Optimimaalinen koko? Piekse se! (aka Kultainen kyntäjä)

Voi jumaliste. Mä olen roikottanut tiiliskiveä jo kaks vuotta ja ihan turhaan, sillä tämän tiedon mukaan naiset arvostavat varsinkin yhden illan jutuissa enemmän paksuutta kuin pituutta. Ärh. Ei auta muu kuin raksia tiiliskivi pois, ottaa moskula käteen ja alkaa mätkimään wanhaa lärväkettä uuteen kuosiin ja se on kuulkaa aika epätoivoinen homma. No kuvitelkaa tukkirekan alle jäänyt taateli josta pitäisi leipoa elikkäs pajottaa naisia miellyttävä pötikkä niin ymmärrätte että se vaatii jo kolmannen asteen kyläsepältä vaadittavia taitoja joita allaekirjoittaneella ei todellakaan ole. Tämä on muuten kans yks niistä jutuista joissa naiset ei osaa päättää mitä ne haluaa ja niin kuin monessa muussakin ”ei kun...en mä tiedä....tai no mä haluan sen tolleen” - tapauksessa, kyseisen requestin toteuttaminen aiheuttaa suoranaista fyysistä tuskaa mutta onhan se toisaalta niinkin että mitäpä sitä ei naisten eteen tekisi – vaikka se sitten vaatisikin itsensä pajottamista ja muita ihmetekoja.


Sitten asiasta viidenteen eli pankkimaailmaan ja siellä viime aikoina riehuneeseen Gameover Zeus – virukseen. Varsin vittumainen keksintö joka on viranomaistahojen mukaan saastuttanut 500 000 – 1000 000 tietokonetta ympäri maailmaa ja varsinainen ongelma eli virusta levittävä bottiverkko on saatu pysäytettyä mutta tekijöitä ei ja koska viruksen aktivoituminen on selaimesta kiinni, on F- Secure tehnyt yksinkertaisen testiohjelman jolla voipi tarkistaa oman koneensa tilanteen. Pikaisen testin jälkeen tarjotaan konetta koskevaa tarkistusohjelmaa ja mikäli lataatte pienen tarkistusohjelman, muistakaa noudattaa annettuja ohjeita. Itse testasin oman koneeni eikä mitään ongelmia löytynyt eikä pitäisikään sillä konettani vahtii Russian Brigade ja eräs toinen systeemi.

Kesä etenee huimaa vauhtia Vihreän Talven merkeissä eikä aikaakaan, kun päästään elokuun alkuun jolloin käyn pokkaamassa perinteisen Ei toivotut Nuoret ry:n jakaman ”Kultainen Kyntäjä” - pokaalin. Kyseinen pystihän annetaan tyypille jolla asiat ovat menneet pitkin vuotta päin helvettiä eikä tässä kyntämisessä ole nähtävissä mitään muutoksia positiiviseen suuntaan. Tilaisuus on aikas pitkäveteinen koska meillä (ETN:ssa) ei juurikaan tuota small talkia harrasteta joten tiedossa on sitä saatanan samaa pasteeraamista kahvikuppi kourassa aina siihen asti kunnes joku sanoo ”kyllä tää nyt jumalauta riittää” ja kaikki lähtevät helpottuneina kotiin. Ohimennen mainitakseni, mulla on noita pystejä ennestään 11 kappaletta joten elokuussa tulee tusina täyteen ja tästä määrästä voi jokainen päätellä elämäni laadun sen kaikilla osa -alueilla. Kun ei kulje niin ei kulje. Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa niin tulen saamaan Hulkkosen Patelta (meidän porukan nörtti) hienon rintamerkin jossa on perkeleen pirtsakan näköisen pojan kuva ja kun sitä painaa, ilmoille kajahtaa Suomisen Ollin aka Lasse Pöystin nuoruusäänellä lausuttu ”Olet sä eri perse kaveri” - tokaisu. Pate se sitten osaa piristää.


Eilen ei huvittanut mikään eikä paljon tänäänkään lähinnä sen takia että mun on ajettava 38:n kilometrin päähän Syyrialaisella jossa ei tällä hetkellä toimi kuin käsijarru, seistävä jokunen tunti vesisateessa ja näytettävä kaivinkonekuskille mistä se kaivaa ja kun nuo hauskat tunnit on vietetty niin pääsen ajamaan saman matkan takaisin. Manooveriä varten olen syönyt tälle aamulle yhden tuubin pikaliimaa koska tie muistuttaa vuoden 1992 Sarajevoa joten on todennäköistä että liimailuistani huolimatta tulen menettämään paikan tai kaksi. Asia mikä ei harmittaisi jos olisi kyse eduskuntapaikoista mutta kun kyseessä on omat legot, niin pistäähän se vihaksi mutta elämä ei saa olla pelkkää valitusta koska hyviäkin asioita tapahtuu – tai ainakin luulen niin ja tähän pelkästään luulooni perustuvaan odotteluun mä tarttisin vähän teidän apuanne. Katsokaas kun nyt tarttis tietää sellainen asia että kun kysyy vaimolta että voitaisko vähän ja saa vastaukseksi joo, voishan sitä tässä joku päivä, niin mikä mahtaa olla aikajana? Oikeesti muutama päivä vai meneekö muutama kuukausi? Teistä naisista kun ei ota selvää.


