Kierrätys W7

Eilinen ilta meni uuden koneen parissa kun piti asennella Hindenburg, LibreOffice ja muut tarvittavat ohjelmat. Kaiken lisäksi jouduin vääntämään Valkyrian kanssa kättä siitä mihin kone tulee koska se on tornimallinen Asus eikä se mahtunut olkkarin pöydän tasojen väliin. Järjetön määrä kokeiluja, huutoa johtojen paljoudesta ja omituisia kommentteja (Valkyrialta) olohuoneen esteettisestä ilmeestä aina siihen asti kunnes tapani mukaan nöyrryin ja tein ulkoseinään telkänpönttöä muistuttavan kotelon ja sahasin sisäpuolelle aukon mistä sitten työnsin koneen tähän uuteen ja hyiseen kotiinsa. No ei, kyllä kone viimein päätyi kyljelleen olkkarin pöydän tasojen väliin mikä tietää tiiviimpää imurointitahtia koneen ilmastointiaukkojen ollessa nyt ylöspäin koska jokainen koiranomistaja tietää sen jatkuvassa liikkeessä olevan pölyn irtokarvan ja määrän minkä jo yksikin koiruus saa aikaan.
Koneen kanssa kävi sikäli hyvä tuuri että liike oli asentanut siihen ”kierrätyslisenssillä” olevan W7:n joten hinta putosi heti kuusikymppiä ja sen tähden pystyin investoimaan suurempaan näyttöön eikä kokonaishinta ollut silti kuin 200,- euroa. Ovatten muutenkin mukavia tyypejä nämä tietokoneliikkeen kaverit.




Tänään on projektin lisäksi luvassa Valkyrian kyyditsemistä mikä tietää lyhyempää päivää ja hyvä niin koska mä olen aika puutunut näiden omien juttujeni takia. Laitan saunan lämpiämään heti kun tullaan reissusta ja sen jälkeen mä vaan olen, syön ja uppoudun tähän internetin ihmeelliseen maailmaan.



6 kommenttia :

  1. Helmi Nainen8.25

    Kuulostaa hemmetin hyvältä suunnitelmalta!! Epäilemättä sulla on jotain herkkua kans????

    VastaaPoista
  2. Sanna8.31

    Joo, mie kanssa aattelin, että just oikein sulle että relaat kerrankin :) Ja musta on ihanaa, kun jaksat noin huumorinpilkkeellä kirjoittaa asioista, jotka varmasti ottaa päähän...

    VastaaPoista
  3. Ritva N14.21

    Hyvä kun relaat välillä ja voin kun sulla ois saunassa joku joka hierois kipeää selkää.Ei se välilevyongelmaa poista mutta helpottaa kipeytyneitä lihaksia.

    Mulla ukko aina hieroo saunassa selkääni ja se auttaa hyvin.Tosin joudun kärsimään tapahtuman lieveilmiöistä.
    No, ei tämä tyttö valita avusta ja eikä siitäkään vaikka vampyyri ottikin tänään verta monta pulloa.
    Työterveys hoito toimii.

    VastaaPoista
  4. Eipä ollut paha hinta ja W7 on parempi kuin tämä W8. Kyllä tähänkin tottuu, mutta turhaa roinaa on paljon. Olen poistanut.
    Antoisaa rentoutumista, älä stressaa sitten siellä internetin binääriavaruudessa :)

    VastaaPoista
  5. Birgitta -saunakateellinen18.14

    Vau! Kuullostaa todella hyvältä iltasuunnitelmalta. Olet rentoutumisillan ja enemmänkin ansainnut.

    VastaaPoista
  6. Rentoutuminen on hyvä juttu. (nimim. tyhjäntoimittaja)

    VastaaPoista

Käynnistäsi kiitollinen ja kommentistasi olisin suorastaan riemuissani!
(kommenttien valvonnan takia ne näkyvät vasta hyväksymisen jälkeen ja tämä saattaa kestää jonkin aikaa)

Kiitokset tekijöille:

  • Blogger archive page > Github/jhwilson
  • Google Friend Connect Button > NetOops blog
  • Add Related Post Widget To Blogger (linkwithin) > My Blogger Tricks
  • Contact Form > Tw!st Blogger
  • Simple Search > Blogger Buster
  • How to display linkwithin related posts only in post pages > My Blogger Desk
  • How to Remove Subscribe to Atom links from your Blogger Blog > Superwebtricks
  • How to remove quick edit and wrench icons on Blogger > Blogger Plugins