Kohtalokas Silta

Holopainen seurasi katseellaan kahta miestä jotka olivat saapumassa sillalle ja oli yllättynyt siitä, että parivaljakon vasemmanpuoleinen – basisti Jaska Ryhänen – piti oboetaan vasemmassa puntissa vaikka ulkona vallitsi hyytävä, -31 asteen keli jota metallurgisesti kehitti vielä kaavoittamattomalta alueelta puhaltava tuuli. Silta, jolle parivaljakko oli juuri astumassa, oli valmistumisensa aikoihin herättänyt suurta kritiikkiä sen takia että sen kustannusarvio oli jäänyt reilusti alle arvioidun 1,5 miljoonan euron eikä tilannetta helpottanut yhtään se että se oli myös valmistunut kolmea kuukautta ennen deadlinea. Sillan avajaisia oli varjostanut Marthas on the Road – järjestön mielenosoitus, jolla järjestöön kuuluvat ja juuri Google Mapsia käyttämään oppineet Marthat jotka halusivat tuoda julki paheksuntansa siitä, että he joutuivat poistamaan puhelimistaan ennen aikojaan kaikki lyhyeksi leikatut ja muut 180 asteen kulmassa olevat polut. Syytöksiin vastasi projektipäällikkönä toiminut Nils Holgersson, joka kertoi että sillan ennenaikaiseen valmistumiseen oli kaksi perustavan laatuista syytä joista ensimmäinen oli se että Ely–keskus oli älynnyt pysyä poissa työmaalta ja toinen, kenties ensimmäistäkin painavampi syy oli raudoitustöitä johtaneen Ruuger Kanniston ruokavalio. Atamon - triben tiedustellessa että mitä tekemistä ruokavaliolla on siltatyömaan kanssa, antoi Nils lähimpien hanhiensa kanssa hyvin elävän ja mukaansa tempaavan kuvauksen Kanniston eväistä jotka olivat lähes poikkeuksetta Aasialaisen keittiön tuotoksia joita miesparan ruuansulatusjärjestelmä ei kestänyt lainkaan. Nilsin keskittyessä joutavan päiväisiin yksityiskohtiin, hänen oikea siipensä Martti, tuo hanhista köysikaulaisempi, kertoi että sillan rakentamisen aikoihin työmaata oli piinanneet järjettömät pakkaset mutta kiitos Kanniston vajavaisen peristaltiikan, työmaata olivat pyyhkineet +38 asteiset ja lähes monsuunimaiset tuulet, jotka lääketiede tuntee flatuksen nimellä ja nämä trombien lailla pyörineet kaasut olivat saaneet siltatyömaalla valtaväestönä olevat ja vähän enemmän aurinkoa saaneet työläiset intoutumaan ja niinpä työ oli sujunut poikkeuksellisen ripeästi mm. banaaninlastaajien laulun (Banana Boat song) siivittämänä josta seuraavana pieni näyte:


Holopaisen piilolinssit olivat jäätyneet mutta kiitos Lasolin ja petrokemian tuotteiden liiton, hän näki kuinka parivaljakko oli pysähtynyt keskelle siltaa ja tuijotti sillan kanteen ilmestynyttä helvetin pyörrettä, varsinaista vortexia joka todellisuudessa oli sillalle sammuneen ja perse paljaana makaavan, visbyn maakunnasta tulleen turistin kaikkein pyhin. Samaista pyörrettä katseli myös joukko NASA:n väkeä joka oli hyvin äreissään siitä että vortex oli nielaissut heidän ja ESAn (Raitanen) yhteistyössä tekemänsä Bubble - teleskoopin joka nyt näkyi enää pienenä pisteenä kun sitä tarkasteltiin itävallasta varta vasten paikalle raahatun mutta silti turkulaisvalmisteisen ikkunanpesunesteen läpi. Ryhänen, jonka oboe kiilteli kylmässä aamuyössä kuin papin vastaava, ei ollut kiinnostunut Bubblesta sillä hän halusi ylittää sillan mahdollisimman nopeasti ja siksi hän hoputtikin kumppaninaan olevaa, virkaheittoa Isä D'odorea jolle oli tulossa hovista alas useamman vuoden tuomio lapsenvahtikeikoista joita hän oli tehnyt alan kultaisina vuosina 1513 – 2016. Mainittakoon että viimeiset vuodet Isä D'odore oli tehnyt töitä ei katollisissa tiloissa, ts. tiloissa jotka olivat vielä runkovaiheessa mutta joissa urkuharmoni pelitti ja penkeissä ei ollut järin paljon tikkuja, puhumattakaan takuista joista ei sen enempää koska Waltin trademark on sen verran kova hirnyrkki ettei mitään rajaa.

