Nomen est omen


”♫ ♪ ♪ Jos sull' hiki on niin kätes yhteen lyö
- jos sull' tosissaan on aivan saatanan kuuma niin Norspan rintaas lyö♪ ♫ ♪” eli ei niistä tosiaankaan ole mitään apua vaan ainoa vaikutus on se että olen umpijäässä ja juu, ulko – sekä sisälämpötila ovat pysyneet samoina aivan kuten vaatetuskin. No, se oli yksi kokeilu monien joukossa ja ehkäpä asia on niin, että olen aikoinani ryypännyt tuon keskushermoston siihen kuntoon ettei mitkään lääkkeet pelaa joten näillä mennään mutta ei siitä sen enempää. Tosin suosittelen valmistetta niille naisille jotka kärsivät kuumista aalloista ihan sen takia että tuo mystinen tarra jäähdytti ainakin tätä minun tyttömäistä habitustani hyvin paljon. Olkoonkin että rinnat on vielä pirun arat ja jotain häikkää esiintyy...noh, jääköön sanomatta.

Päivän iloinen asia on se, että tänään on Elinan nimipäivä ja siksipä jurtalta lähtee onnittelut Elinalle, tuolle mukavalle käsityöihmeelle ja tiesittekö muuten että Elina - nimen alkuperä on lähtöisin Helenasta joka tarkoittaa loistavaa eli tässä kohtaa voinkin sanoa että nimi naista myöten! Elinan elämään liittyy myös nimi Aada, joka on vanhalla juutalaisten kielellä ”ada” = ”koristeet, somisteet” ja mikä ettei, kyllähän Aada suloinen tyttö on. Aada on myös lyhenne nimestä Adelaide, joka muodostuu osista ‘adal’=‘jalo’ ja ‘heid’=‘jonkin tyyppinen, kaltainen’. Kuten huomaatte, täällä hikisessä jurtassa tulee pohdittua ja tutkittua kaikenlaisia asioita ja siitä on hyötyä koska nyt mä tiedän että esim. Hirnakan toisen koiran nimi ”Peetu” on itseasiassa Pietarin kutsumanimi ja ”Jasper” (mm. Pääkkönen) on todellisuudessa persialaisten rahastonhoitaja.

Näissä nimissä ja varsinkin sen niitin kastamisessa saa olla tarkkana sillä esim. naapurini Topi on suomalainen muoto nimestä Tobias, joka tulee nimestä Tobiah. Tobiah taasen on nimen Tobiyah muoto, ”Tobiyah” = Jahve on hyvä. Virallisesti näin mutta kolmen eri hoitolaitoksen, neljän lääkärin ja viiden psykiatrin sekä ihan sairaan kokoisen dosetin mukaan tämä meidän Topi on ”Karjahtelee kilpaa pikkuväen kanssa” eli Topsulla ei ole ylähyllyllä kaikki purkit järjestyksessä mutta minä en siitä välitä koska Topi on mun parhaita kamujani ja osa teistä varmaan muistaakin Topin sieltä kivikasan ajoilta. Sara puolestaan tulee heprean kielestä ja tarkoittaa ladya tai prinessaa mutta suomen kielessä Sara = (segge, Carex arenaria) eli ranskalainen sekä pohjoiseurooppalainen jokivarsien sekä kosteikkojen kasvi eli olkaapas tarkkana tai välitunniln aikaan koulun pihalta saattaa kuulua että ”hei sie jokipenkan rehu, tuu tänne meijän kaa leikkimään”. Itse kyllä pidän Sara – nimestä äärettömän paljon koska se on jotenkin vaan kaunis kaikessa lyhykäisyydessään ja siksipä annankin nimen tulkinnasta pisteet heprean kieltä puhuville porukoille koska heidän tulkintansa on se oikea. Erikoisemmista, tai tänä päivänä harvemmin käytetyistä nimistä otettakoon Stella – vanha, keskiaikainen nimi, joka tarkoittaa tähteä, johdettu Neitsyt Marian latinan kielisestä “tittelistä” stella maris = meren tähti. Mun mielestä aika helvetin hieno nimen alkuperä ja tämän takia lähdinkin jäljittämään meikäläiselle kasteessa annetua nimeä mikä osoittautui virheeksi sillä nimeni alkuperä tulee eräästä aramean kielisestä sanasta joka on niinkin mieltä ylentävä asia kuin ”sekoaa omiin sukkiinsa”. Jaa vähän vitutti kun luulin että minunkin nimi olisi tarkoittanut jotain hienoa mutta kilin kellit, sitä samaa tuuria kuin muutenkin tässä elämässä.
Nimistä ja niiden alkuperästä saa aika helpolla tietoa Wikipediasta mutta tässä on pikahaku johon on listattu joitakin nimiä merkityksineen. Samalta sivustolta löytyy ei vuosikymmenten suosituimmat nimet ja paljon, paljon muutakin kuten ”Tarinat nimien takaa” joiden joukossa on aikas mielenkiintoisia kertomuksia.