Toinen juttu – ei välttämättä olisi tarvinnut tapahtua – on se että eilisessä rankkasateessa mun kuulolaitteeni hörppäs vettä ja nyt en kuule sillä muuta kuin tämän vallan perkeleen ärstyttävän ujelluksen jonka sattumoisin löysin myös Y – putken puolelta. Onhan musiikki - varsinkin vanhojen ja juoppohullujen ukkojen soittama – tervetullutta vaihtelua tähän ankeaan elämääni mutta täytyy sanoa että tämä biisi kiristää hermoa suhteellisen paljon  kun sitä pukkaa nonstoppina 24 h vuorokaudessa. Jos joku saa nyt päähänsä kysyä että miksi en ota kuulolaitetta pois, niin sanottakoon että liimasin sen jo toissapäivänä tämänpäiväistä reissua silmällä pitäen niin että se siitä poistamisesta. Kehotan muuten kuuntelemaan koko biisin niin tiedätte minkälaista Via Dolorosaa taivallan tälläkin hetkellä.

Okei, tällä kertaa ei enempää mutta illalla sitten taas kun pääsen reissultani takaisin ja saan väännettyä itseni kuivaksi.



23 kommenttia :

  1. On se yhtä helevettiä suki elonties. Voisko jo saaha hiukkasen helpotusta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervehdys Timba!

      Tiedäthän sinä miten se menee; lompakko on tyhjä ja jotain pitäis yrittää mutta kun tarttis tehdä velkaa että sais vehkeet kuntoon jotta pääsis tekeen niitä hommia että sais maksettua sen velan minkä avulla sai vehkeet kuntoon että pääsi yrittämään jotain :D
      Oikeesti, on tää aika perseestä.

      Poista
    2. Tiedän, todellakin tiedän. Välillä vaan sais sataa jotain muutakin kuin paskaa niskaan...
      Mut kyl munmielest sul jo pitäs helpottaa. Helpottihan polkallakin, vaikka helvetisti häntäki kidutettii.

      Poista
    3. Noh, kait se jonain vuonna ja tähän tietyllä tapaa tottuu - ei sitä oikein jaksa enää odottaa mitään positiivista mutta ei auta lannistua (perkele).

      Poista
  2. Komppaan Timoa.
    Mutta onnittelen silti ”Kultainen Kyntäjä” - pokaalista, harvat niitä saa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos. "Kultainen Kyntäjä" - pokaalia surkeampi on vain "Vuoden Tuhkamuna" - pysti jonka senkin olen voittanut useampana vuonna ;D

      Poista
  3. Piti tulla täällä jurtalla pistäytymään, kun sattui sen verran olemaan joutilasta aikaa ja viime kerrasta onkin jo vierähtänyt tovi. Jos mä käyn pakanajumalille vuolemassa hopealastuja ja jätän viinapullon näreen juureen, niin helpottaiskohan ne sun eloasi edes vähäsen.

    Ja mitä tuohon ensimmäiseen kappaleeseen, niin mä olen kuullut vähän sellaista, että ei niinkään se koko, vaan se, miten sitä käytetään. Jaksamista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervehdys rakas Ninja ja oikein hyvää kesän alkua!

      Minä sitten pidän susta kun sä et ole hylännyt tuota vanhaa Seita - meininkiä ja siksipä olenkin kiitollinen uhrilahjastasi koska siinä on sitä wanhaa taikaa.

      Lärväke keskusteluun on pakko sanoa että meillä pienivehkeisillä on tavattoman paljon alaselän nikama - ja rasitusvammoja jotka todennäköisesti aiheutuvat liian taajasta iskusta eli erästä slogania mukaillakseni: Pitempi kikkeli - parempi ruoto ;D

      Poista
  4. Voi sinua lumpioihin potkittua. Kyllä se ehkä joskus helpottaa. Niin mä ainakin toivon.

