Shepherdmaker 44 (Female's voice)

Tulin just Haagista missä kävin esittelemässä eri sotilasliitoille mun uutta innovaatiota nimeltään Shepherdmaker 44. Paikalla olivat nämä tavanomaiset kuten NATO, ECOMOG, Confédération Interalliée des Sous-Officiers de Réserve ja sitten tietysti vanhoja kamujani itä – euroopan puolelta. Kannattaa muuten pistää Shepherdmakerin nimi mieleen koska siitä kuullaan vielä, eikä se ole ainoa helvetinkone mikä OPRII:sta (Outo Paimen's Recearch & Innovation Insitute) on lähtenyt. Tosin osa on saanut ns. hys hys – luokituksen eikä niistä näin ollen maapallolla tallustelevat ihmiset tiedä yhään mitään. Mikä Shepherdmaker 44 sitten on ja mihin sitä käytetään? No jumalauta, kaikkia OPRII:sta lähtöisin oleva kama on alunperin suunniteltu nimen omaan rauhanomaisiin tarkoituksiin mutta toisinaan ne tehokkuutensa vuoksi päätyvät myös sotilaallisiin tarkoituksiin tai paremmin uhkakuvien muodostamiseen. Ei kukaan tervejärkinen eikä päästään pimeä mene käyttämään SM44:ää sen hirivttävän tuhovoiman takia.

Tämän päivän esittelytilaisuuden ja varhaisaamun kuvaa mutta nyt en muista mikä tuon alustuspuheen pitäneen naisen nimi oli

Shepherdmaker 44 on itkuhälytin. Tosin viritetty versio tuosta mainiosta muoviaskista, joka laitetaan babyn sängyn viereen ja jonka kautta – laiteparin vastaavaa kappaletta käyttäen – voidaan kuunnella sujuuko tämän ihanan lapsosen uni rauhallisesti ja ilman itkua. Me kaikki muistamme ja tiedämme Samuel Coltin aikoinaan lanseeraaman Peacemaker:in, jonka vanhempi väki muistaa sekä vanhoista westerneistä kuin näistä myöhempien aikojen leffoista joiden pääosaa näytteli se suihkua välttelevä Mr. Callahan. Vaan nythän on niin että ajat ovat muuttuneet sitten iloisen 70 – luvun ja kun tämän päivän rauhantyössä tarvitaan astetta voimakkaampia keinoja, halusin saada aikaan totaalisen, kohdistetun shokkivaikutuksen ja se oli johtoajatus koko Shepherdmakerin kehitystyölle ja kaikelle sille mitä ko. innovaatio tällä hetkellä on. Alunperin suunnittelin laitteen lähinnä rakennus – ja purkutöitä tekeville aloille ja sen tuotenimenä on sillä puolella Little Shepherd. Nimen perässä oleva luku 44 muuten tarkoittaa tiettyä asiaa joka selviää tuolla tekstin loppupuolella.

Outo Paimen toimii myös maailman merillä

Koko idea ja ensimmäisen Little Shepherdin kehittely alkoi silkasta vitutuksesta. Te ette nimittäin voi kuvitella miltä tuntuu nukkua aivan perkeleellisellä volyymillä kuorsaavan naisen vieressä ja varsinkin, kun viimeiset kaksi vuotta tätä itsestään saatanasta olevaa jyrinää on säestänyt 1900 – luvun alkupuolelta olevan cd -soittimen (pieni, pyöreä lätty – ns. kannettava malli) rahina. Vaimon kun on pakko kuunnella niitä tuonelan porteilta tuotuja äänikirjoja joka ainoa ilta ja mikä pahinta, hän nukahtaa tasan joka kerta sammuttamatta Belsebuub – laitettaan ja niinpä minä sitten saan kuunnella himmelin rahinaa, johon hetkeä myöhemmin yhdistyy vaimon kuorsauksen jyly jonka vertaista ei tästä universumista löydy. Lähimmäksi vaimon tuottamaa äänimaailmaa päästäisiin kenties tilanteessa, jossa Luciano Pavarottia roikotetaan nilkoista hänen laulaessa Edvard Griegin tekemää sävellystä ”Vuorenkuninkaan luolassa” samalla, kun Lucianoa pieksetään juuttisäkillä jonka sisältönä on tulikuumia kiuaskiviä. Eetuhan väsäs tuon ”Vuorenkuninkaan luolassa” - nimisen biisin sen Ibsenin ämmän pojan....Henkkako se oli?..tekemään näytelmään nimeltä Peer Gynt (Pertillä Kyntää. toim.epähuom).

