Lukossa

Olen huomannut sen ettei psyykkeeni ole enää se sama kuin vuosikymmen sitten enkä tarkoita tällä vanhenemista ja sen mukanaan tuomaa, erilaista suhtautumista asioihin, vaan sitä kuinka paljon kipu muuttaa ajattelua ja kuinka se heijastuu niin omaan arkeen, jaksamiseen ja ympärillä oleviin ihmisiin. Ajattelin kirjoittaa aiheesta ihan sillä, että toissapäivänä kun kirjoitin kokemuksistani itseruskettavan aurinkovoiteen parissa, tapahtui jotain mitä tapahtuu aina silloin tällöin ja on asia josta minä en pidä.

11. päivän aamu alkoi hyvin tai niin hyvin hyvin kuin ne nyt tässä kunnossa voi alkaa ja jotenkin tuntui että päivästä tulee hyvä. Normaalit aamurutiinit, jonka jälkeen ryhdyin kirjoittamaan tekstiä ja fiilikset olivat ihan ok aina siihen asti kunnes painoin ”julkaise” - painiketta. Sillä samaisella hetkellä soi puhelin ja uutiset olivat sieltä negatiivisimmasta päästä, tälläkin kertaa takaisku joihin olen tavallaan tottunut mutta kun ihmismieli nyt vaan on sellainen että se sisimmässään elättelee toiveita jostain paremmasta, niin väistämättä sitä tuntee itsensä ja elämänsä jotenkin tarpeettomaksi kun silmille tulee paskaa kerta toisensa jälkeen.
Tuijotin tietokoneen näytöllä olevaa hallintapaneelia ja kuuntelin pitkää selostusta siitä miten asiani olivat nyt ja miten ne tulisivat olemaan jatkossa. Puhelun loputtua tuijotin näyttöä vielä pitkään ennenkuin kirjauduin ulos, lopetin käynnissä olevat ohjelmat, kirjauduin ulos koneelta ja sammutin sen. Vitutti.

En tiedä muista ihmisistä, mutta omalla kohdallani vitutus – vaikka se olisikin sitä ankarinta mahdollista – vaihtuu nykyään jonkinlaiseksi mentaaliseksi ”lukoksi”, jonka aikana ei liiku ajatus eikä kroppa. Siinä tilassa ei oikeastaan kykene muuhun kuin makaamaan sängyssä ja tuijottamaan kattoa, ei puhettakaan siitä että aivot etsisivät ratkaisua ongelmaan tai purkaisin vitutustani vaikkapa lähtemällä kävelylle tai jotain muuta vastaavaa. Ei, tämä vastoinkäymisiä seuraava tunnetila on yksinkertaisesti sanottuna täysin lamaannuttava ja koska aivojen toiminta on yhtä suurta arvoitusta, sen kesto voi olla muutamasta tunnista muutamaan päivään ja lievempänä se voi kestää pidempäänkin mistä esimerkkinä oma, viisi kuukauttana kestänyt tauko blogitekstien kirjoittamisessa. Pahinta ja samalla omituisinta tässä lamaantumisessa on se, että siihen yhdistyy täydellinen turhautuminen. Makaat sängyssä kykenemättä järkevään ajatustoimintaan, puhumattakaan siitä että tekisit jotain ja samalla päätäsi repii tuskastuttava tietoisuus siitä että makaat siinä sängyllä täysin turhan panttina. Virtaa ja halua asioiden tekemiseen olisi vaikka millä mitalla, mutta pää on niin lujaa lukossa ettet kykene nousemaan ylös. En tiedä että onko tämä totaaliseen hulluuteen johtavan polun alkupää vai mitä, mutta sanonpahan vaan että se on pään sisäinen tila jota en toivo kenellekään.

lost
Totta. Täysin hukassa

Epikriiseissä mukana kulkevaa diagnoosiluetteloa koristavat fysiologisten sairauksien lisäksi sellaiset kuin keskivaikea masennus ja pitkäaikaisen kivun aiheuttama persoonallisuuden muutos, joiden olemassaolon olen kieltänyt sanomalla masennusta vitutukseksi ja persoonallisuuden muutosta olen lähinnä pitänyt jonkinlaisena omituisuutena sillä omasta mielestäni en ole muuttunut mitenkään. Jotain on kuitenkin muuttunut ja onko se hyvästä vai pahasta, sitä minä en kykene itse arvioimaan. Olen erakoitunut mutta se on tapahtunut omasta tahdostani koska hermostun suht herkästi ja se tietää sitä että se myös näkyy lähellä oleville ihmisille. Vielä kuitenkin ollaan siinä vaiheessa että edellä mainittu käyttäyminen koskee ainoastaan sukua ja mitä läheisempää, sen pahemmin mutta koska en suinkaan halua loukata ketään, niin on parempi että pysyn erossa muista ihmisistä. Kenties tämä on todistus siitä persoonallisuuden muutoksesta.
Diagnosoitua masennustani en ole koskaan pitänyt masennuksena koska kuten vanhemmat lukjani muistavat, jaoin elämäni viisitoista vuotta ihmisen kanssa joka kärsi vaikeasta masennuksesta ja mielestäni nämä omat lukkoon menemiseni ja kykenemättömyys järkevään ajatteluun ovat mitätöntä sen rinnalla mitä näin ja koin noiden viidentoista vuoden aikana.