Joo – o, mitäs vielä....no eilen sain loppuun parin tietokoneen putsausoperaation valmiiksi ja nyt ne molemmat taas pelittää hienosti. Omistaja soitti vielä illalla ja sanoi että mitäs jos hän toisi vielä kaksi lisää enkä kieltäytnyt vaikka tietokoneen siivoominen onkin varsin puuduttavaa hommaa koska toivon mukaan saan hieman helpotusta tulevaan iskari/jarrupalaremonttiin työ työstä – periaatteen mukaan. Aljoh on puolestaan ryhtynyt nukkumaan kuono mun kaulan päällä ja se tekee näistä öistä aika tiivistunnelmaisia varsinkin silloin kun Aljoh intoutuu näkemään unia. Aiheuttaa meinaten jonkin verran pakaralihasten jäykistymistä kun melko kunnioitettava hammasrivistö paljastuu sentin päässä kaulavaltimosta ja helvetillinen murina täyttää koko taidetakomon, siinä ei tee mieli töniä koiraa pois tai muutenkaan liikahtaa yhtään. Näinä hetkinä tunnenkin että on se hieno asia tuo ihmisen ja eläimen suhde – uskollinen koira kun pitää huolen siitä etten varmasti saa nukutuksi sitä vähääkään.


Sellaista on elämän meno jurtalla ja kait tässä täytyisi ryhtyä aamupuuron keitolle mistä tulikin mieleeni ettei kenelläkään sattuis olemaan ohjetta lättyjen täytteeksi? Tiedättekö, jotain sellaista missä kermaviiliin tms. sekoitetaan jotain (siis jotain ruokaisaa juttua) ja jota voisi lätkäistä lätyn päälle, kääriä lätyn rullalle ja antaa mennä ääntä kohti? Tämä on yksi niistä mun monista pakkomielteistäni joka iskeytyi tajuntaan sellaisella voimalla ettei se jätä mua rauhaan ennen kuin olen toteuttanut sen. Kitisin ja kinusin eukkoa jeesaamaan mutta täällä laski lämpötila niin paljon että katsoin parhaaksi lopettaa koska ei ole mukava katsella kun beagle vetää pilkkihaalareita ylleen. Eli jos jollakulla sattuu olemaan joku respa (khihihii) niin oisin kiitollinen.


Laittakaa kumisaappaat jalkaan sillä tundralla on vesikelit mutta varokaa ettette liukastu ja koittakaa jaksaa alkava viikko koska kevättä kohti mennään (eikä tartte palella!)






46 kommenttia :

  1. Helpoimmat ja yksinkertaisimmat (ja proteiinipitoiset) täytteet mitkä mulle tulee mieleen on, että sekoittaa kermaviiliin tonnikalaa ja maustaa. Tai sitten niitä valmiiksi maustettuja tunapurkkejankin on. Toinen helppo täyte on kermaviili-feta ja siihen sitten maun mukaan sitruunapippuria, tavispippuria, yrttejä tms - mutta nääkään ei oo pakolliset

    Toimi kuin junan vessa kun yhtenä kesänä ystävä piti vohvelikahvilaa ja myös suolaisia ja makeita vohveleita.

    Mukavaa päivää sinne ja rakkaalle älykoiralle tänään myös terveiset!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Marjaana! <3
    Tuota tonnikalaa täytyy kokeilla ja maustamista kanssa varmaankin aika pian koska syljeneritys lisääntyy siihen malliin :D

    Hyvät maanantait sullekin!

