Älä vastaa washingtoniksi (nurse at the end - edition)

Tämä tapahtui jo keskiviikkona ja koska tämä on hieman nolompi juttu, niin ajattelin ensin että  pidän tämän omana tietona mutta kai sen voi kertoakin vaikka vituttaa niin ettei veri kierrä. Tämä häpeällinen tapaus sai alkunsa helmikuun loppupuolella kun törmäsin Internetin Suurissa Syövereissä erään amerikkalaisen yrityksen kyselyyn johon osallistumalla oli mahdollisuus voittaa heti helvetin hieno tietokone kaikkine mahdollisine lisähärpäkkeineen. Kysely oli kymmenen sivun mittainen ja vain pieneen osaan kysymyksistä vastattiin ”rasti ruutuun” - periaatteella, muihin piti tai sai kirjoittaa vastaus ja koska kyse on amerikkalaisesta yrityksestä, vastaukset piti luonnollisesti kirjoittaa sikäläisellä kielellä eli washingtoniksi.

Tein työtä käskettyä ja raapustelin aivan helvetin surkealla washingtonin taidollani laajoja kuvauksia millaista on paimentaa muutamana tuhannen lampaan orkesteria, kerroin pikku teltastani ja siitä millaista on asua keskellä jumalan hylkäämää mutterifukkeri paskajankkoa. Harrastuksista oli omat kysymyksensä ja kerroin että niinä iltoina jolloin en ompele päätäni paimentolaismattoon, saatan heittäytyä rohkeammalle tuulelle ja lähteä ärsyttämään rajavartijoita. Tämä kun tapahtuu siten että riisun itseni alasti paljastaen titaaninvalkoista valkoisemman kroppani ja ryntäilen kalliolohkareiden välissä. Pelkästään tämä ryntäily saa valtavan tulituksen aikaan mutta kun siihen lisää omituiset karjahtelut joiden aihepiiri vaihtelee paikallissäästä perävaltimon lämpötilaan, kuulaa tulee aivan helvetisti ja ilma on sakeanaan noita tappavia 7.62 möttejä joista muuten joka kolmas on valojuova. Kyselyssä udeltiin suhtautumistani internetin ihmeelliseen maailmaan ja kerroin että mikäli ei asemani orjana eivätkä tundraa jatkuvasti riivaavat sähkökatkot olisi esteenä, istuisin koneen ääressä 24/7 miinus vessa – ja norttitauot.

Lelu
Toys

Parisuhdepolitiikka tuntui olevan suuren kiinnostuksen kohde sillä tästä aiheesta kyseltiin 23 eri kohdan verran. Kysymykset olivat pääosin normaaleja mutta joukkoon mahtui myös oudompia kuten ”voittaisitko vaimosi painissa?”. Mistä minä sen tiedän? Valkyria on melko nopea ja pääsee siltaan aika ketterästi ja hän on nainen joka ei todellakaan kunnioita tämän perkeleen omituisen lajin periaatteita/sääntöjä yhtään joten taistosta saattaisi tulla hyvinkin tiukka. Hetken aikaa mietin että sanoisinko Valkyrialle että hyppääs eukko rattaille niin lähdetään ostamaan painitrikoot mutta hylkäsin ajatuksen yhtä nopeasti kuin se syntyikin sillä B-mielisairaalat ovat toukokuussa hyvin ikäviä paikkoja. Sisällä on kuumaa kuin helvetissä mutta uloskaan ei kylmyyden takia voi mennä ja minä en voisi mennä muutenkaan koska lepositeet ovat niin tiukalla. Eräs näistä omituisista kysymyksistä liittyi taidetakomon elikkäs makuuhuoneen puolella tapahtuviin aktiviteetteihin ja siinä kysyttiin että ”Näetkö tonttuja saadessasi orgasmin?” Voi hyvää päivää. Minusta tuntuu ettei tuosta ollut vittuilu kaukana koska tottahan ne näki missä päin maailmaa minä ja minun ihgu tietokoneeni ollaan ja koska mun naapureita nyt sattuu olemaan sellaiset kuuluisuudet kuin Joulupukki himself, Mr. Walker ja hänen Heronsa (sen helvetin suden nimi ei just nyt tule mieleen) sekä se mukamas kadonnut ay-mies Timmy Jaffa niin onhan se selvää että tontuista kysellään. Vastaukseksi laitoin etten näe sen paremmin tonttuja kuin ketään muutakaan koska a) mulla ei ole paaksatessa tapana tuijotella ikkunasta pihalle ja siks toisekseen kun puutarhaefekti tapahtuu (multa tulee), niin mun silmät kääntyy nurinpäin ja silloin ainoa asia minkä mä näen, on mun aivot ja se ei ole mikään kaunis näky se.