Koeammunnat eli koejyrinät Tyynellä valtamerellä

Selkäkivuistani jotuen meikäläisen nukkuminen on muutenkin ollut vähän sitä sun tätä ja koska rakkaan puolisoni kuorsaaminen torppasi ne viimeisetkin toiveet yöunista, aloin miettimään mahdollisuutta josko tilanteesta voisi jotenkin hyötyä ja ei mennyt aikaa kun keksin miten saan muutettua sen helvetillisen kakofonian rahaksi. Katsokaas kun minä hieman virittelin noita itkuhälyttimiä ja asensin tähän vastaan ottavaan laitepariin tallennusmahdollisuuden (nykyisissä malleissa on paikat muistikorteille), rukkasin äänentoiston aivan uudelle tasolle ja muotoilin kaiuttimen niin, että sillä pystytään kohdentamaan laitteesta lähtevä ääni hyvinkin kapealle alalle. Voidaan puhua jopa ns. Hard spot:ista eli noin metri kertaa metri alueesta. Siis pienimillään, muutenhan ääni leviää ympäristöön täysin normaalilla tavalla. Voitteko kuvitella – se toimi!! Nyt minulla oli käsissäni uskomaton laite, jonka uumenista kykenin tuottamaan yhtäjaksoista ja vallan vitullista kuorsausta lähes kuusi tuntia putkeen! Alkuun oli hieman hankaluuksia äänen kohdistamisessa ja niinpä tuhosin naapurin sikalan, talomme ohitse ajaneen Hyryjärven Masan Skodan - jolla ei nyt niin väliä koska Masa ei noudata tiellä olevaa nopeusrajoitusta – ja sattuipa rytäkässä seinänaapurikin saamaan osansa. Hän nimittäin saapasteli ääniaallon (suom. jyrinän) reuna – alueelle ja sehä tiesi sitä ettei hänen hammaskalustonsa reikien peittona olevat amalgaamit moista jytinää kestäneet, vaan ropisivat maahan kuin metalliset kyyneleet. Naapuri huusi kuin oikohöylä mutta minä sanoin lähde sinä vittuun siitä mussuttamasta, mene vaikka ottamaan jogurtti tai jotain että rauhoitut. Mainittakoon ettemme ole hänen kanssaan puheväleissä kuten en myöskään herra Hyryjärven kanssa, sillä hänen Skoda Octaviastaan ei tippunut pelkästään ruosteet helmoista vaan tuo mainio tsekkiläinen keksintö hajosi piece by piece – periaatteen mukaisella tavalla.

LS

Alun hankaluuksista huolimatta onnistuin kehittelemään Little Shephardista varsin monikäyttöisen työkalun rakennusalalle, jossa sen tuottamaa äänen värähtelyä (jyrinää) käytetään betonin vibrauksessa (järjettömän isot kohteet) ja useissa nopeutta vaativissa purkuprojekteissa. Jälkimmäinen, talojen nopeaan ja täydelliseen luhistumiseen kehitelty malli on lähdössä yhdysvaltoihin heti kun sikäläinen yhteistyökumppanini Sensational Sheets & Beautiful Blankets – niminen yritys saa kehiteltyä niin perkeleellisen pressun että sillä voidaan peittää normi pilvenpiirtäjä. Ääniaallot on pakko rajata tai muuten on mahdollista että vaikkapa koko Manhattan häipyy maailmankartalta eikä meistä kukaan halua moista tapahtuvan. Kehitystyötä tehdään jatkuvasti ja nyt on siviilipuolella valmistumassa vaimon sairastumisen ansiosta ns. flunssa – edition, jonka prototyyppi – esittelyn perusteella mm. maailman johtavat kaivosteollisuuteen keskittyneet yritykset ovat olleet erittäin kiinnostuneita. Käytiin nimittäin jyristelemässä K2:selta lumet alas eikä esittelyversion volume-nappi ollut kuin ykkösellä.
Kaikki tämä on kuitenkin johtanut Shepherdmaker 44:sen valmistumiseen mutta sen tiimoilta en kuitenkaan kerro tämän enempää, sillä aiesopimuksien lukuisat kohdat kieltävät informaation jakamisen. Sopimuksista vielä, joudun laittamaan tämän tekstin otsikon lontooksi sillä yleissopimuksen (kattaa kaikki sotilasliitot) kohta KSNMM (Kai Sää Nyt Muijaskin Mainitset?) velvoittaa ja mielellänihän minä sen teen vaikka tuo naaraspuolinen Jaakko Jyrinäparta pitää meikäläistä hereillä yökaudet läpeensä. Niin, ja tuo 44 on siis vaimon ikä.