enough
Right?

Parivaljakko ei kuitenkaan päässyt eteenpäin sillä tämän veden yli tehdyn rakennelman toisesta päästä lähestyi mies joka tunnettiin intiaaninimellä ”Normaali mies joka juoksee mailin” ja kirjallisuuden ystäville lienee selvää kenestä on kyse. Mailin juokseva mies ei kuitenkaan ollut syynä parivaljakon etenemiseen, vaan lahtelaisia maksapasteija-automaatteja valmistavan yrityksen mainospuolen väki joka juoksi kauhun vallassa, aivan kuin itse kuolema olisi ollut heidän kintereillään. Mistään kuolemasta ei kuitenkaan ollut kyse, vaan maksapasteijaporukkaa seurasi Go to sleep! - lahkolaiset jotka heiluttivat kätösissään pikku informaatioliuskojensa lisäksi toyota mark kakkosen tukivarsia joita heille oli jostain kumman syystä siunaantunut ja josta he luonnollisesti halusivat päästä eroon koska kukaan heistä ei ajanut vanhoilla tojotoilla, vaan uudemmilla ja täydellisesti varustetuilla hybrideillä joiden merkkiä ei kukaan ole vielä tähän päivään mennessä tunnistanut. Ryhänen pysäytti erään Gts:n kysyäkseen paljonko tukivarella mahtaa olla hintaa mutta kun sai vastaukseksi puolittaisen zapata-salaatin reseptin, päästi tämän jatkamaan matkaansa.

Tällä välin Holopainen oli kussut housuunsa ja hänestä tuntui kuin Kööpenhaminan edustalla kököttävästä Pieni Merenneito–patsaasta joka ei pelkästään ole joutunut Sokerivuoren Markun (Mark Z.) hampaisiin, vaan joka on nyttemin poistettu myös Wikipedian sivulta koska kuten me kaikki tiedämme, tuo 1913 valmistunut patsas edustaa niin törkeää pornografista tyyliä että on suoranainen ihme ettei veistoksen aikanaan kilkutellutta Erikseniä piesty niille sijoilleen. Holopaisen assimilaatio johtui näet siitä että hän oli kusta pidätellessään kiertynyt samanlaiseen ja omalla tapaa surumieliseen, istuvaan asentoon kuin esikuvansa ja kun sitten housuun lirahtanut about 8 gallons pissaa oli jäätynyt, oli hän myös jäänyt tähän asentoon ja Holopaista vitutti suunnattomasti sillä hän ei millään kyennyt ylettymään henkilökohtaiseen soluunsa eikä näin ollen pystynyt soittamaan itselleen apua. Tästä suivaantuneen Holopainen joka oli sitkeä kuin saatana, päätti jatkaa tarkkailuaan ja kirjoittaa kieltään apunaan käyttäen vitivalkoiseen hankeen mitä sillalla tapahtui.