Lemmikeistä kyseltiin myös ja mä ylistin Aljohia niin paljon että ruudulle tuli joku perkeleen popup-ikkuna jossa sanottiin että jos et nyt lopeta niin tämä kysely oli sitten tässä joten mun lemmikkejä koskeva vastaus jäi 55 – sivuiseksi selonteoksi vaikka Aljohista olisi riittänyt tarinaa paljon enemmän. Vaatteista udeltiin ja mä sanoin että mun pääasialliset kostyymini ovat paimenkaapu (semmonen raamattuversio) ja juhlavimpiin tilaisuuksiin mä puen Hankkijan haalarit med karvatti jonka mä olen tehnyt piisamin hännästä. Aivan perkeleen ruma ja aivan liian lyhyt mutta ei mulla ole varaa ostaa mitään parin sadan kravattia ja sellasta homoropellia elikkäs rusettia ei mun kaulaani tule niin kauan kun meikäläisessä henki pihisee. Kengistä kyseltiin kolmen sivun verran ja niitähän mulla ei ole kuin kolmet: roomalaismalliset remmisandaalit (ns. työkengät), roomalaismalliset remmisandaalit (juhlatilaisuudet) ja roomalaismalliset remmisandaalit (vapaa-aika). No nyt meinasin puhua paskaa, onhan mulla vielä kahdet tossut jotka mä olen salakuljettanut mielisairaalasta. Ne muistuttaa hieman baletti tossuja mutta niiden nilkkahihnat ovat vahvemmat ja nilkkahihnoja yhdistää metallilenkki johon tulee (mielisairaalassa) lukko. Siellä nähkääs kun laitetaan petiin niin siinä myös pysytään. Jos ei remmien, niin sitten vanhan kunnon intiaanimyrkyn (larcantil) avulla.

Sitten itse asiaan: kyselyyn osallistuneiden kesken siis arvottiin se tietokone lisävarusteineen ja arvontapäivä oli huhtikuun 22. päivä joten siitä asti mä olin kuin tulisilla hiilillä koska kyselyn tehnyt taho lupasi että jokaiselle lähetetään sähköpostia siitä miten arvonnassa kävi. No, vastaus viikkoa myöhemmin ja siinä kerrottiin etten mä ollut voittanut pääpalkintoa mutta koska mun vastaukseni oli herättänyt ”erityistä myötätuntoa”, niin he olivat postittaneet mulle eräänlaisen kannustuspaketin (täällä päin näitä sanotaan lohdutuspalkinnoiksi) koska mun elämäni on astetta haastellisempaa/kurjempaa. Lähetin heille kiitokseni ja tiistaina tuli ilmoitus että mulle on saapunut paketti paikalliseen postiin josta mä sitten hain sen toissapäivänä. Avasin (lue: revin) paketin riemumielellä koska mä luulin saavani tietokonetarvikkeita mutta ei niitä sitten ollutkaan, vaan paketti sisälsi ihan jotain muuta ja tässä pikku listaus:
1 kpl ”Happy Shepherd” - aiheisia värityskirjoja
1 pkt Väriliituja (12 väriä)
1 kpl Raamattuja
1 kpl US. Armyn Survival – pakkauksia jossa on näkkileivän tapaista sirvakkaa, purkki jotain lihaa (karibu? tai sitten siinä lukee caribbean) ja kilo voita, voi olla kyllä saapasrasvaakin mutta hyvältä se maistui, aski tikkuja, puukko, kompassi, purkki en tiedä mitä, paketti laastareita, kolmea eri laatua pussikeittoa ja yksi kappale Happy Meal – leluja.
2 paria villasukkia
1 kpl koiran puruluu
2 kpl tonttulakkeja (haistakaa vittu)
1 kpl silmälaseja (elf related?)
1 laatikko (58kg) täynnä Asus – merkkisen läppärin akkuja, ovat kuulemma täyteen ladattuja koska heidän tietojensa mukaan täällä tundralla ei ole sähköä joten akut mahdollistavat sen että voin vastata heidän seuraavaankin kyselyynsä. Mulla on pöytäkone.
4m² diagonaalikangasta (juhlapuvun ompelemista varten).
6 kpl vihkoja (A4)