    VastaaPoista
  3. Tai sit kermaviilin tilalle maustettu tuorejuusto. Tosin kermaviili on halvempaa. Ihan samaan tapaan toimii jauheliha. Sipulia ja valkosipulia paistaen ja tomaattia kuutioina joukkoon. Valkoista töhnää mukaan, tai sitten ei. Heekkua on jokatapauksessa. Ilman valkoista voi laittaa vielä täytettynä uuniin ja juustoraastetta päälle. Slurps.
    Aaaarggh, arvaa, mitä juuri alkoi tehdä mieli??!?

    Meillä on ollut yhteiset aatokset tänä aamuna. Mä nimittäin luin yhden kirjan loppuun ja mietiskelin, miten kauniita nimiä siinä oli. Kirjassa oltiin osittain Afganistanissa ja Nila ja Pari, kuulostivat mun korvaani kauhean kauniilta. (Tosin, mun lapsillani on ne maailman kauneimmat nimet <3 ) Mutta niin, nimissä siis on oltu!
    Makoisaa maanantaita, jäädäänpä odottelemaan Oudon trendireseptipostausta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitosta vaan Helmi rakkaani!
      Mietin tossa että jos tuota jauhelihaa laittaa niin sotketaanko se kermaviilin kanssa ettei rapise sieltä lätystä pois? :D
      Sori nyt mutta nämä mun keittötaidot on vähän niin ja näin mutta olisi hyvä saada aikaan sellainen mönjämäinen massa joka pysyisi siellä lätyn sisällä..kyllä sä tiedät (ja varmaan tarkoititkin niin).

      Naisilla on kauniita nimiä ja vaikka en pidä näistä kotimaisista "Mutteri Mun Pilveni" - nimistä niin ulkomaiset, lyhyet nimet kolahtaa kyllä kovaa.
      Siispä kohta aletaan väsäämään herkkuja (vaikka just söinkin taas älyttömän aamupalan) ja hyvää muanantaita sinullekin :)

      Poista
    2. Juu, sotketaan. Siis kypsä jauhis/sipuli ja sit valkoinen joukkoon. Mutta jos paistat vielä täytettynä niin sit valkoinen ei oo hyvä ;)

      Poista
    3. Tämä selvä eli tuhannet kiitokset sinulle, sinä jumalainen nainen!

      Poista
  4. Riemun ritva, kaihon katve tässä huomenta.
    Viisas on koira ja kyllä se lääke auttaa kun tehoa väännetään lisää.
    Ei sinusta naista tule, ei vielä tänään :D

    Piparipurkki on tyhjä.Kuka helvetti sen taas tyhjensi.Huokaa ja ajattelee jos nyt tekisi ne shakkiruudut.
    Jauheliha, kermaviilillä ja juustolla sopii myös lättyjen täyteeksi.Kun lätty on makea niin täyte sitten suolainen. Makuyhdistelmä hieno :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hei sinä villi tapaus! <3
      Aljoh on varsin viisas mutta lääkkeen heivaan helvettiin - noita on tullut kokeiltua liiankin kanssa ja mitäpä sitä turhaan itseensä tarroja kiinnittelemään kun eivät kerran toimi.

      Vai shakkiruutuja alat tekemään...tiesithän että tundralla on tapana postitella niitä kavereille? :D
      Jauhelihaan tässä varmaan päädytään tai saas kattoo nyt mitä mä keksin :P

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  5. Lättyjen täytteeksi käy ihan perinteinen jauhelihasoossikin. Parasta tulee kun rullailet jauhiksen lätyn sisään, laitat rullat pellille ja juustoraastetta päälle ja hetkeksi uuniin. Nam :)

    Nimet on tärkeitä. Arvaa kauanko käytin kuukkelin kääntäjässä aikaa löytääkseni lohikäärmeelle sopivan nimen? Ja mun oma nimihän tarkoittaa Liljaa.. ja kissamme lempinimi tulee Pratchettin kirjasta, jossa Tuhkimo-hahmo oli nimeltään Sysikki :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvasin että sinä jos kuka pidät nimistä/tiedät nimien merkityksestä tavallista enemmän :D

      Lohikäärmeellä on hieno nimi ja usein tulee keksittyä kaikenmaailman nimiä kun muuntaa englanninkielisten sanojen suomalaista ääntämysasua - ihan vaikkapa teknisistä temeistä lähtien :P

      Kiitokset myös jauheliha/lätty - vinkistä <3

      Poista
    2. ...elikkäs termeistä eikä temeistä.