NASA:n porukka oli päättänyt pelastaa Bubble-teleskooppinsa käyttämällä tarkoitukseen Mars-mönkijää mutta koska useimmat heidän mönkijöistään olivat nimensä mukaisesti marsissa, joutuivat he turvautuvaan liminkalaiseen juoppoon joka kuin sattuman johdattamana kurvasi sillalle ja pysähtyi vittuilemaan omalle peilikuvalleen joka katseli häntä sillan jaa vähän kirkkaaksi puunatun pylonin kyljestä. Kauaa ei NASA:n väen tarvinnut liminkalaista yllyttää, riitti kun he kertoivat epäilevänsä mönkijämiestä sellaiseksi velliperseeksi ettei tällä ole munaa kietoa köyttä ympärilleen ja ajaa surauttaa vortexiin josta muuten voisi samalla tuoda heidän omistamansa ja suhteellisen pienen, vain noin yhdeksän jalkapallokentän kokoisen Bubble-periskoopin. Liminkalainen sai helvetilliset kilarit ja sanoi tuovansa Bubblen lisäksi vaikka itsensä Voyagerin mikäli vittuilu ei lopu ja niinpä tämä pelkkään poplariin pukeutunut mönkkäridenso otti ja syöksyi visbyyläisen arseen kuin se olisi maailman yksinkertaisin asia. Avaruusporukka laski pikaisesti että koska liminkalaiselta ottaa 8 valovuotta ennenkuin hän on edes Oortin tähtisumun kohdalla, puhumattakaan Bubblesta joka kiitää liminkalaisesta poispäin 77665000mph/sec. nopeudella, on heillä aikaa käydä läheisellä nakkifakiirilla katsomassa mistä tämän pohjolan persereikänä tunnetun maan lihapiirakat on oikein tehty. Ovatko ne todella niin hyviä mitä Science 2000 – lehti väittää?

Holopaisen ruumiinlämpö oli pudonnut jo +12 asteeseen mutta hänen kielensä liikkui hangella varsin vilkkaasti ja muistiinpanoja olikin syntynyt jo viiden aurausvallin verran mikä sai Holopaisen pohtimaan niiden kotiinkuljetusta. On näet kovin haasteellista – mikäli hän saisi tonnisen perseensä irti – kuskata moista aurausvallimäärää ilman mainittavia vahinkoja. Sillalla pyörineet O'dore & Co olivat joutuneet jonkinlaiseen riitaan ja Ryhänen mätki mustakaapuista Isää oboellaan niin että tällä oli vaikeuksia pysyä pystyssä. Holopainen koitti kuunnella mutta koska hänen korvakäytävänsä olivat jäätyneet kaarikäytäviä myöten, parivaljakon puheista oli mahdotonta saada selvää ja koska tilanne oli myös silmien umpeen jäätymisen takia mitä epäotollisin, Holopainen päätti vaipua hypotermiaan ja miettiä asioita uudemman kerran keväällä.

three
Niin totta.

Kuitenkin ennen tajunnan täydellistä sammumista, Holopainen huomasi miettivänsä että minkälaista mahtaisi olla viettää kolme päivää pienessä kerrostaloasunnossa ilman että kävisi kertaakaan ulkona? Ajatus itsessään oli niin järkyttävä että Holopaisen aivot päättivät katkaista virran.


Hyvää lauantaita kaikille! Muistakaa olla ihmisiksi.
Ps.  Oli muuten 490. postaus!


15 kommenttia :

  1. Holopaisella on ollut jännä päivä!! Onhan sekin jo jotain!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Holopainen on hieman omituinen jolla on nuo harrastukset aika vähissä. Itse asiassa niin vähissä ettei se mitään muuta tee kuin kyttää ihmisiä.

      Poista
  2. Voi Holopaista! Monta asiaa tuli mieleeni tätä lukiessa, mutta päällimmäiseksi jäi muinainen muistuma kerran tekemästäni tiedonhausta asiakkaalle erilaisista dartsia käsittelevistä kirjoista ja erään kirjailijan sukunimi oli Gotobed. Jostain syystä se on minusta edelleen hieman hupaisa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jopa on erikoinen nimi!
      Lieneekö oikein virallinen tai no miksei, onhan noita vähän värikkäämpiä nimiä täällä suomessakin.