Pahinta kaikesta on kuitenkin se, että pidän näitä ”täydellisen toimimattomuuden” ajanjaksoja äärimmäisenä heikkoutena ja tästä syystä hyvin halveksittavina, ts. sanoen vihaan omaa itseäni ja ennenkaikkea sitä etten ole löytänyt keinoa päästä irti näistä tilanteista.
Kenties kaikki tämä on rangaistusta siitä että olen ollut väkivaltainen ihminen ja viettänyt muutenkin paheellista elämää, mene ja tiedä mutta silloin kun ihmisen mieli tahtoo tehdä jotain eikä kroppa anna siihen mahdollisuutta, voidaan puhua vankilasta jonka yksinkertaisuus ja julmuus on jotain jota on pakko ihailla. Olenko katkera? Kyllä, olkoonkin että olen koettanut opetella elämään oman itseni kanssa muistaen sen tosiasian, että tämä oma pikku helvettini on vielä kovin vaatimaton jos sitä verrataan niihin, joilta puuttuu jokin aisteista tai raajoista tai ovat tilanteessa jossa he eivät pysty päättämään omasta kohtalostaan.
Niinpä minun pitääkin kysyä itseltäni että olenko tyytyväinen niihin kaikkiin hienoihin asioihin joita minulla on, vai lyönkö jälleen yhden naulan arkkuuni valittamalla vähäpätöisistä ongelmistani?

Te jotka jaksoitte lukea tänne asti, tajusitte että tällä kertaa valintani oli naula.






24 kommenttia :

  1. Musta kyllä kuulostaa ja on aina kuulostanut, että tuo sun henkilökohtainen helvettisi on sieltä rankimmasta päästä - ja silti sä valitat äärimmäisen vähän. Ei todellakaan ole ihme, että masennus iskee ja persoonallisuus muuttuu.

    Voimahaleja en lähetä enkä sellaista muutakaan lällynlällyä mutta tukena olisin jos voisin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta taas tuntuu että mä valitan turhan herkästi koska on ihmisiä joilla asiat on paljon huonommin eikä ne valita. Olen kyllä koittanut muuttaa ajattelutapaani ja osittain siinä onnistunutkin mutta joskus tulee päiviä jolloin ei jaksa.

      Kiitos viimeisestä rivistä mutta kuten tämän mun blogin otsikkokin kertoo, kannattaa olla varovainen koska minähän en tee tänä kesänä mitään joten mulla ei ole kuin aikaa - vaikkapa ajella :D

      Poista
  2. Kyllä ihmisellä pitää olla lupa valittaa. Se lupa pitää itsellekin antaa. Se vaan on terapeuttista omalla tavallaan! Sitäpaitsi on tutkittu juttu, ettei positiivisella ajattelullakaan ole sellaisia vaikutuksia, mitä (etenkin positiivisuutta itse ärsyttävyyteen asti viljelevät) ihmiset on väittäneet sillä olevan. Voin laittaa linkin lähteeseen, jos tarvii.

    Toivottavasti jaksat jotenkin päivä kerrallaan ♥ kyllä sie aina mielessä oot, vaikkei sinusta kuuluis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo ja positivistit ovat ihmisryhmä joita mä en kestä. En vaikka he tietysti tarkoittavat hyvää mutta se liiallinen pilvissä keikkuminen on jotain mikä saa mun verenpaineeni nousemaan - vallankin kun pelkällä ajattelulla ei sitä elämää eikä vaikeuksia miksikään muuteta.
      Kiitos, kyllä mäkin sua ajatttelen ♥

      Poista
  3. Et sinä toimimattomana ole yhtään huono ihminen, jos voimavarat ovat menneet kipuihin ja terveydenhuollon kanssa taisteluun, niin joskus ei vaan jaksa. Eikä omaa oloa kannata verrata toisenlaisiin ihmisiin.

    Aika moni muuten kutsuu masennustaan vitutukseksi. Tiedän omasta kokemuksesta, että kun masennus on oikein pahana, ei jaksa edes vituttaa. Sitten kun jaksaa, on jo voiton puolella. Tämä on minun näkemykseni.

