Autoseksuaalisuus - tuo maailmoja järisyttävä tehdasasetus!

Vihdosta viimein löytyi selitys niille kroppaa ravisteleville orgasmeille, jotka ovat häirinneet mun työntekoani niin pitkään kuin muistan ja minähän saatan muistaa jopa loppuviikosta tapahtuneet asiat! Mä kuulun niihin onnellisiin ihmisiin joille on laitettu tehdasasetuksissa autoseksuaalisuus on – asentoon, toisin kuten pakastinporukoilla jotka myös frigideinä tunnetaan ja joilla tämä orkkukytkin sattuu olemaan off – asennossa. Frigidit ovat muuten mukavaa porukkaa eikä heitä pidä rienaaman sillä minäkin käytän heitä näin kesäaikaan mm. kalojen sekä lihan säilytykseen ja juomien kylmänä pitämiseen suurissa Paimenbileissä joita täällä tundralla näin kesäaikaan järjestetään siihen tahtiin ettei edellisistä ehdi selvitä kun jo uutta koomaa pukkaa päälle. Mainittakoon vielä että viime bailuissa käytin ruokapuolen coolerina Kyhtyvaaran sisaruksia (3 kpl, vetoisuus sadan litran paremmalla puolella if you know what i mean) jotka ovat niin kylmiä taidetakomon puolella että heidän seksuaalinen lämpötilansa liikkuu tuolla nollan Kelvinin eli absoluuttisen nollapisteen kantturoissa ja tarkoittaa sitä ettei siinä värähdä sen paremmin liha kuin atomitkaan. Tosi on, sanoisi se entinen KOP:in ukkelikin sillä katsellessani jäätyneitä pirtupulloja totesin Kyhtyvaaran dooriksien soveltuvan paremminkin Kryogeniikan/kryotekniikan puolelle.


Palatakseni tähän autoseksuaalisuuteen, niin kuvitelkaapa millaista helvettiä se on rakennusalalla jossa joutuu hikoilemaan usein kellon ympäri ja saa olla omissa käryissään koko pitkän päivän. Ei siis ihme että nenään tunkeutuvat itämaiset tuoksut laukaisevat orgasmien sarjan ja siihen päälle kun lyö lanttunsa johonkin harjateräkseen eller lankun syrjään ja pääsee suuhun valuvan veren muodossa maistelemaan itseään, niin jo vain silmät muljahtaa ympäri ja kintut lyövät setsuuria kun tuhannen orkkua vilistää ruotoa pitkin ja räjäyttää aivot pellolle. Niin, ja auta armias jos tähän rytäkkään vielä satut jäämään perseestäsi kiinni johonkin naulaan tahi muuhun vittumaiseen rautaan ja pääset koskettelemaan itseäsi päästäksesi ahdingosta, niin siinäpä on sellainen orgasmirypäs että se pimentää tajunnan lopullisesti. Hyvin yleinen ilmiö raudoittajilla ja ahtaissa paikoissa könyävillä ilmastointimiehillä joten kaikki sympatiat heille ihan sen tähden, että jatkuva orgasmiperäinen silmien muljahtelu aiheuttaa niin pahan wall eye – visionin jonka seurauksena ihminen näkee sunnuntaina molemmat keskiviikot. Toki monet ovat hyötyneet tästä vitsauksesta ja siiryneet kaupunkiliikenteen bussikuskeiksi sillä he pysyvät aikataulussa kun voivat ajaa risteyksiin miltei sataa laajemman näkökenttänsä suoman edun turvin. Rankin tapaus on Maahrasmäen Antero joka onnistui puhuttamaan itsensä paikallisen Siwan valvontakameraksi. Jätkä roikkuu katosta pää alaspäin ja muljauttelee melko vittumaisia katseita kaupassa asioiviin ihmisiin mutta Anterolle täytyy antaa tunnustusta koska Siwasta ei pöllitä enää mitään, ei edes niitä perinteisiä pyykkipoikia joita sieltä vietiin yhteen aikaan ihan tolkuttomasti.