      Poista
    2. No se oli joku enkunkielinen heppuli, niin kuka niistä tietää. Itse tykkään kovasti näistä kotimaisista keskiajalle pohjaavista nimistä, kuten Poskiparta, Tulikoura jne. Se vasta olisi komia nimi.

      Poista
    3. Joopa, niillä on varmasti omat erikoisuutensa jotka meistä tietysti kuulostavat aivan pimeiltä mutta eiköhän näitä ole joka kansalla omansa.

      Samaa mieltä. Juurikin tuo Tuliparta olisi tyylikäs, sellainen nimi jolla on tietyllä tapaa "painoarvoa". Kenties harvinaisuutensa vuoksi mutta on siinä jotain muutakin. En tiedä onnistuisiko se jos koittaisin muuttaa oman sukunimeni "Von Shepherd'iksi vaikken mikään aatelinen olekaan. Se oli nimittäin aika jykevä ;)

      Poista
    4. Mun serkku on naimisissa Kivivasaran kanssa, eikös vaan Puskissa olekin melko miehekäs nimi?!?

      Poista
  3. Marthas on the Road – järjestö kuulostaa kivalta porukalta, missä siihen voi liittyä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen mitä olen kuullut, niin jengiin ei varsinaisesti voi hakea vaan he tulevat - kellon aikaan katsomatta - oven taakse ja kysyvät että liitytkö porukoihin? Ihan hemmetin mukavia ihmisiä mutta niillä on omat ja varsin erikoiset tapansa.

      Poista
  4. Täytyykö sun koskaan kesken kirjoittamisen katsoa jo kirjoitettua tekstiä, että muistaisit, mitä olitkaan sanomassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei. Mulla on tuon kirjoitamisen kanssa sellainen juttu että yleensä kun istun koneen ääreen, niin mulla ei ole hajuakaan aiheesta ellei oteta lukuun eilisen kaltaisia, johonkin tiettyyn aiheeseen liittyviä postauksia.
      Teksti vaan alkaa tulemaan ja usein sellaisella vauhdilla että se on kirjoitusvirheitä jää vaikka mä koitan viimeiseksi oikolukea mutta kun sekin on paremminkin silmäilyä, niin virheitä jää senkin jälkeen.
      Tästä kirjoitustavasta johtuu myös se ettei aika usein mun teksteissä on asioita jotka ovat keskenään riidoissa tai epäsuhteessa, miten sen nyt kukin sanoo :D

      Poista
    2. Niinkuin nytkin; ...että se on kirjoitusvirheitä jää...
      Hemmetti sentään!

      Poista
  5. Marthas on the road, MOR eli Mordor :D

    Voi Holopaista, tuli mieleen parikin tuttavaa.
    Laitoin Koerapojista toivepostauksen ihan sinua varten :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mordor :D
      Ettäs kehtaat, Hillottajat pian suuttuu ja mulla on siitä kokemusta sillä "TuneIn ja Harmaa hillottaja" - postauksesta sain sellaista palautetta että korvat on vieläkin rakoilla :D

      Holopaisella oli ns. rankka päivä ja erityinen kiitos koerapojista, hieno postaus ja ne kuvat!!

      Poista

Käynnistäsi kiitollinen ja kommentistasi olisin suorastaan riemuissani!
(kommenttien valvonnan takia ne näkyvät vasta hyväksymisen jälkeen ja tämä saattaa kestää jonkin aikaa)

Kiitokset tekijöille:

  • Blogger archive page > Github/jhwilson
  • Google Friend Connect Button > NetOops blog
  • Add Related Post Widget To Blogger (linkwithin) > My Blogger Tricks
  • Contact Form > Tw!st Blogger
  • Simple Search > Blogger Buster
  • How to display linkwithin related posts only in post pages > My Blogger Desk
  • How to Remove Subscribe to Atom links from your Blogger Blog > Superwebtricks
  • How to remove quick edit and wrench icons on Blogger > Blogger Plugins