Home - tuo salakavala vieras

Kyseessä ei ole piimät lattiassa vaan homeet katossa ja sitä oli paljon, saunan kattoa kun oli tehty periaatteella ”uutta vanhan päälle” ja kun rakenteiden tuuletuksesta ei oltu missään vaiheessa huolehdittu, niin varsinainen vesikatto (huopa + raakapontti) oli saanut vuotaa rauhassa ties kuinka pitkään - joka tapauksessa muutaman vuoden sillä tuhot eivät rajoittuneet pelkästään kattoon vaan myös seiniin. Tosin seiniä ei ole avattu sisäverhouksen osalta tähän mennessä kuin kaksi mutta ne antavat viitteitä siitä että muut olisivat samassa tilassa.

Sauna katto jossa homevaurio


Nämä ovat siitä kurjia purettavia että kaikki täytyy tehdä alhaalta ylöspäin sillä tänään varmistui se ettei rakennusta katkaista ennen kevättä koska se vaatii koko katon purkamisen ja näin ollen massiiviset suojaukset lumikuorman takia. Toisin sanoen kaikki puretaan sisältä käsin ulkopintoihin saakka eli pelkkä runko ulkoverhouksineen ja varsinainen vesikate jää paikoilleen, kaikki muu puretaan ja tämä nopeuttaa keväällä tehtäviä korjausrakentamisia huomattavasti. Plussana tietysti myös se ettei työtä tarvitse tehdä pahimman pakkaskauden aikana. Alakautta purkamisen yksi negatiivisimpia puolia on homeen, lasivillan ja aivan jauhoksi mädäntyneen puun joutuminen silmiin, hengityselimiin ja tottakai myös suuhun, siltä ei yksinkertaisesti voi välttyä ja mitä taasen suojaimiin tulee, niin tavallisia pölysuojaimia ei saa puristettua nenän ympärille ilman etteikö ne puhaltaisi kaikkea vielä pahemmin silmiin. Ei vaikka olisi minkälaiset uloshengitysventtiilit. Varsinaisia ”kaasunaamareitakaan” ei voi käyttää sillä näissä purkutöissä joutuu tämän tästä olemaan niin ahtaassa tilassa että ao. suojanaamareiden filtterit ovat tiellä ja siksi toisekseen kun työtä tehdään urakalla, ei niiden kautta saa tarpeeksi happea koska purettaville rakenteille ei ole tarkoitus antaa mitään lymfahoitoa vaan ne poistetaan rivakasti mutta asiallisesti ja silloin lihan pitää liikkua – hypistely kun ei johda mihinkään.

Home on levinnyt lähes koko katon alalle

Aina herää kysymys että onko mitään järkeä korjata lähes pystyyn mädäntynyttä ja tässä nimenomaisessa tapauksessa vastaus on kyllä. Kaava sanoo ettei rakennuksen ulkomuotoa/ulkonäkö saa muuttaa ja koska toinen puoli (sekä osa tästä saunan puolestakin) on täysin tervettä niin vaadittava korjausrakentaminen on silloin ainoa mahdollisuus, olkoonkin että purkaminen ja rakennusjäte tuovat omat lisäkustannuksensa. Lisäksi on huomioitava niin tässä kuin kaikessa rakentamisessa yleensäkin ettei kustannuksia voi ajatella lyhyen aikavälin investointina koska kunnolla tehty työ oikeita materiaaleja käyttäen takaa sen että remontointi nostaa kiinteistön arvoa ja rakennus säilyy ilman korjaustarvetta vähintään 20 vuotta. Toki jos omistaja laiminlyö lämmitys – ja muut huoltotoimenpiteet kuten huoltomaalaukset, lumien pudottamisen katolta, rännien puhdistuksen ja muut kiinteistön kannalta oleelliset asiat, tuo aika lyhentyy usealla vuodella.