Shepherd 44:sen käsiohjausyksikkö: ylimpänä desibelit, keskimmäinen luku nurin menneet ja alin luku ilmoittaa montako minuuttia lähikauppa on auki. Laitteeseen voidaan ohjelmoida mitä tahansa arvoja.

Kansakuntia rauhoittaakseni voin kertoa että Shepherdmaker 44:sen tuhovoimalla -jos sellaisesta nyt voidaan edes puhua - ei ole mitään tekemistä aivan perseestä olevien ydinaseiden kanssa sillä Paimenentekijä 44 on täysin elollista elämää kunnioittava ratkaisu, joskaan sen aiheuttamista jutuista en voi kertoa kuten aiemmin jo mainitsinkin. Sen verran voin paljastaa että koeammuntojen yhteydessä on tullut ilmi varsin mielenkiintoinen seikka, nimittäin usean sadan kilometrin päässä ja ääniaaltoalueen reunamilla olevat naiset ovat kaatuneet maahan mielettömien orgasmien ravistellessa heidän kehoaan. Tutkimme asiaa ja kyllä, näyttää siltä että kun on osavalla kohtaa ja tarpeeksi kaukana laukaisupaikasta, niin ääniaallot vaimentuvat sen verran omituisella tavalla että ne saavat hypotalamuksen resonoimaan aallonpituuden ollessa reilu metri. Käytännön tasolla tämä tarkoittaa sitä että hypotalamus käy alakerrassa asti joten ei mikään ihme että väkeä kaatuu ja Shepherdmakerin nimeen vannotaan niinkin omituisissa paikoissa kuin Frans Joosefin maalla jossa sentään on suht holotnaa.

Tässä kaikki Shepherdmaker 44:sesta ja sen synnystä, nyt on aika siirtyä tiedotteisiin: LibreOfficeen on saatavana (ehkäpä olette huomanneetkin) on saatava päivitysversio (4.2.4.2) jonka minäkin latasin ennen kuin ryhdyin kertomaan teille tätä tämän päiväistä ilosanomaa. Kannattaa myös visiteerata Donate – sivulla koska nämä ihmiset tekevät todella upeaa ja arvokasta työtä, samoin kuin kaikki muutkin OpenSource – periaatteella toimivat yritykset/yhteisöt. Katsoin siis minäkin asiakseni lahjoittaa (koska olen jo pitkään LibreOfficea käyttänyt) 10 taalaa eikä se ole paljon, rapia 7,-  euroa eli aika mitätön summa näin hienosta ohjelmasta johon kuuluu tekstinkäsittelyn lisäksi piirto-, laskenta – ja tietokantasovellukset tai osat, miksi niitä nyt sitten ikinä kutsutaankin. Selkeää parannusta on havaittavissa ja kaikkia hienoja helpotuksia kuten esim. muualta kopioidun tekstin muuntuminen automaattisesti sille fontille ja fonttikoolle millä kirjoitettavaa tekstiä tuotetaan. Aion tutkia lisää jahka tästä ehdin.

Täällä tundralla aloitetaan työt varhain, esimerkkinä kuvan poika joka pääsi synnytysosaston keskoskaapista viime viikolla

Kaikille oikein hyvää lauantaita ja kevyitä polkuja.

Ps. Ostin eilisellä apteekireissulla halvan, kahteen suuntaan mutkalla olevan näppäimistön (Microsoft: Comfort Curve Keyboard3000, usb -liitäntä) ja voin kertoa että tämä on todella näppärä ja ranteita säästävä näppäimistö. Hinta on meidän kaikkien suomalaisten tuntemalla Tokmann:illa hieman päälle 19,- euroa joten ei paha ollenkaan. Suosittelen.

18 kommenttia :

  1. Kätevän näköinen vehje.

    Ehkä jotain aaltoja tuli meille asti, kun ei mullekaan uni tullut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kätevä ja saattoi niitä ääniaaltoja kantautua teillekin asti kun horjahdin ja meni hetkeks aikaa volymet täysille.