    Ja taateli on vallan parempi kuin katkarapu. Enkä nyt tarkoita mitään king size vaan niitä minisimpiä mitä löytyy halvimmasta mahdollisesta pakastepussista. Siis se katkis joka piilottelee muiden takana. Ja siihen päälle vielä taitamattomuus ja haluttomuus yrittää. Huh huh onneksi ei enää sitä.
    Eli sulla menee paremmin kuin luulitkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tämä nyt on taas tällainen Karman järjestämä koettelemusjakso jota kestää aikansa ja se radikaali ero Rouva Fortunan kausiin on se että nuo hyvän tuurin jaksot ovat kestoltaan noin nanosekunnin luokkaa kun taas nämä Karman paskan tuurin päivät kestävät viikkotolkulla ;D

      Kiitos sanoistasi koska nyt tiedän että mulla on toivoa! (tosin aloin pelätä milloin tämä mun taateli transformoi itsensä katkaravuksi :P )

      Poista
    2. Mut kesähän on taatelinmuokkauksen kulta-aikaa. Kesäiltana folioi itses päästä varpaisiin, jätät vaan taatelin ulkopuolelle.
      Saapastelet pari tuntia tundralla ja perskuta ku on hyttyset paukamoittaneet taatelin meloniks.
      Foliointi jotta pystyt maksimoimaan pistosalueeksi taatelin. Saattaa aiheuttaa huimausta veren vähyyden vuoksi.

      Poista
    3. Parahin Hogatha, mä olen aina sanonut että olisin hukassa ilman sua ;D

      Poista
    4. Juu multa löytyy konstit moneen jollei jopa kaikkeen. Reippaasti vaan kysymään. Kuhan ei liity tietokoneisiin. Sillä alalla mun neuvo on hienosäätö lekalla.

      Poista
  5. Oletko sä metsästämässä yhden illan juttuja? Ei kannata noista tutkimuksista ottaa paineita :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta Puolinainen! ♥

      Kuules, me ollaan molemmat - niin sinä kuin minä - vakavassa ja rakastavassa parisuhteessa joten me emme mitään yhden illan juttuja tarvita! Huolestuin vain teidän naisten kotkotuksista kun ajattelin tilannetta missä saisin kotoa kenkää ja kulkisin poikamies - statuksella koska teidän naisten mieli kun muuttuu sen verran taajaan että tässä saa olla koko ajan pakarat jäykkänä tulevaisuutensa suhteen ;D

      Poista
    2. Kyllä, naisen mieli on kuin tuuliviiri :). Koskaan ei tiedä mitä tapahtuu! Eiköhän se sun taateli ole ihan kelpo peli :D

      Poista
    3. ps. mun kommenteissa on paljastettuna se tekstiviesti, jota siellä vongattiin, käväisepäs lukemassa, en tiedä kauanko sitä siellä pidän :)

      Poista
    4. Niin mutta sun mieles matkaideoineen on upea! (mutta mä tuun siitä huolimatta teippaamaan ne sun huules ettet möläytä ennen aikojas) ;D

      Omasta taatelista on huono mennä sanomaan enkä mä voi tulla sitä arvioituttamaankaan kun me molemmat ollaan omilla tahoillamme in lööv :P

      Poista
    5. No hittolainen! Täytyykin tulla tässä illan mittaan poikkeamaan :D

      Poista
  6. Tunnisteista ja ruumiinosien mutiloinnista: joo, olen mä kuullut että on olemassa sellaisiakin henkilöitä, jotka ehdoin tahdoin tahtovat että heidän taateliaan tallataan. Ehkä jopa korkosaappaalla. Hrrrrrrh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. *Brhhh* tosiaan!
      Katselin kerran sellaisen friikkishown missä pari äijää roikotti vehkeistään erilaisia kamoja aina silitysraudasta 60 litran jääkaappiin ja täytyy olla aika helvetin paljon pölyjä ylähyllyllä että sellaiseen ryhtyy.

      Poista
  7. Ei oo kukaan sitten vielä taatelintallaajista mitään maininnu........ *kipittää karkuun*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taatelintallaajat - tuo väärin ymmärretty heimo :D

      Poista

Käynnistäsi kiitollinen ja kommentistasi olisin suorastaan riemuissani!
(kommenttien valvonnan takia ne näkyvät vasta hyväksymisen jälkeen ja tämä saattaa kestää jonkin aikaa)

Kiitokset tekijöille:

  • Blogger archive page > Github/jhwilson
  • Google Friend Connect Button > NetOops blog
  • Add Related Post Widget To Blogger (linkwithin) > My Blogger Tricks
  • Contact Form > Tw!st Blogger
  • Simple Search > Blogger Buster
  • How to display linkwithin related posts only in post pages > My Blogger Desk
  • How to Remove Subscribe to Atom links from your Blogger Blog > Superwebtricks
  • How to remove quick edit and wrench icons on Blogger > Blogger Plugins