Vaikea uskoa mutta tässä on runkotolpan yläpää ja oikealla näkyvä on ns. yläjuoksu


Tälläistä tällä kertaa rakentamisen ihmeellisestä maailmasta jota jatkuu näillä näkymin ainakin tämän viikon ellei suunnitelmat muutu mikä näissä ”vanhasta uutta” -projekteissa on enemmän sääntö kuin poikkeus koska purettaessa paljastuu joka kerta sellaista mitä ei voida ennakoida kun rakennusta tarkastellaan päällisin puolin. Aika paljon puhutaan säveltämisestä ja sitähän se on koska ei pienempiin yllätyksiin tilata uusia kuvia tai pidetä palavereita siitä miten ne tehdään vaan ne ratkaisut on tehtävä ns. lennossa joka ei sinänsä ole vaikeaa kun pitää mielessään määräykset, käytännöllisyyden, kustannukset ja esteettisen puolen.

Melko massiivista tuhoa

Nyt mä kuitenkin raahaan tämän tomumajani saunaan jonka jälkeen palkitsen sen ruualla koska päivällä en ehtinyt syömään kuin kaksi pätkää lenkkimakkaraa jotka huuhtelin alas kurkusta termoskannuni haalistamalla kahvilla.
Huomenna palataankin sitten siihen...hmm...normaaliin päiväjärjestykseen sillä mä saan ”virallisen elämän” puolella kirjoitella tätä normaalien ihmisten tekstiä ihan tarpeeksi (ja se tietää sitä että sivupersoonat on pidettävä aisoissa).

Hyvää maanantai – illan jatkoa kaikille.

Ps. Oli muuten 290. postaus!

20 kommenttia :

  1. Sä nää ja mut tiedätkin, mutta suojaathan Paimen itsesi kunnolla!

    (Purku‐ ja korjaustöiden tekevien työntekijöiden tulee käyttää henkilö‐kohtaisia suojaimia mikrobialtistumisen ehkäisemiseksi (kosteusvauriomikrobeja vastaan). Käsiteltäessä homevaurioituneita materiaaleja tulee hengityksen suojauksessa käyttää vähintään FFP3‐luokan (kevytsuojain/EN 149:2001) hengityssuojainta.  
    Hengityksen suojausta voidaan tehostaa mikrobien kaasumaisia ja pölymäisiä epäpuhtauksia suodattavalla puolinaamarilla FFA2P3.
    Kasvot ja käsien iho tulee suojata käyttöön soveltuvin suojaimin esim. kertakäyttösuojaimin/haalarein. Tarkemmat ohjeet: RATU‐82‐0239; Kosteus‐ ja mikrobivaurioituneiden raken‐
    teiden purku

    - ote Sisäilmakeskuksen Purku- ja siivoustyöohjeesta täältä: http://www.sisailmakeskus.fi/kuvat/file/Purku-%20ja%20siivousohje(3).pdf )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo ovat hyviä ohjeistuksia mutta valitettavasti niilllä ei ole mitään tekemistä käytännön töiden kanssa, mainitsemani toimimattomuuden takia ja suurelta osin myös siksi että näitä ohjeita suunnittelevat/julkaisevat ihmiset ovat sellaisia jotka eivät ole tehneet päivääkään rakennusalan töitä. Mitenkään heitä arvostelematta tai rienaamatta mun täytyy sanoa että se maailma siellä suunnittelupöydän takana on täysin eri maailma kuin itse työmailla.

      Sama juttu kuin ergonomisten nostojen kanssa - ne ovat esim. vesikattoa tehdessä mahdottomia vaikka ovatkin hyviä ohjeita ja näissä kaikissa ohjeistuksissa on se huono juttu - puhun nyt yleisesti - ettei niitä tekevillä ihmisillä ole minkäänlaista kokemusta ohjeistettavasta alasta ja se on yksi niistä monist epäkohdista jotka tulisi korjata.
      Ja mitä meikäläisen suojaamiseen tulee niin kyllähän sä tiedät että me Paimenet olemme oppineet kestämään vuosisatojen saatossa mitä tahansa. Koska Sparta.