      Poista
  2. Sun vaimolla ja mulla on ainakin kaksi yhteistä asiaa: ikä ja ...kröhöm... naisellinen tapa kuorsata öisin ;-)

    Otan osaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla on sitten kaksi oikein viehättävää ominaisuutta! ;)

      Poista
  3. Kiitos!
    Nyt löytyy sitten hyötykäyttöä myös meille, miehen kuorsaukseen. Ja minä saan lopettaa sen ikuisen taputtelun (potkun kylkeen), että rakkaani, voisitko kääntyä kyljellesi kun hieman maantiejyrän ääntä kuuluu...
    Meni vähän ohi tuo ohjeistus, mutta varmaan voimme tehdä yhteistyötä ym tahojen kanssa:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tosta on valmistumassa sellainen bedroom -edition joka takaa kunnon yöunet eikä mulla ole mitään sitä vastaan että tehdään kimpassa jotain ;D

      Poista
  4. Oi sinua Pelle Peloton, hienon laitteen teit,vähän liiankin.
    Kun seuraavan kerran käynnistät niin tehoa pienemmälle, kiitos tai ilmoitus niin kiristän siveysvyöni ja menen kellariin nukkumaan.
    Ei sitä kaikkea kestä (lue s-postisi) ♥

    Meillä kuorsaus ongelma on poistettu erikerroksiin.Mies kuorsaa ja minä en.On jokunen hmmm..mies sen sanonut :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä olet sitten silent sleeper ja se on ominaisuus jota arvostan , varsinkin näinä päivinä kun tauti runtelee kroppaa eikä saa nukuttua sitäkään vähää :D

      Luen postit kyllä mutta varmaan vasta huomenna jos käypi, olo on sellainen ettei pysty kovin järkeviä ajattelemaan. Kiitos kuitenkin ♥

      Poista
  5. Mä en tiedä miks, mutta mulla tuli ensimmäisenä mieleen myyränkarkotin! Jos johdat osan äänestä putkella maan alle, niin luulisi pysyvän kaikki epätoivotut öttiäiset poissa (tehoiskohan myös haastemiehiin???)
    Koetas ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedähän sinä Helmi että mä rakastan sua ja nyt mä rakastan sua vielä enemmän!
      Jumalaut' mitä ideoita koska molemmat mainitsemasi riesat ovat hyvinkin monen ihmisen ongelma. Pannaan tuotto littiin ;D

      Poista
  6. Voin kertoa, etää kuorsaamisen lisäksi meillä paukkuu kastanjetit öisin. Meikäläisen purulelun jyystäminen kuulemma kuulostaa ihan aidolta espanjalaisisävelmältä. tjsp.

    Nyt siirryn vaaka-asentoon sohvalle katselemaan erästä nahkahousuissaan.. *krhm*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sullakin on sellanen :) omani putosi lavuaariin ja meni rikki, mutta aiemmin sitä käyttäessäni mies totesi nukkuvansa nyrkkeilijän vieressä... kastanjeteista se ei sanonu mitään.

      Poista
    2. Juu on. Sain sellaisen, kun olin purrut yhden hampaan kuoliaaksi joskus yli 10v sitten. Nyt on kai neljäs purulelu menossa.

      Poista
    3. On muuten ongelma josta monet kärsivät mutta eivät osaa hakea apua ja kärsivät turhan takia.

      Poista
  7. sirpa19.48

    Pitäisköhän mun tulla nukuttamaan sut, kun noi sun laitekeksinnöt muuttuvat kerta kerralta kröhöm.. omituisimmiksi :D
    Haluatko normiunen vai kunnon anestesian, että tiedän pakata tarvikelaukkuni?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voistko Sirpa tehdä laukkusi kanssa kiertomatkan? Paimenen luota tänne ja varmaan Polgallekin maistuis:D

      Poista
    2. sirpa12.15

      Sovittu. Laitetaan sellaiset unet, että heräätte vasta syyskuussa ;D

      Poista
    3. Sirpa, mä haluan sitä Propofolia! Ihan hemmetin hyvä keksintö; pari tuntia taju mäellä ja siitä herää ilman tokkuraa. Mikä parasta, lantun pimeyttähän voi säädellä ainemäärää nostamalla/laskemalla? ;D
      Yhtä kaikki - laukku täyteen ja tännepäin, mä laitan kahveet tulille!

      Poista

Käynnistäsi kiitollinen ja kommentistasi olisin suorastaan riemuissani!
(kommenttien valvonnan takia ne näkyvät vasta hyväksymisen jälkeen ja tämä saattaa kestää jonkin aikaa)

Kiitokset tekijöille:

  • Blogger archive page > Github/jhwilson
  • Google Friend Connect Button > NetOops blog
  • Add Related Post Widget To Blogger (linkwithin) > My Blogger Tricks
  • Contact Form > Tw!st Blogger
  • Simple Search > Blogger Buster
  • How to display linkwithin related posts only in post pages > My Blogger Desk
  • How to Remove Subscribe to Atom links from your Blogger Blog > Superwebtricks
  • How to remove quick edit and wrench icons on Blogger > Blogger Plugins