      Poista
    3. Mä olen joo friikki ;)

      Mä voin tulla syömään sit, kun teet noita :P

      Poista
    4. Et sä mikään friikki ole vaan mieletön kirjailija ja okei, kutsun sut varmaan vielä tän päivän aikana mutta ensin täytyy käydä ostamassa raaka - aineita <3

      Poista
    5. Nyt sitten kiiruusti kun unohdin tässä tiimellyksessä ihan kokonaan *painaa häpeillen päänsä alas*...
      Vielä on kuitenkin jäljellä ;D

      Poista
    6. *illistää* no en mä nyt syö lettuja, aloitin taas VHHn..

      Poista
    7. Vai niin. Kauankos meinaat pitää kuuria yllä?

      Poista
    8. Katsotaan nyt, pari kuukautta ajattelin nyt alkuun.

      Poista
    9. Se on melko pitkä aika mutta sähän osoitit viimeksikin että sulta tuota tahdonvoimaa löytyy niin eiköhän se siitä mene. Tsemppiä kummiskin! <3

      Poista
    10. Hei Puskissa, mun vanhimman koiran nimi tulee myöskin siltä Pratchettin Tuhkimo/ Sysikiltä :) Toinen koira on Nasu (hahmosta poiketen narttu) edesmennyt kissa oli Mörkö. Kirjanimet kunniaan!

      Poista
  6. Nimet on mielenkiintoisia. Jos joskus rupean ihmislasta nimeään, niin kova on selvittely nimen merkityksessä. Mullakin on tosi kiva nimi. Hepreaksi toivottu lapsi, espanjaksi harakka tai naismainen mies (!), kreikaksi mother fucker ja Australiassa nimeäni käytti paikallinen Rakel Liekki. Yleensä ulkolaiset ei kovin helposti opi lausumaan mun nimeä oikein, mutta Australiassa ne oppi heti. Junassakin päivittelin, kun yksi mies totesi nimen kuultuani, että "se nimi" oh nice!! Sitten myöhemmin samalla reissulla törmäsin kirjakaupassa tämän "rakel liekin" kirjaan ja mulle selvisi miksi kaikki oppi mun nimen heti. Espanjan matkalla mun kaverit käytti musta lempinimeä, kun ei viitsinyt sitä oikeaa nimeä kadulla huudella. Että ihan putkeen on menny meikäläisen nimen kanssa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päinvastoin sua on siunattu hyvällä nimellä! Ajatteles nyt jos se olisi joku muu - sellainen tavallisempi - niin et varmasti olisi saanut noin paljon huomiota sillä uskonpa että sut muistetaan Australiassa vielä tänä päivänäkin. Oikeesti, mitä erikoisempi ( = monitahoisempi) nimi on, niin sen helpommin sen muistaa ja tunnistaa - kuten minäkin nyt :D
      Ei mennyt kuin vajaa kaksi minuuttia erään ohjelmiston parissa ja sieltähän tuo suloinen nimi putkahti esiin <3

      Ole siis onnellinen nimestäsi ;)

      Poista
    2. Mä tykkään kyllä mun nimestä sillain sanana. Musta se on kiva. Ja näin Suomessa ainakin. Jossain sitten aiheuttaa pientä säätöä muualla... ;)

      Poista
    3. Se ON kiva ja antaa ulkolaisten ihmetellä.. ;D

      Poista
    4. Silti oon sitä mieltä, että se mother fucker ei oo ihan mun juttu... :D Mutta ymmärtäähän sen, kun siihen aikaan, kun mua on nimetty, niin ei oo google kertonu vielä mitään.

