RainFataHotMorgana

Enpä tiennyt että elimistöön voi tulla talvi mutta näköjään sekin on mahdollista. Muutenhan noissa kehon eri luonnonajoissa ei ole mitään ihmeellistä, joillakin ihmisillä on jatkuva kesä ja he kukoistavat vuodesta toiseen kun taas toisilla - kuten meikäläisellä – jatkuva syksy pudottaa lehtien lailla niin hiukset kuin amalgaamitkin. Nyt on sitten näköjään syksy vietetty ja siirrytty talveen sillä niinkuin joki jäätyessään lakkaa virtaamasta, niin myös mun vereni ilmeisesti lakkaa kiertämästä. Näin ainakin lääkäri tuumasi kun jouduin poikkeamaan päivystyksessä kun en ollut enää oikein kartalla siitä että missä ollaan ja mikä maa. Alkuunhan tätä vaivaa hoidettiin muksujen aspiriinilla ja Primaspanilla mutta kun ne eivät tehonneet, kokeiltiin Marevania huonolla menestyksellä ja nyt siten pitäisi (ilmeisesti) alkaa imuroimaan Atenavia josko siitä olisi apua. Mikäli tuostakaan ei veri ohennu, niin ajattelin siirtyä jykevämpiin aineisiin kuten Asetoniin, Ksyleeniin ja White Sprit'iin josta viime mainittu on sellaista litkua että se rassaa verenkiertoelimistön lisäksi myös sisuskalut ja deletoi tarpeettomiksi käyneet mitokondriot sun muut aivosolut.
Jos totta puhutaan niin tämä on aika paskamainen olotila ja nämä viime päivät ovat olleet hyvin huonoja jatkuvan väsymyksen ja oksettavan olotilan takia joskin tuo kehno olo lienee lääkeperäistä, sivuvaikutteetonta lääkettä kun ei taida olla vielä keksitty. Enivei, tämä äärimmäisen jäykkä ja huonosti kiertävä veri lisää järjettömän väsymyksen lisäksi päänsärkyjen ”kovuutta” ja ilmeisesti jollain tapaa vaikuttaa myös tasapainoaistiin kun välillä vaihtaa horisontti paikkaa sen verran vauhdikkaasti ettei siinä pystyssä vaan nurin mennään että kolina käy. Se siitä valittamisesta ja eteenpäin.

Kelit vaihtelee - Paimenen hallusinaatiot pysyy

Olen koittanut tehdä Luontoäidin kanssasovintoa koska nämä yht'äkkiä alkavat sateet ukkosmyrskyineen sekoittavat pakkaa mikä tietää ongelmia projektien aikatalujen suhteen ja se ei ole hyvä juttu kun ajatellaan että nyt ollaan jo heinäkuun puolivälin yli ja niin valitettavaa kuin se onkin, niin kunnon kesää ei ole kuin reilu kuukausi jäljellä. Täytyy toivoa että syyskuusta tulee samanlainen kuin joinakin aikaisempina vuosina jolloin ko. kuukauden sää on ollut parempi kuin kesäkuukausina konsanaan. Ei muuten mutta ärsyttää nämä jatkuvat suunnitemien muutokset ja niinpä mun oli sitten eilenkin lähdetävä rippijuhlien ja lekurireissun jälkeen töihin koska oli sateetonta vaikka naapuritundralla tuli vettä ja rankasti. Sama juttu tänään, taas on mentävä vaikka ennusteiden (käytän useampaa lähdettä) mukaan klo 13.00 sataa ja sitten taas myöhemmin iltapäivällä kolmen, neljän aikaan mutta kun ei tiedä kuinka kauan, niin se on mentävä jos satttuisi käymään niin hyvä tuuri että kyseessä olisi lyhytkestoiset sadekuurot eikä sitä tavanomaista taivaan täydeltä tulevaa sadetta. Huomaatteko muuten, taas meikäläinen valittaa mutta suotakoon se anteeksi ja laitettakoon huonon nukkumisen piikkiin.

