.
    Juokse tyttö juokse :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä jyllää tasa-arvo aikas monessaa suhteessa ja vaimo joutuu tekemään yksin vain ne hommat joita mä en yksinkertaisesti osaa kuten ruuanlaitto ja vaatteiden korjaamiset.

      Olisin tosi kiitollinen jos saisin jotain helppoja (muista mun vajavaiset taidot!) liharuokajuttuja tai pasteijaohjeita etc.
      Paljastan jälleen tyhmyyteni ja kysyn että mikä on Saskatooni? Marja vai omena? Vai joku mies? ;D

      Poista
  5. Iik.. Mitähän se sun asias koskee?

    Meillä oli mies laittanut uudet kaapit alakerran vessaan ja nyt se on niin hieno! Ihan mahtijuttu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No Hiljaisia Saleja, tartten sun siunauksen muutamalle asialle ja saagan tiimoilta on muutakin kysyttävää, koitan tänä ehtoona saada sen selostuksen/ suunnitelmani laitettua sulle.
      Onnittelut uusista kaapeista koska uusi on aina uutta ja vaihtelu ei pelkästään virkistä vaan se uusi systeemi on monta kertaa paljon järkevämpi ratkaisu.

      Niin, ja isot onnittelut hääpäivän johdosta!

      Poista
    2. Kyllä mä tajusin, että sitä/niitä sun asias koskee :P Ja kiitos :)

      Poista
    3. Nonni!
      Olis taas pitänyt arvata mutta laitoin kuitenkin sulle postia joka lähti hetki sitten :D

      Poista
  6. Joo, kiitos vaan pusuista mutta jos ei nyt kuitenkaan. Jäin pohtimaan tuota sun A1-A2 sijaintia? Vai viittaatko mahdollisesti a:lla alkaviin ruumiinosiin? Jos näin on niin on sulla hurjan pitkä kieli. Tosin tuon A2 nuolemisen jättäisin kyllä väliin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voipi olla että muistini tekee tepposet mutta eikös A1 olen kaularangan ylin ja A2 numeronsa mukaan se seuraava? A1:sen tuhoutuminen/rikkoutuminen aiheuttaa pahimmassa tapauksessa neliraajahalvauksen ja A2:sen vioittumisen takia lähtee jalat. Julmaa puhetta näin aamusta mutta jotenkin näin se muistaakseni meni.

      Toivon tosissani ettei kenenkään tarvitsisi moista kohtaloa kokea mutta pääpointtihan tässä jutussa oli se etä kun niskaa sivellään kielellä, niin se tulee tehdä by the book eli loppuun asti :P

      Poista
  7. Jos aihe kiinnostaa niin tutki mitä atlas ja axis nikamat tekee. Niitä todennäköisesti tarkoitat:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, kiitos tiedosta ja mun täytyy näköjään päivittää nämä virheelliset käsitykseni heti kun mä ehdin.

      Poista

Käynnistäsi kiitollinen ja kommentistasi olisin suorastaan riemuissani!
(kommenttien valvonnan takia ne näkyvät vasta hyväksymisen jälkeen ja tämä saattaa kestää jonkin aikaa)

Kiitokset tekijöille:

  • Blogger archive page > Life is so full of tae!
  • Google Friend Connect Button > NetOops blog
  • Add Related Post Widget To Blogger (linkwithin) > My Blogger Tricks
  • Contact Form > Tw!st Blogger
  • Simple Search > Blogger Buster
  • How to display linkwithin related posts only in post pages > My Blogger Desk
  • How to Remove Subscribe to Atom links from your Blogger Blog > Superwebtricks
  • How to remove quick edit and wrench icons on Blogger > Blogger Plugins