      Poista
  2. Että se on niinku "haista home"... ;-)
    Ei vaan, kuulostaa tosi tympeältä työltä ja olosuhteilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitähän se on ja nuo purkuhommat ovat sellaisia että niistä haluaa päästä mahdollisimman nopeasti eroon koska ei ole mukavaa olla viikkotolkulla kaiken maailman paskan peitossa.

      Poista
  3. Kuulostaa todella hankalalta ja vaaralliselta hommalta.
    Home tuo kavala aine. Voi kun olisi jokin kevyt ja tehokas suojain keksitty näihin hommiin.
    Laitan enkelini sulle suojaksi.Minä kyllä pärjään hetken omillani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hankalaa se kyllä on ja isoilla firmoilla on näihin hommiin kevyt (tehokkuudesta ollaan montaa mieltä) suojain tai paremminkin väline ja se kulkee nimellä ulkomainen työvoima. Alipalkattuja piruparkoja jotka tekevät kaiken paskaisen työn saamatta siitä kunnon korvausta.

      Poista
  4. Hyi hitto! Onko tuolla niinkuin saunottukin hiljattaisina aikoina?
    Vaikka mistäpä sen tietää, mitä kaikkea mejänki yläkerran seinästä löytyy...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutama vuosi sittten mutta noiden kuvien selitykset jäivät puutteellisiksi sillä esim. ylemmän kuvan katosta on tuossa vaiheessa poistettu sisäverhousmateriaalina ollut panelointi, koolarit ja folipaperi ja näkyvä katto on vanhaa sisäverhousta jonka päälle siis oli tehty tämä uudempi verhoilu.
      Alimmissa kuvissa purku on edennyt ylöspäin ja näitä "kerroksia" on poistettu enemmän, suurimassa osassa on viimeinen, mustunut ja homeen peittämä foliopaperi kerros ennen katon varsinaista villoitusta (tosin niitäkin oli muutama tuossa välillä, ohuina kerroksina mutta kumminkin).

      Poista
  5. Järkyttävät kukinnot :( Yhdyn nyt Marjaanaan ja sanon, että ihan oikeasti suojaa itsesi. Ei se ole mitään äijämeinikiä hölmöillä oman terveytensä kustannuksella, se on vain ja ainoastaan typerää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On joo mutta tuollaiset ovat aika yleisiä ja nyt täytyy muistaa että tämä sauna on ollut muutaman vuoden käyttämättömänä joten kasvuolosuhteet ovat olleet ihanteelliset lähinnä vuotavan katon aiheuttaman kosteuden takia.
      Ei se ole mitään äijämeininkiä jos en käytä suojaimia koska asia on niinkuin Marjaanalle sanoin. Suunnittelijoiden pitäisi joskus tulla töihin rakennustyömaille koska esim. uloshengitysventtiililläkin olevat suojaimet tukkeutuvat alta aikayksikön juuri purkuhommissa ja sitten on vielä se mistä mainitsinkin eli niitä ei saa nenän ympärille tarpeeksi tiukasti jolloin uloshengitys (varsinkin kun suojain on pölyn ja paskan peittämä) puhaltaa poskipäillä/silmien alla olevan pölyn ja partikkelit suoraan silmiin. Näkökyvyttömänä on helvetin vaikea tehdä töitä ja jos kuvitellaan vielä suojalasit tähän yhteyteen, niin niiden huurtumisen (hiki + lämmin uloshengitysilma) ja pölyyntymisen takia homma menee entistä vaikeammaksi.
      Valitettavaa mutta totta.

