Domosan!!

Tämä illan aikana eli hyvinkin pian tapahtuu se mitä te kaikki rakastatte mutta koittakaa ymmärtää, minä olen hyvin pakkomielteinen paimen ja jos minä saan jotain päähäni niiin se myös tapahtuu. Sitä ennen kuitenkin katsaus menneiden päivien tapahtumiin sillä minähän olen ollut pois peräti kaksi kokonaista päivää mikäli tämäkin päivä lasketaan mukaan. No, oikeastaan kolme jos torstai-ilta otetaan laskuihin mukaan mutta se siitä poissaolemisesta.

Torstaina tuli käytyä fysiatrian polilla ja tutkimus/keskusteluhetki lääkärin kanssa venähti puolentoista tunnin mittaiseksi kun pohdimme tulevaa ja suunnitelmia hankaloitti se että meikäläisen röntgen – ja magneettikuvaus on vasta 4. joulukuuta jonka jälkeen tilanne selän puolella saadaan paremmin selville. Joka tapauksessa asia menee nyt kuitenkin niin että kun on todennäköistä ettei kuvissa ilmene mitään radikaalia muutosta eli leikkaustarvetta ei ole, niin minulle ryhdytään antamaan puudutuspiikkejä tai paremminkin piikki jonka jälkeen katsotaan sen vaikutukset ja mikäli vastetta ei esiinny niin hoito lopetetaan siihen. Toimi tai ei, tulen lentämään sairaalan kirjoilta koska a) esitin sitä ensin itse ja b) sairaala katsoo tehneensä voitavansa joten mitäpä sitä siellä enää hyppäämään, varsinkin kun edessä olisi ollut uusi kierros joka olisi jälleen alkanut kipupolin käynneillä ja sehän on jo nähty. Uutena asiana minulle väläytettiin jonkinlaista mielenterveydellistä osastoa jonne olisin päässyt kitisemään vaivoistani mutta sanoin lääkärille että se on selkä joka meikäläisellä on kipeä joten eiköhän jätetä Kallonkutistajien osasto ihan omaan rauhaansa.

Lääkkeitä ei ollut tarjolla kuin tavanomainen ja jo kerran syöty troikka eli gabapentiinit, Noritren ja Lyrica joista viimeisimmän lääkäri itse ruksasi ylitse kohtuuttoman kalliiseen hintaan vedoten. Kaikkia on tullut syötyä ja koska parempaa ei luvattu niin nyt sitten mennään ilman lääkitystä. B – lausunto kattaa ensi vuoden puoliväliin asti jonka jälkeen soitto/kontrolli koska lääkäri sanoi varsin hyvin tietävänsä että ne hermot (L5 ja oliko se nyt S1, en muista) ovat puristuksissa joten kunto ei ole sitä mitä sen pitäisi olla. Kysyessäni tämän kroonisen päänsärkyni ja olkapäiden hermojuuren oireyhtymän (TOS?) hoidosta joka piti alumperin toteuttaa yhdessä selän hoitamisen kanssa, hän sanoi ettei hän voi puuttua niihin vaan minun pitää saada omalääkäriltä lähete niin minut ohjataan em. asioista tietävien lääkäreiden hoidettavaksi. Nyt on ihan pakko sanoa että voi vittu mitä touhua koska reilut pari vuotta sitten kipupolilla sanottiin että katsotaan mikä on selän tilanne koska lääkkeiden täytyy soveltua sekä pää - että selkäkipuihin.Toisaalta, nythän se on katsottu koska mitään minulle soveltuvia lääkkeitä ei sairaala kyennyt tarjoamaan. Tästä syystä tilansinkin eläinlääkärille ajan joten katsotaanpa saatana ensi viikolla minkälaiset visiot Domosedan 10 mg/ml Solution for Injection kykenee tarjoamaan kun 10mg sijasta persposkeen jysäytetään triplat. Tai paljonko sitä nyt saa kerralla ostaa, en minä tiedä. Saattaapi olla rakas Hirnakka että teidän aitauksessa näkyy yksi ylimääräinen joten niitä omenoita kannattaa varata reilummin ja kyllä porkkanatkin käy koska minen ole ronkeli.

Tämmöistä tällä kertaa, tämä päivä on mennyt kaupungilla kun kaveri täytti 50-vuotta ja kävin ostamassa sille sellaisen hieman paremman piippusetin tykötarpeineen ja piipputupakoineen. Jos ois ollut enemmän rahaa matkassa niin olisin käynyt ostamassa luonnotuotteitakin piipunpresujen joukkoon mutta minkäs teet kun ei ollut niin ei ollut. Kamu keitti kahvit ja naureskeltiin sitä että kun ennen puhuttiin naisista ja niiden mielenkiintoisista...hmm...olemuksista niin nyt kumpikin päivittää omaa sairaala/sairaskertomustaan, tämä kaveri kun ei ole kanssa sieltä terveimmästä päästä sillä hän tuli katolta alas pari vuotta sitten ja viime kesänä ryttäsi moottoripyöränsä niin paikat ovat melko paskana (tosin ei Kelan mielestä). Näin se maailma muuttuu kun ihminen vanhenee mutta vielä ei kannata murehtia sillä aamulla nautittu lasten muoviämpärillinen Cialista.... ..miten sen nyt sanoisi...pitää paimensauvan kuosissa ja insinöörit hereillä.

Hyvää lauantai – illan jatkoa teille kaikille ja naiset muistaa sitten huomenna olla ihmisiksi kun on isänpäivä.