      Poista
    5. No eihän se tietysti olekaan mutta asiaa ei pidä siltä kantilta miettiäkään vaan se alkuperäinen on tärkein juttu ja se on kaunis <3

      Poista
  7. Vatut pakastetaan matoineen ja sitten lätylle kun kaikki on rauhallista rasiassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on, ei niitä matoja kukaan renssaa vaikkakin tällä kertaa oli toi vähän suolaisempi versio kyseessä :)

      Poista
  8. Tonnikalaa, savukalaa tai mitä tahansa kypsää fisua (hätätilassa kalapuikkelitkin lasketaan kalaksi) tahnautetaan, lisätään kermaviiliä, vihreää eli tilliä yms. mausteita. Levitetään lätylle ja lapataan nassuun.
    Kaikki käy lätyn täytteiksi, myös kärtsätty kinkku, pekoni tms. lihansyöjille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Polga! <3
      Laitoin kermaaviiliin paistettua jauhelihaa, samoin pannulla käyneitä sipuleita sekä herkkusieniä jotka sekoittelin ja hieman jäähdyttelin ennen kermaviiliin lisäämistä. Niin ja tietysti vähän maustelinkin siinä ohessa. Kermaviiliin pilkoin erikseen kahden kevätsipulin varret ja sitäjin tatinaa varovaisesti maustoin kunnes sekoitin kummankin sydeemin yhteen ja hyvää oli!

      Kalajuttua (just esim. tuunatti tai savustettu ois hyvä) aion kokeilla ens kerralla. Entinen eukko (se Hullu Kokki) teki muuten Kallen mätitahnasta ja savusilakoista (en tiedä tuliko siihenkin ruokakermaa) sellaisen tahnan joka sopi heti hemmetin hyvin keitetyn kananmunan puolikkaan päälle ja oli se muutenkin aivan erinomaista.

      Poista
  9. Tuolla listalla oli ässän kohdalla Sem, mutta ei Sannaa. Kuka panee lapselleen nimeksi "Sem", semminkin kun se tarkoittaa "nimi"?? Mutta Sanna nyt on vanhan vanhaa perua, sen merkityshän on osa perussivistystä.

    Tonnikala on tosi hyvää kermaviilin, sitruunan ja tillin kans. Lätyn välissä tai ilman lättyä. Mutta mulle tuli noita lukiessa mieleen, että kun sie tykkäät ruokaisista salaateista, niin teepä joskus tämmönen:
    silppua pari omenaa, pari kolme isoa keitettyä perunaa, iso suola/maustekurkku, heitä purkki tonnikalaa ja purkki kermaviiliä sekaan ja tilliä ym. mielimausteita perään, sekoita. On muuten hyvää, vaikka se peruna saattaa kuulostaa ällöttävältä. Jopa mun mies, joka ei pidä tonnikalasalaatista eikä kermaviilistä, tykkäs!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käynkin muuten kohta Wikipeedaamassa sun nimesi alkuperän sillä häpeäkseni on tunnustettava etten tiedä sitä - tyhmä minä.

      Kiitos salaatin ohjeesta ja kopsasinkin sen tonne jemmaan niin voin tulostaa sen koska tuo kuulostaa niin hyvältä että sitä on pakko kokeilla!

      Poista
    2. Sä olet Sanna tästä lähtien mun oma totinen, venäläinen hellittely lilja :D

      Poista
  10. Ehheeh, Peetu portinvartija. Ei hyvä heilu sillä portilla.
    Pitääpä käydä katsomassa mitä ristimänimestäni sanotaan, tai joo, kyllähän minä sen tiedän, poppamiestä ja noitatohtoria se tavallaan tarkoittaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä sitä on kuule oltava selitykset kunnossa ja tupee suorassa kun kun Peetu ja Pietu ottavat vastaan :D
      Hittolainen kun en tullut katsoneeksi sun nimeäsi mutta piankos minä käyn senkin Wikipeedaamassa :P

      Poista
    2. No joo, sanotaan nyt näin kautta rantain että toinen noista mainitsemistasi oli aikas lähellä ;)

      Poista
  11. Pohjan Akka21.27

    Daa, mutta minun nimeni ei puhu mitään kieliä tai tarkoita yhtään mitään. Ehkä kirjoitusvirheestä menee. Tai sähkötykseksi.

    (alko tehdä lättyjä mieli, vaikka uunissa paistuu leivät...)

