What wet med mölli - medley

Läskikuurin ensimmäisen viikon saldo on kilo, mikä tarkoittaa sitä että rapia 600 grammaa puuttuu. Ärh. Ankarasta ja suht oikea oppisesta tankkauksestani huolimatta näyttää siltä että jätkä on tämän kuluneen helleviikon aikana tehtyjen työpäivien aikana kuivunut sen verran paljon ettei saldo ole tuon parempi. Toisaalta tässä on kireän rahatilanteen takia joutunut soveltamaan tuota evästystä joten sekin varmasti vaikuttaa osaltaan mutta silti, enemmän on mätettävä ruokaa sisuksiin mikäli mielii olla lokakuun 21. päivä sen kaksikymmentä kiloa painavampi.

Tänään alkaa myös kapinen arki ja kun hetki sitten kävin Aljohin kanssa heittämässä aamulenkin, niin vanhan kansan sanonta ”aamun rusko – päivän paska” saattapi olla merkki siitä että ne sääennusteen lupailemat sade – ja ukkoskuurot osuvat näillekin selkosille sillä taivaankannen toinen puoli kylpi komean punertavana mutta toinen puoli taasen näyttäytyi uhkaavan sinisenmustana joten saapa nähdä miten käy. Vaikka näissä helteissä on omat tuskansa niin vettä en toivo koska se taas sotkee aikatauluja ja se on asia mitä en tämän hetkiseen tilanteeseen todellakaan toivo mutta lienee turhaa toiveunta ettei vettä tule pariin viikkoon. Meikäläisen tuurilla – ja varsinkin nyt kun esitin toiveeni – vettä tulee seuraavat kaksi viikkoa taivaan täydeltä.


Muuten tundralla elämä soljuu viikonlopun hourailujen jälkeen suhteellisen tasaisesti ja oikeastaan ainoa poikkeava ilmiö on poliisin ja pelastutoimen huimasti lisääntyneet työtehtävät. Kuumuus ja lomakausi syynä sillä tämä on jokakesäinen ilmiö eikä mene päivää etteikö sireenien vonkuminen katkaise tämä kylämme muuten niin rauhallista (lue: kuollutta) eloa. Suomalaiset ovat hulluja ja kesällä jolloin ei ole pelkoa hypotermiasta, tämä hulluus pääsee esiin eikä vähiten temppuveden takia koska sitä kannetaan mökeille sangat soikeina ja se onkin sitten sitä myöten selvä. Uskokaa tai älkää mutta tätä meidän kyläämme halkovalla tiellä on vajaan kilometrin suora jolla on kuollut seitsemän ihmistä viimeisen kymmenen vuoden aikana ja se on mielestäni aika paljon, varsinkin kun ottaa huomioon ettei liikenne todellakaan ole mikään päätä huimaava. Ehkäpä tuokin tilasto on osoitus siitä että tänne tundralle kerääntyy kaikki kuoleman kaipuussa olevat mottipäät tai sitten Viikatemiehellä on kesämökki just tuolla kohtaa, mene ja tiedä.

Toisaalta, onhan täällä sitten paljon hyviäkin asioita kuten Pitkäsääristen Klaani, naapurit joilta voi kysyä missä on liikunut tai mitä on tehnyt jos itse ei muista ja rajaton määrä alati uusiutuvaa lehmänpaskan käryä jota itseasiassa on niin paljon että sitä riittäisi Uotilan lapsillekin. Tämän hyvin itämaisen tuoksun ovat huomanneet myös johtavat silmälasien ja piilolinssien valmistajat jotka käyvät testaamassa täällä uusia linssejään joten aina silloin tällöin näkee omituisia, neljästä kymmeneen henkeä käsittäviä ryhmiä hiihtelemässä ympäri kyläämme. Tämän myötä paikallisen väestön kieleen on tullut uusi sana ”paska blend” jonka kuulee lausuttavan kylämme ilmaa halkovan kirkumisen jälkeen ja sillä tarkoitetaan huonoja linssejä jotka eivät kestäneet mullin tortun jykevää ja kaiken tieltään tappaavaa käryä. Kirkuminen näet on peräisin testihenkilön kitapurjeista joka purkautuu siinä vaiheessa kun piilolinssit sulavat silmiin ja saavat testihenkilön näyttämään kuusi viikkoa katiskassa lymyilleeltä lahnalta. Tapauksesta käytetään myös ilmaisua ”mölli – medley”.

Ei hyvää päivää..

Tässäpä se tämä aamu sitten onkin koska nyt täytyy lähteä projektin pariin mikä tuntuu keliä katsellessa perin turhauttavalta: Heti kun olen saanut sirkkelit, kompurat, letkut, roikat ja muut lelut leivteltyä, niin taivaat aukeavat ja vettä tulee koko päivän normaalisadanta eli 3800 pisaraa/neliömillimetri/nanosekunti. Sateen saisi loppumaan mikäli keräisi vehkeensä takaisin suojaan mutta vain sen ajaksi sillä tykötarpeet uudelleen levitettäessä sama homma toistuu – sillä erotuksella että jostain kaukaa kuuluu varsin vittumainen hihitys...



Olkaa ihmisiksi – minäkin yritän olla.