En tiedä mikä meni vikaan, ilmaisinko mä itseäni väärin vai mitä mutta heidän sähköpostissaan annettiin ymmärtää että okei, mä oikeesti voitin sen tietokoneen mutta heistä tuntuu siltä ettei mun kognitiiviset taitoni riitä sen rännärin kanssa joten tämän nyt lähetetyn pakkauksen sisältö palvelee mun tarpeitani paremmin. Joo – o, paljonkohan nuo lentoliput tuonne Ison Veden taakse nykyään maksaa? Ajattelin vaan että josko oilisn käynyt oikein pelipaikalla vastailemassa kyselyyn niin olisi saatu selvitettyä tämä kognitiivinen puoli samantien. Toisaalta, voisihan tässä käydä vaikka värityskirjan kimppuun tai syödä purkillisen karibua nyt kun sitä kerran on.


Teille mä haluan toivottaa oikein hyvää perjantaita ja alkavaa viikkoa. Muistakaa olla ihmisiksi.

Ps. Sitten kun te joudutte valkotakkisten käsittelyyn, niin on hyvä tietää mistä ne puhuu joten tässä teille pari linkkiä:
Hoitajat,huumoria töissä

8 kommenttia :

  1. Hauska tuo hoitajasivu... kaikkeen nekin joutuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Niillä on ronski ja hyvä huumorintaju :)

      Poista
  2. Ai kauheata, nyt tulee porkkanaa nenästä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla tuli eilen rahkaa - kiitos Kikin - ja mikä asiasta teki epämiellyttävän, oli rahkaan sekoitetut banaaninviipaleet jotka menivät ylemmässä hengitysaukossa poikittain ja salpasivat hapen oton lähes totaalisesti.

      Poista
  3. Hei, mutta sait sentään jotain vaivan palkaksi. :D Muuten nuo kaikenlaiset kyselyt on joskus ihan p:stä. Joskus olen erehtynyt vastaamaan "6 minuutin" kyselyyn ja sitten kun päästään niistä alun parista rasti ruutuun -kyssäristä niin eteen tosiaan läjähtää niitä, mihin pitää itse runoilla jotain, ja siinä vaiheessa kyllä alkaa lievästi sanottuna kyllästyttää, jos aiheesta ei oikeasti ole mitään syvällistä sanottavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mä olen tosi iloinen siitä karibialaisesta karibun lihasta koska sen maku oli jotain sellaista minkä kuvaamiseen sanat eivät yksinkertaisesti riitä ;)

      Dah, kyselyt ovat itsestään saatanasta sillä ne tosiaankin näyttävät alussa varsin viattomilta mutta sitten.... se sivujen ja kysymysten määrä, se on jotain mitä ei kenenkään kuolevaisen pitäisi joutua kokemaan.

      Poista
  4. Voi vihne kun on hauska tuo hoitajasivu :D
    Joo, surku ettei se datamasiina osunut sinun kohdallesi, spämmiä sen sijaan on varmasti matkalla Tundran postilaatikkoon niin että rööriä saa rassata aamusta iltaan ja silti tukkeutuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niillä on melkoiset jutut mutta uskoisin että heidän työnsä on sellaista mikä vaatii astetta rankemman otteen :D

      Hemmetti sentään, uusi kone on aina uusi kone vaikka vanha/vanhatkin pelaavat vielä ihan hyvin. Spämmejä varten olen varautunut jo aiemmin ja filtterit ovt niin tiukalla että hyvä kun asiallinen posti pääsee läpi :P

      Poista

Käynnistäsi kiitollinen ja kommentistasi olisin suorastaan riemuissani!
(kommenttien valvonnan takia ne näkyvät vasta hyväksymisen jälkeen ja tämä saattaa kestää jonkin aikaa)

Kiitokset tekijöille:

  • Blogger archive page > Github/jhwilson
  • Google Friend Connect Button > NetOops blog
  • Add Related Post Widget To Blogger (linkwithin) > My Blogger Tricks
  • Contact Form > Tw!st Blogger
  • Simple Search > Blogger Buster
  • How to display linkwithin related posts only in post pages > My Blogger Desk
  • How to Remove Subscribe to Atom links from your Blogger Blog > Superwebtricks
  • How to remove quick edit and wrench icons on Blogger > Blogger Plugins