Tyyppiesimerkki tienvarren väreilystä ja sen aiheuttamasta onnettomuudesta

Onhan näissä säätilojen äärimmäisissä vaihteluissa hyvätkin puolensa sillä kun sattuu olemaan kuuma päivä niin se on todella kuuma ja se taas tietää sitä että...hmmm....miten sen nyt sanoisi...kuumalla kelillä pukeudutaan niin kuin pukeudutaan ja se jos mikä saa näiden vanhojen silmieni taittokyvyn koetukselle. No no, eipäs pidä luulla että minä tarkoitin röyhkeää tuijottelua vaan puhun tuota noin siitä kun kuuma ilma saa joka paikan väreilemään ja....ja se vaikeuttaa tiettyihin asioihin keksittymistä joista pahimpana voidaan pitää autolla ajamista. Se on kumma miten se katse jää viipyilemään jalkakäytävien, suojateiden kansoittamiin väkijoukkoihin ja ylipäätään minne tahansa missä....väreilyä esiintyy. Muutama läheltä piti – tilanne on takana ja syynä ovat pelkästään lähes alast nämä merkilliset väreilyt. Näiden tilanteiden takia olen tutkinut olisiko mahdollista asentaa Syyrialaiseen autopilot – järjestelmä koska se taannoinen ja Tulivaunuissa käyttämäni pään kattoon pulttaaminen tuntui sangen epämiellyttävltä vallankin näillä hemmetin monttuisilla teillä ajettaessa. Täällähän matkaa mitataan lampaan kipittämillä jossa yksi lampaan kipittämä on noin 20 kilometriä ja voitte kuvitella tilanteen missä minä saapastelen Kelan konttoriin ajettuani pari lampaan kipittämää kun pää on ollut pultattuna auton kattoon. Siinä oli virkailijalla naaman ilmeitä hänen tähtäillessä omaani, kiinnitysputtien suht klenaan painamaa pärstääni. No good.

Koska minä olen hyvin pakkomielteinen ja muutenkin outo ihminen, niin minua häiritsee näiden vallitsevien olosuhteiden aiheuttama antisosiaalisuus ja siksipä esitän jälleen anteeksipyyntöni ja toivon että Blogsphere – aikaa sekä virtaa löytyy illalla.
Hyvää sunnuntaita kaikille.



11 kommenttia :

  1. Koita nyt pysyä tiellä, en ole sua vahtimassa täällä kun lähden saareen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, töräytin sulle tarkoitetun vastauksen Marralle mutta kotona ollaan ja ihan yhtenä kappaleena joten tässähän saa olla onnellinen.

      Poista
  2. Ihme kun Marevan ei toimi, kun onhan sekin jo aikamoista rotanmyrkkyä. Koirakin varmaan kuolis, jos sais vahingossa pillerin sisuksiinsa. Sulla on outo kroppakin :S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotiuduin hetki sitten ja vieläpä ehjänä joten ei hullumpi päivä :)

      Poista
    2. Hittolainen, tämän piti mennä Rantikselle mutta näköjään taas sekosin riveissä.
      En mä enää jaksa uskoa noihin lääkkeisiin kun ei kipulääkkeetkään toimineet joten kait se on sama noiden muidenkin kanssa.

      Poista
  3. Voi kuinka ikävää tuo sinun päänsärky ja kaikki muuta vaivat siihen päälle.Kierrä veri,kierrä vielä monta kesää :D
    Oi,jos voisinkin auttaa jotenkin?

    Mun vaiva on nimeltään hypermobiliteettisyndrooma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Njääh, taisi olla taas typerää valittaa mutta toisinaan tuntuu ettei enää kertakaikkiaan jaksa joten se saa narisemaan vaikka monella ihmisellä asiat ovat vielä huonommin.

      Mikä on hypermobiliteetti? Puhutko sä kännykkään hela tiden vai onko se joku yliliikkuvuus - juttu, minä en meinaten ole tuosta kuullut joten jos valistaisit mua?

      Poista
    2. S-posti laitettu ja kaikki on selvää ;D

      Poista
    3. Jaahas, kiitosta vaan ja menen lukemaan kunhan saan ensin päivitettyä tätä lukulistaani.

      Poista
  4. Voi sentään. Taaskaan ei mene nallekarkit ollenkaan tasan. Toisilla kiertää suonissa liki puuroa ja toiset saa tankata rautaa, jotta pysyisi tuon litkun ohuuden takia pyörtyilemättä. Vaihdetaanko veriä, sillai osittain?
    Voi sun kanssas, onneksi sulla on ilonasi edes noita alast...väreilyjä, jotka saa suun edes välillä messingille.
    Koitahan jaksaa höpönassu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaihdetaaskin vaan niin saisin minäkin vähän tuota sun hyvää energiaa itseeni mutta tarkemmin ajateltuna se ei olekaan hyvä homma koska mä en halua sun elimistöösi tätä mun suonissani kiertävää sysimustaa liejua. Kiitos kuitenkin tarjouksesta ♥

      Poista

Käynnistäsi kiitollinen ja kommentistasi olisin suorastaan riemuissani!
(kommenttien valvonnan takia ne näkyvät vasta hyväksymisen jälkeen ja tämä saattaa kestää jonkin aikaa)

Kiitokset tekijöille:

  • Blogger archive page > Github/jhwilson
  • Google Friend Connect Button > NetOops blog
  • Add Related Post Widget To Blogger (linkwithin) > My Blogger Tricks
  • Contact Form > Tw!st Blogger
  • Simple Search > Blogger Buster
  • How to display linkwithin related posts only in post pages > My Blogger Desk
  • How to Remove Subscribe to Atom links from your Blogger Blog > Superwebtricks
  • How to remove quick edit and wrench icons on Blogger > Blogger Plugins