17 kommenttia :

  1. Jos ei rupea kilosi kertymään tarpeeksi nopeasti, niin tekasin parit juustotortut, ja toimitan sinne Tundralle. Eiköhän se siitä sitten:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeesti mä voisin ostaa sulta noita juustotorttuja koska niistä otetut valokuvat ainakin saa kuolan valumaan :D

      Poista
  2. Voisin vaihtaa ongelmajätelaitoksen huurut heti lehmänpaskan käryyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, kyllä nämä aromit on sentään paremmat kuin jotkin ongelmajätelaitoksen myrkkypilvet.

      Poista
  3. Mä vaihtaisin kans mielelläni lehmänpaskan käryyn. Tällä hetkellä asun paikassa, missä talon molemmilta puolilta menee autotie, toisella puolella neljä kaistaa, toisella kaksi. Tiet rajaa meidän talon. Erityisen perseestä on se, että kummallakin puolella on liikennevalot, johon autot pysähtyy tuprutteleen savujaan. Tätä siis koko päivä, yöksi hiljenee. Mutta yöllä sitten VR:n varikko aloittaa oman elämänsä ja siirtelevät diesel-vetureillaan kolistellen koko yön jotain rahtihommeleitaan. Tyyninä päivinä diesel haisee meillä sisällä melko tukahduttavasti ja aamulla herää kurkku kipeänä, kun on koko yön hengittänyt diesel-katkua. Juu, että lehmänpaskan käry olis ihan kiva :) Siinä on ehkä vähemmän pienhiukkasia, nyt meikäläistä uhkaa varmaan keuhkosyöpä aika pahasti tällä asuinpaikalla ja muut aivoverenvuodot niiden pienhiukkasten takia. Päästäkää mut maalle, pliiiiiiiiiiiiiiiiiiissssssssssssssssssss..............

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä me päästetään sut maalle, kulostat niiiiin epätoivoiselta! :D

      Poista
    2. Marra, olen joskus ollut maalaamassa tuollaisen varikon kattoa ja sieltä oli hauska katsella kun vaunut vilistivät itsekseen, kiitos pitkälle automatisoidun ratapihan - tosin varikon duunareista puhuttaessa ei voinut käyttää termiä "vilistää" ;D

      Tule tundralle.....täällä kaikki on toisin..

      Poista
  4. Kyllä lehmäntuhnut aina liikenteen käryt voittaa ja lehmähän on hyötyeläin eli pitää vetää vain, ei siinä ole luita.
    Älä nyt torppaa minun kaksi viikkoa kestänyttä sadetanssin rytkytystä.Sais sataa ja satoihan se, jeee.
    Voihan Marra ,tuu tänne maalle sillä maalla on mukavaa. Mennä vaikka omalle pihalle ja maata puhtaalla nurmella, pihlajan alla ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, nimenomaan maalla on mukavaa. Voi mennä vaikka pihalle syömään tällä kelillä. Toisin kuin täällä kerrostalossa. Onneks mökki on lähellä, niin ei tarvi täällä kaupungissa koko aikaa kärvistellä, mutta odotan kyllä innolla aikaa, kun saisin asua vakituisesti maalla.

      Poista
    2. Ei mitään sateita ja toisekseen, on melko kaunopuheista sanoa kantturan perseestä kuuluvaa räimettä tuhnuksi....*Brrhh*
      Niin, ja lopeta heti ne sadetanssit tai tulen ja annan isän kädestä! :P

      Poista
  5. Joko on nortti jäänyt kauppaan? Rööki pois niin eiköhän ala ukko lihoamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hartsa puhuu asiaa!

      Poista
    2. Hyvä Harry♥

      Poista
    3. Suukkoja Harrylle ♥

      Poista
    4. Ei ole jäänyt mutta josko sitten syksymmällä kun hermo ei ole näin huonossa kunnossa kuin mitä se nyt on.

      Poista
  6. *Kiloja sulle taion, kaloreita toimittaa aion! On kohta ukko paksu kuin tatti, masuun ottaa kiinni auton ratti. Silloin jo voi paremmin paimen, on pöydässä ajoittain myös taimen! Valkyria tästä kaikesta myös tykkää, kun kiloja tulee, jaksaa myös lykkää...eiku!*
    Juu, ei, pitäskö mennä nukkumaan? Anteeks ja näkemiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi.....! ♥
      Jaa vähän hieno runo! Tämä täytyy muistaa koska tässä on sitä jotain.
      (Näytin muuten vaimolleni ja hääp kysäis että kukas tuo Valkyria on....juu, ei tullut mieleenikään paljastaa :D )

      Poista

Käynnistäsi kiitollinen ja kommentistasi olisin suorastaan riemuissani!
(kommenttien valvonnan takia ne näkyvät vasta hyväksymisen jälkeen ja tämä saattaa kestää jonkin aikaa)

Kiitokset tekijöille:

  • Blogger archive page > Github/jhwilson
  • Google Friend Connect Button > NetOops blog
  • Add Related Post Widget To Blogger (linkwithin) > My Blogger Tricks
  • Contact Form > Tw!st Blogger
  • Simple Search > Blogger Buster
  • How to display linkwithin related posts only in post pages > My Blogger Desk
  • How to Remove Subscribe to Atom links from your Blogger Blog > Superwebtricks
  • How to remove quick edit and wrench icons on Blogger > Blogger Plugins