    Ojennan täältä pitkät käsivarteni ja halaan sinua oikein kunnolla! Päivä kerrallaan eteenpäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siksi mä en oikein voikaan sanoa tätä oloani masennukseksi koska mä näin Valkyrian kautta mitä se masennus on sitten kun se vie ihmisen kokonaan toiseen, puhumattomuuden ja tekemättömyyden maailmaan. Se oli rankkaa katseltavaa vaikka Valkyriakin sanoi että paras on kun annat hänen olla sen ajan mitä hän tarttee mutta silti..

      Kiitos, halit myös sulle!

      Poista
  4. Tiedän sen tunteen, kun vitutuksen lukko on napsahtanut säppiin ja avain heitetty pusikkoon. Minäkin parantelen haavoja, joita löytyy aina syvistä henkisistä ja pinnallisempiin fyysisiin arpiin. Juuri tulin aloittaneeksi uuden blogin, jonka avulla toivon pääseväni pois tuhoavasta parisuhteestani.
    Aiemman blogini hautasin vuodattamatta ainuttakaan kyyneltä. Poissa silmistä, jossakin vaiheessa (toivottavasti) poissa mielestä.
    Tsemppihalit sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaksamista sulle ja toivottavasti annat itsellesi aikaa. Se tila kun ei pysty mihinkään, on tosi karmea koska sitä ei tiedä että milloin se loppuu vai loppuuko se koskaan.
      Halit!

      Poista
  5. Tää on sun blogi ja tänne ainakin saat valittaa just niin paljon kuin haluat.

    Kipu aiheuttaa monenlaista ihmisessä (tiedän kokemuksesta) ja jostain syystä sulla se sitten ilmenee noin. Ei se heikkoutta ole vaan sun kehon tapa toimia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu mutta kuten jo Marjaanallekin tuolla totesin, niin mä valitan turhasta ja turhan usein. Kipu, silloin kun se jatkuu pitkään, aiheuttaa kyllä ihmisen persoonassa muutoksia ja omalla kohdallani se on vienyt psyykettä vittumaisempaan suuntaan. Ei vieraita, mutta sukulaisia kohtaan ja se taitaa johtua siitä että se niiltä tuleva palaute on aina sitä mitään merkitsemätöntä, joutavaa jeesustelua josta mä en pidä.

      Poista
    2. Mun mielestä ei voi verrata. Sun kokemus on sun eikä kenenkään muun eikä sitä silloin voi verrata. Ja sukulaiset on.

      Poista
    3. Piti vielä lisätä, että tein muutamankinkerran tämän talven kuluessa masennustestin ja sain keskivaikean diagnoosin. Tällä hetkellä tuntuu, kuin olisi tullut pitkän mustan putken läpi.

      Poista
    4. Sukulaiset on ja totta kait tuokin ettei voi verrata mutta...en tiedä.
      Joskus sitä havahtuu siihen kuinka raskaan ajanjakson (henkisesti) on elänyt ja mun mielestä tuo sun vertaus on enemmän kuin osuva.

      Poista
    5. Jälkikäteen sen vasta huomaakin oikein. Vaikka kyllä mä silloin mietin, kun itkua vääntäen kävelin töihin, et mitä helkkaria mä teen. Mutta ohi meni sekin.

      Poista
  6. Jep, keskivaikealta masennukselta kuullostaa tuo alku. Ja veikkaan, että parempaan päin meneminen vaatii sen, että hyväksyy olevansa masentunut. Toisaalta jatkuva kipu, mistä tietää, että se ei helpota, tuskin edistää paranemista hiukkaakaan. Ja edelleen kivut tekevät ihmisestä ennemmin tai myöhemmin ärtyisän ja lyhytpinnaisen. Ei vaan hermo kestä kaikkia paukapäitä...onko se sitten persoonallisuuden muutosta vai ei, tiedä hänestä. Ympärillä olijat joko ymmärtävät tai sitten eivät. Monet valitettavasti eivät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on todettu mutta ne tiedä, itse ajateltuna mä olen jonkinlaisessa turhautumisen noidankehässä koska kropan takia en pysty tekemään töitä ja ilman töitä ei tule rahaa mikä taasen rajoittaa kaikkea ja se suoraan sanottuna rassaa ja rankasti.

      Poista
  7. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä - koska olen sen niin monta kertaa ja monessa tilanteessa itse kokenut - jonkinlainen Karma on olemassa koska muuta selitystä en noille tapahtumille keksi. Hyvistä teoista on seurannut hyvää ja pahoista taasen on tullut paskaa silmille - usein vieläpä hyvinkin nopeasti.