    Hauskaa jatkoa Jurtan Isännälle ja muulle väelle. Kevät tunkee väkisin kehiin, mutta olen ihan varma että kun se saa huijattua ihmisiä uskomaan kevääseen, niin alkaa tolkuttomat lumisateet jotka jatkuu ja jatkuu vain...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tihihiihhii… nyt vasta tajusin kuka Pohjan Akka on <3

      Poista
    2. No ni! Kyllä sen huomaa (vaikka hän yrittääkin verhoutua salaperäisyyden viittaan) :D

      Poista
  12. Kuules.. kuten näet ja ttkailet niin sä olet sellainen mystinen, toisissa ulottuvuuksissa oleva persoona jota ei kaikille näy mutta kun oikein osaa katsoa niin...Kovametalli
    Muita yleisesti käytössä olevia karbidien alkuaineita ovat titaani (Ti), tantaali (Ta), molybdeeni (Mo), vanadiini (V) sekä kromi (Cr ...
    15 KiB (1 420 sanaa) - 1. kesäkuuta 2013 kello 11.37...johan alkaa selkenemään...;D

    Kevät tulee kohisten ja se tulee, mua ei tarvitse vakuutella sillä tuo jumalainen ajanjakso on tosiasia <3
    Voi sentään että mä olen iloinen kun Valkoinen Helvetti oli sieltä pliisuimmasta päästä eikä ole pahemmin tarvinnut kärsiä niistä -30:nen keleistä.

    Sun täytyy tehdä lättyjä leipien seuraksi niin sitten on huomisella aamupalalla tarjota kumpaakin.
    Mukavaa viikkoa teikäläisellekin äläkä raada itseäs loppuun - katsos se mman myllertämisen hetki on todella lähellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...tutkailet. Ärh noita mun kirjoitusvirheitä.

      Poista
    2. Pohjan Akka22.16

      Vai kovametalli :D Sulla on vastaus kaikkeen, Orakkeli.

      Kestää nyt kyllä jonkin aikaa päästä sun kanssa viime kesäkuiseen päivämäärään ja täsmälliseen kellonaikaan. Kirkastusta odotellessa....

      * poistuu todelliseen pimeyteen, eli kirjanpidon tositteiden pariin *

      Poista
    3. Tajusit kyllä mitä ajoin lyhenteillä takaa - se näkyy niin selvästi :D

      Kyllä me vielä kirkastetaan sun kanssa ja se on asia josta voit olla varma!

      Poista
  13. Aika heppoista tavaraa on norspanit. Meikäläisellä on ollut kaksikin käytössä samaanaikaan ja heppoiset oli vaikutukset. Noista nimistä sen verran että, miksiköhän ihmiset inhoavat nimeään jossain elämänsä vaihessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin tuntuu olevan sillä ei ollut mitään vaikutusta ja siksipä hieman ihmettelenkin kun lekuri varoitteli koukkuun jäämisestä. Toisaalta ei ole muutkaan lääkkeet toimineet ja voiha olla että tuo toimii joillakin ihmisillä paremmin. En kuitenkaan usko että ihmiset jotka ovat koko elämänsä - tai suurimman osan aikaa - joutuneet syömään kipulääkkeitä, saavat tuosta apua.

      Nimet ovat kummallinen juttu, varsinkin kun useimpia ihmisiä kutsutaan läpi elämän lempinimellä. Meikäläisellekin on sattunut tilanteita joissa multa on yht'äkkiä kysytty jonkun henkilön nimeä jolloin on mennyt muutama tovi ennen kuin sen virallisen nimen on saanut kaiveltua tuolta niin perin hatarasta muistista.

      Poista

Käynnistäsi kiitollinen ja kommentistasi olisin suorastaan riemuissani!
(kommenttien valvonnan takia ne näkyvät vasta hyväksymisen jälkeen ja tämä saattaa kestää jonkin aikaa)

Kiitokset tekijöille:

  • Blogger archive page > Life is so full of tae!
  • Google Friend Connect Button > NetOops blog
  • Add Related Post Widget To Blogger (linkwithin) > My Blogger Tricks
  • Contact Form > Tw!st Blogger
  • Simple Search > Blogger Buster
  • How to display linkwithin related posts only in post pages > My Blogger Desk
  • How to Remove Subscribe to Atom links from your Blogger Blog > Superwebtricks
  • How to remove quick edit and wrench icons on Blogger > Blogger Plugins