Autoseksuaalisuuteen kuuluvat olennaisena osana myös fantasiat joita mulla on useita ja joita mä ajattelen aina aamuisin. Yleensä ne ovat sellaisia kuin ”menisipä tämä päivä ilman haavereita” tai ”kestäisipä Syyrialainen tämän viikon” ja joskus kun olen oikein riehakkaalla tuulella, niin saatanpa fantasioida lämpimästä ruuasta tai siitä ettei tupakit lopu kesken päivän. Jännäksi nuo fantasiat tekee se että ne toimivat mulla käänteisesti koska harvoinpa nuo mun fantasiat toteutuvat ja siksi mä saankin silkasta vitutuksesta sellaiset kopsut ettei mitään rajaa: saatan karjahdella Syyrialaisen kabiinissa minuuttitolkulla ja purra rattia suurten hikikarpaloiden valuessa pitkin kasvoja ja se kuulkaa on niin maailmoja ravistelevaa touhua että se herättää jopa ulkopuolisten huomion ja niinpä multa tullaankin usein kyselemään että ”Onko sulla kaikki okei?”. Tyhmiä kysymyksiä enkä ole niihin vastannut koska mä kerran erehdyin pitämään erään työmaan parkkipaikalla nelituntisen luentosarjan aiheesta ”Autoseksuaalisuuden merkitys ihmisen henkisen kehityksen kulmakivenä” ja kun pääsin luentosarjan loppuun, niin putkimiehet yhdessä nosturikuskin kanssa hakkasivat mut ihan siniseksi, ts. olin pelkkää mustelmaa koko jätkä. Tuon tapauksen jälkeen olen tyytynyt vain muljauttelemaan silmiäni ja huohottamaan omituisesti koska se lopettaa jatkokyselyt hyvin tehokkaasti.


Tässä oli mun kokemukseni autoseksuaalisuudesta ja koska aihe on kohdaltani kirjaimellisesti kaluttu loppuun, niin olen päättänyt siirtyä moposeksuaalisuuteen ja saatanpa talven tullen laajentaa tietämystäni myös kelkkaseksuaalisuuden puolelle joista viime mainittu kuuleman mukaan näkyy kasvoista. Väittävät että joidenkin ihmisten turpavärkit näyttävät siltä kuin niiden ylitse olisi ajettu jokusen sata kertaa kelkalla ja nämä ihmiset olisivat fanaattisia kelkkaseksuaalisuuden kannattajia mutta enpä tiedä, taitaa olla paskapuhetta tuollainen horina.

Sitten päivän meri – ja myrskyvaroituksiin:
Jos käytätte LinuxJournal - the Original Magazine of the Linux Communitysivustoa, olette automaattisesti NSA:n seurannassa koska kyseisen sivuston katsotaan olevan yksi ääriainesten käyttämistä sivustoista ja varmaan olen minäkin nyt koska oli pakko Googlettaa tuo sivusto.

Toinen mutta sangen hyvä juttu on taasen StartUp– yhtiö Kudosoon kehittämä reititin, joka sallii vanhempien kontrolloida kakaroidensa internetin käyttöä erilaisten ja mielestäni hyvinkin tarpeellisten tehtävien avulla. Kakaroista viis mutta tuostahan saa mitä parhaimman sovelluksen parisuhdepolitiikkaan kun asettaa vaimolle ...hmmmm....erilaisia tehtäviä ennenkuin se perkeleen FarmVille ja muut, yleensä rahanmenoa tietävät sivustot aukeavat. Jurtta liputtaa Kudosoon keksinnölle ja taidankin maailmalta tullessani perehtyä tähän loistavaan innovaatioon paremmin.


Teille kaikille mitä parhainta sunnuntaita, meikäläinen tästä lähtee autoseksualisoimaan ja fantasioimaan mutta eiköhän me taas illalla nähdä.

11 kommenttia :

  1. Hyvää sunnuntai päivää.
    Lääkitys on nyt mulla kohdillaan ja elämä kukoistaa perjantaihin asti. Siten kylmää vettä niskaan.