      Tuo on totta että jos on niin kova pä ettei tajua rajoittaa toimiaan, niin sitten kroppa tekee sen ja se on hiton hieno asia. Olkoonkin että siinä vaiheessa ollaan jo melkoisen syvissä vesissä ja sieltä nouseminen ottaa aikansa.

      Muuten, kiitos siitä taannoisesta linkin lähettämisestä mutta kun painoin "hyväksy" - painiketta, niin blogger ilmoitti että linkki on vanhentunut (koska siihen meni pari päivää ennenkuin katsoin postini ja näin sen sun viestis) joten onko mahdollista että lähetät uuden?

      Poista
  8. Voi kun hienoa, että oot taas täällä. Mutta tosi kurjaa, kun on huonot fiilikset. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirpa! ♥
      Minä kun ole ollut siinä luulossa että sä olet hyljännyt joen tosi mukava nähdä sua!
      Kyllä tämä tästä, tiedäthän sä miten mun pääni toimii: eilen jyrisi, tänään on ok ja huomenna huojuu taas niin ettei mitään rajaa ;)

      Oikein hyvää kesää sulle!

      Poista
    2. Enhän mä sua ole hylännyt. En vaan päässyt anona kommentoimaan.

      Hyvää kesää sullekin :)

      Poista
  9. Nauloja täällä kerään minäkin. Kieltämättä, tilanteesi tuntuu kovin tutulta. Pitäisi jossakin vaiheessa privauttaa eräästäkin asiasta - ehkä myöhemmin, koska antisosiaalisuuteni on jo täälläkin tunnettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah Polga rakkaani!
      Joo, sellaista se elämä on ja usein se (meillä) ei ole sieltä mukavimmasta päästä.
      Privauttelet sitten kun privauttelet, mie kyllä päivystän täällä lampaitteni kanssa.

      Poista
  10. Kipu muokkaa persoonallisuutta. Samoin masennus, eikä ne välttämättä liity toisiinsa.
    Mitä sinusta luin, tuon vitutuksen muuttuminen lukoksi, kertoo minulle, että kuulostaa masennuksella, keskivaikeaa minäkin veikkaisin.

    Itselläni kun on tuota kokemusta lukuisista psyk.päiväsairaalajaksoista ja jaksosta suljetulla, niin on tullut nähtyä aika monenkirjavaa oireyhtymää liittyen juuri masennukseen. Masennuksessa voi vituttaa, lievässä ja keskivaikeassakin, vaikeassa ei sitten jaksa enää tuntea edes sitä.
    Noilla eri jaksoilla tutustuin suureen määrään todella kiukkuisia ihmisiä, yhteistä heille oli se, että aika harva heistä myönsi itselleen, että ovat masentuneita. Ne, jotka olivat sen asian tunnustaneet ja tunnistaneet itsessään, olivat antaneet kiukun ja vihan mennä, sitä ei tarvittu enää moottorina suorittamiseen.

    Kipu on perseestä. Itse olen aikanaan viettänyt ensin 8 kk ja 6 kk eri vuosina seisten, koska ei voinut istua, makaaminen oli jätettävä niihin muutamaan tuntiin, jotka sai nukuttua. Samoihin aikoihin olin kelan selkäkuntoutuksessa, jossa tapasin porukkaa, jotka olivat nukkuneet viime vuotensa kontillaan lattialla, pää sohvalla, ainoa asento, jossa saivat nukuttua. Silloin tajusi, että kun itse sentään pystyi kävelemään ylämäet takaperin (!) oli sentään aika hyvässä tilanteessa. Eikä se todellakaan ole positivismia, se oli realismia.

    Summa summarum tähän höpinään, erakoituminen ja lukossa oleminen on toisinaan mielen selviytymiskeino, se auttaa pahimman yli, mutta jos ei pidä varansa, siitä tulee vankila, josta on ihan helvetin vaikea päästä pakoon.

    Nimimerkki "8 kk erakkoelämää ennen ekaa päiväsairaalajaksoa"

    VastaaPoista

Käynnistäsi kiitollinen ja kommentistasi olisin suorastaan riemuissani!
(kommenttien valvonnan takia ne näkyvät vasta hyväksymisen jälkeen ja tämä saattaa kestää jonkin aikaa)

Kiitokset tekijöille:

  • Blogger archive page > Github/jhwilson
  • Google Friend Connect Button > NetOops blog
  • Add Related Post Widget To Blogger (linkwithin) > My Blogger Tricks
  • Contact Form > Tw!st Blogger
  • Simple Search > Blogger Buster
  • How to display linkwithin related posts only in post pages > My Blogger Desk
  • How to Remove Subscribe to Atom links from your Blogger Blog > Superwebtricks
  • How to remove quick edit and wrench icons on Blogger > Blogger Plugins