      Poista
    2. Mä ymmärrän sen, mutta ..huhhuh.. Varsinkin nyt kun olen sillä työsuojelukurssilla, niin kyllä kuulee kaikenlaisia juttuja. Siksi vain haluaisin sun varovan, ne on loppuelämän ongelmia helposti.

      Poista
    3. Tuleehan näitä altistumistapauksia esiin koko ajan joten näiden juttujen kanssa ei ole leikkiminen. Sen tähden käytän prukuhommissa imuria tai kahta jotka ovat toimintaperiaatteeltaan savukaasuimureita ja ne kyllä vievät tehokkaasti ilmassa leijuvan pölyn letkua pitkin ulos ( letkun halk. 250mm).

      Poista
    4. No hyvä, että jotain käytät <3

      Poista
  6. Liityn ylläpaasaajien kuoroon ja vaadin kunnon suojamaskeja ja juttuja. Onhan varsinainen kasvusto, komiasti kukkii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No liityskiin vaan mutta olen tuossa edellä tuonut esiin muutamia seikkoja miksi en käytä niitä suojaimia ja jokainen joka näitä työkseen tekee voi vahvistaa nämä jutut. Eri asia on sitten harrasteporukka jolla on mahdollisuus tehdä purkaminen aikataululla jolla ei ole deadlinea ja jota tehdään tekstissä mainitsemallani lymfahoito - periaatteella. Mitenkään heitä pilkkaamatta.

      Poista
  7. Nyt on sen verran kiire että vastailen noihin vanhempiin kommentteihin illalla.

    VastaaPoista
  8. Melkoinen urakka edessä. Onneksi ei hommaa sentään pakkasilla tehdä.
    Ymmärrän hyvin, että käytännön töissä ja vielä jos urakka niin sanotusti uhkaa kusta kintuille, ei noilla määräyksillä ja suojauksilla ole merkitystä. Hienoja direktiivejä kirjoitellaan, mutta työt on tehtävä kumminkin, eikä joka paikassa kerkiä lukea onko nyt naamari EU-standardin mukainen vai ei. Kunhan jotenkin suojaa itseään. Lycka till!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta se on osaltaan tuokin sillä normaalisti aikataulut ovat sellaisia ettei niiden puitteissa ehdi vaihtamaan suojainta joka kymmenes minuutti (tukkeutuminen).

      Poista
  9. Paimenen joulukukkaset :-D
    Jeps, käytännön työssä nähnyt noiden maskien ja suojien toimimattomuuden, valitettavasti. Kyllähän nuokin niitä koettivat käyttää, mutta ekan vartin jälkeen ne lensi jorpakkoon. Itse katsoin, läpi ei nähnyt ja tukossa olivat.
    Toisaalta, harmittaa myös se, että sisuksissa ne kaikki pölinät sitten on...loppu on arpapeliä. Ei tykkää.
    Multakin enkeli kaveriksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinhän niille käy - se on tosiasia joka ei muuksi muutu vaikka miten pyörittelisi.
      Vaikken suojaimia käytäkään, niin koitan mä silti tehdä kaikkeni ettei tarttis pölyjä hengitellä ja yks konsti on noi Puskiselle mainitsemani imurit koska ne on tehokkaita.

      Poista

Käynnistäsi kiitollinen ja kommentistasi olisin suorastaan riemuissani!
(kommenttien valvonnan takia ne näkyvät vasta hyväksymisen jälkeen ja tämä saattaa kestää jonkin aikaa)

Kiitokset tekijöille:

  • Blogger archive page > Github/jhwilson
  • Google Friend Connect Button > NetOops blog
  • Add Related Post Widget To Blogger (linkwithin) > My Blogger Tricks
  • Contact Form > Tw!st Blogger
  • Simple Search > Blogger Buster
  • How to display linkwithin related posts only in post pages > My Blogger Desk
  • How to Remove Subscribe to Atom links from your Blogger Blog > Superwebtricks
  • How to remove quick edit and wrench icons on Blogger > Blogger Plugins