10 kommenttia :

  1. No nyt mä unohdin mitä mun piti kommentoida kun en meinannut löytää kommenttimahdollisuutta ollenkaan... mut löytyi.

    Öö, tuota, niin, en mä aio olla kiltisti huomenna vaan siks, että on isänpäivä ;-)

    VastaaPoista
  2. No se ottaa hetken kunnes kaikki namikat löytyy mutta tämä jää - mun silmät on meinaten niin huonossa kunnossa ettei niillä kohta näe kuin mustaa valkoisella ja sitäkin huonosti.
    Kuules Marjaana, se on semmonen juttu että isänpäivä hakkaa kaikki kirkolliset pyhät mennen tullen ja siksipä sitä on kohdeltava sen mukaisesti ;D

    VastaaPoista
  3. Meillä on iso juustokakku jossa on suklaahippuja ja paljon kuohukermaa. Ja lahjakortti parturiin. Riittääkö se?

    Mutta tuo sairaalan touhu on kyllä ihan perseestä. Kun tiedetään, että muutakin kipulääkettä on, kuin piikkejä, mutta on vaan muka tehty kaikki voitava. Toisaalta, jos ne sulle niitä opiaatteja määräis, niin sie joutuisit joka välissä tappelemaan reseptien uusinnasta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se Sanna riittää vallan mainiosti koska tärkeintähän on se keskinäinen rakkaus.

      Niin, mä ainakin väsyin siihen pompotteluun joka ei johda mihinkään ja sanoinkin lekurille että turha mun on viedä hänen aikaansa koska hänellä on varmasti tärkeämpiäkin juttuja hoidettavana ja koska yhtä tyhjän kanssa oleva sairaalareissu vie meikäläiseltä monta tuntia nin mulla on parempaakin tekemistä.
      Enkä mä niinkään ole niiden opiaattien perään mutta mua vituttaa se kielteinen asenne joka johtuu taasen tästä mun menneisyydestä. Eletyllä elämällä kun ei pitäisi olla mitään merkitystä.

      Poista
  4. Voihan perskurkkanat! Mutta, tämmöistä se nyt näköjään on. Toisaalta, mulla ei esim. mikään lievempi opiaatti auta ja niitä vahvempia ei saa. Nyt el:n määräyksestä tuplattu laastarit, mutta sekin on kuin laastari säärimurtumaan.
    Miksi ihmeessä pitää väkisin pistää ihmiset kärsimään kivuista, vaikka lääkkeitä on? Kuka tässä voittaa? Mistä sen kirkkaan kruunun saa (kruunun kurssi on sitäpaitsi luvattoman huono)? Argh, pistää vihaksi sunkin puolesta!!!
    Valkyyrialle kestämistä teidän kanssa, Aljohille silityksiä ja rapsutuksia ja sulle vaan teetä ja "teetä" :XD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos terveisistä ja sori että huomasin tämän vasta nyt kun blogger päivitti nämä kommat.
      Joo, mullehan koitettiin sitä Norspanin laastari mutta ei auttanut nostoista huolimatta ja mitä lääkitykseen tulee, niin olen ajatellut että jos kävis yksityisessä mestassa katsastamassa mitä ne on mieltä ihan sen takia että fysiatrian lekuri sanoi yliopistollisten sairaaloiden olevan niin tiukan valvonnan alla että sekin osaltaan jarruttaa noiden respojen kirjoittelua.

      Poista
  5. Jut joo. Tässä se nyt on tämä koko syksyn puhutta asia käytännössä.
    Kun on kerrottu kuinka tuki ja liikuntaelimien ja mielenterveys potilaiden hoito muutetaan.
    Sairaslomia lyhennetään, lääkitystä kevennetään ja kuntoutusta lisätään.
    En toki ole omatomista kuntoutusta vastaan mutta ei se kaikille sovi.

    Keskustelu työterveys lääkärin kanssa oli aika mieleen painuva.
    Puhui kuinka lihavat laitetaan laihtumaan, liikkumattomat liikkumaan ja lääkeriippuvaiset vieroitukseen.
    Kuuntelin silmät suitsinrenkaina puhetta. Toki sanoi että sulla on kaikki hyvin tällä sarkaa ja hoitoa saat.

    Polven röngten oli ok ja magnettikuvaan laittoi. 2-3 viikkoa lupasi. Viikko jo kulunut ja mitään ei ole kuulunut.

    Kyllä tässä tulee mieleen että kun ihmiset on jo oppineet konttaamaan niin oppii ne myös ryömimään.
    Oi elämä tätä touhua.

    Isänpäivää muistettu, kinuskikakulla ja lahjoilla ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten jo Polgalle sanoin, niin blogger päivitti vasta nyt nämä kommentit joten sori kun tulee myöhässä.

      Tuo sun tilantees kuvastaa hyvin sitä tilannetta missä tänä päivänä mennään: hoitoja luvataan mutta sittten ihminen jätetään "roikkumaan" ja sitä seuraavaa kertaa saa odottaa todella pitkään. Ei hyvä juttu.

      Poista

Käynnistäsi kiitollinen ja kommentistasi olisin suorastaan riemuissani!
(kommenttien valvonnan takia ne näkyvät vasta hyväksymisen jälkeen ja tämä saattaa kestää jonkin aikaa)

Kiitokset tekijöille:

  • Blogger archive page > Github/jhwilson
  • Google Friend Connect Button > NetOops blog
  • Add Related Post Widget To Blogger (linkwithin) > My Blogger Tricks
  • Contact Form > Tw!st Blogger
  • Simple Search > Blogger Buster
  • How to display linkwithin related posts only in post pages > My Blogger Desk
  • How to Remove Subscribe to Atom links from your Blogger Blog > Superwebtricks
  • How to remove quick edit and wrench icons on Blogger > Blogger Plugins