    Mikä ihmeen seksuallisuus, en ole ikinä kuullutkaan.
    Varmaan jotain auton pesuun liittyvää, lähdenkin tässä pesee volkkarin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää sunnuntaita!
      Hmm...no mutta mites se nyt silleen että ensin kohdillaan ja sitten taas ei?
      Toivottavasti ei kuitenkaan mitään pahempaa.

      Ai niin, enhän mä muistanut ettei sua toi seksi pahemmin kiinnosta ;D

      Poista
  2. Kelkkaseksuaalisuudesta en tiedä mitään, mutta muuten moottorikelkkailu on parasta :) Kiitää kelkalla pitkä tukka kypärän alta viuhuen ja mieluummin lujempaa kuin ne miehet siellä reitillä. :D Ja mieluummin uudemmalla ja tehokkaammalla kelkalla, kuin ne, sekös niitä harmittaa. Heheheheheee.... Joo, sori vaan, mutta kelkkailu on mun pimeä puoli. Siinä ei päde mitkään semmoiset elämän arvot mitä mulla muuten on. Köh. Niin eikä mulla itellä olis varaa uuteen tehokkaaseen kelkkaan, mutta onneks oon saanut sellaista välillä lainata, niin oon päässyt ylhäiseen yksinäisyyteen Lappiin ajelemaan. Poliisi ja rajavartijakin kerran pysäytti. En saanut sakkoja. Mutta silloin päätin, että jatkossa kelkan paperit, ajokortti ym vermeet on yhdessä ja samassa taskussa, ihan tarpeeksi vaikeaa oli kaivella kaikki ajoasun eri taskuista ja lisäksi ottaa kypärä veks, että voi puhaltaa. Mokomat poliisit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moottorikelkkailu on kyllä aikas hienoa hommaa kunhan muistaa pysyä kohtuudessa. Pääsin kerran kokeilemaan kisakelkkaa ja niinhän siinä kävi että kelkka ja mun rukkaset jatko matkaa meikäläisen jäädessä hankeen istumaan :D
      (tosin kelkka ei mennyt kovin pitkälle, kiitos tappokatkaisijan)

      Poista
  3. Mitä tähänki ny taas osais sanoa :). Ku sanat ei riitä, niin taijan vaipua takas hiljaisiin lukijoihin. Mukavaa maanantaita kummiski.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän sitä aina tartte kommata :D
      Hyvää maanantaita vaikka vähän loppupuolella toivottelenkin!

      Poista
  4. Anteeks, mä jouduin taas vahingossa nauraan. Eli en pysty sanomaan mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta! Autoseksuaalisuushan on mitä vakavin asia :P

      Poista
  5. Näin vanhemmalla iällä sanoisin, että miehen ja naisen parisuhde on ollut se tyydyttävin. Olisko joskus sata vuotta sitten tehty sukupuolenvaihdosleikkauksia? Temmeltäkööt nämä sekasikiöt miten lystäävät ja eihän mun tarvii kaikkea ymmärtää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, onhan se maailma muuttunut vuosisatojen myötä eikä ne kaikki muutokset ole sieltä parhaimmasta päästä.

      Poista

Käynnistäsi kiitollinen ja kommentistasi olisin suorastaan riemuissani!
(kommenttien valvonnan takia ne näkyvät vasta hyväksymisen jälkeen ja tämä saattaa kestää jonkin aikaa)

Kiitokset tekijöille:

  • Blogger archive page > Life is so full of tae!
  • Google Friend Connect Button > NetOops blog
  • Add Related Post Widget To Blogger (linkwithin) > My Blogger Tricks
  • Contact Form > Tw!st Blogger
  • Simple Search > Blogger Buster
  • How to display linkwithin related posts only in post pages > My Blogger Desk
  • How to Remove Subscribe to Atom links from your Blogger Blog > Superwebtricks
  • How to remove quick edit and wrench icons on Blogger > Blogger Plugins