Luonnetestin tulokset tulkintoineen

Päätin ensin aloittaa kiivaammalla Paimenkirjeellä mutta hillitsin sitten itseni koska mikäpä minä olen kenellekään mitään pärmentämään. Tekstini on täynnä virheitä osaltaan huonon kieliopin tuntemuksen takia mutta suurimmaksi osaksi virheet johtuvat lukihäiriöstäni jonka takia kirjaimet vaihtavat paikkaa – usein myös sanat - ja tuotan turhan selittelevää tekstiä (koska en aina tiedä mikä ilmaisutapa on oikein). Siispä on ymmärrettävää että tekstini on vaikeaselkoista ja aiheuttaa hämmennystä lukijassa jolloin on aivan oikein että asiasta mainitaan enkä vedä tästä asiasta hernettä nenään sillä ilman kritiikkiä ei voi tapahtua kehittymistä ja sen seurauksena on taantuminen. Siksipä on hyvä että tekstejäni kritisoidaan ja olenpa muutaman kerran pyytänytkin palautetta koska minä en näe omia virheitäni. Sen sijaan se, että samaisia kysymyksiä/ihmettelyjä esitetään komenttilootassa sen jälkeen kun virheet ovat joko korjattu itse tekstiin tai ne ovat selitetty samaisessa kommalootassa, todistaa sen ettei joko itse tekstiä tai aiempia kommentteja olla luettu ja silloin virheiden ruotiminen muuttuu pilkun nussimiseksi josta en välttämättä niin kovin paljon pidä. Halusin tuoda tämän asian julki ihan kaikella rakkaudella, mitenkään tai kehenkään kohdistamatta/suuttumatta ja toivon ettei kukaan ota näistä sanoista itseensä varsinkin kun tarkoitan asiaa yleisellä tasolla sillä nämä lukihäiriöstäni johtuvat ongelmat ovat seuranneet meikäläistä jo monta vuotta. En halua pärmättää enkä halua loukata ketään tällä bonsai – Paimenkirjeelläni, vaan toivon teiltä pientä ymmärrystä lukiessanne näitä omituisia aikakirjoja.


Sitten testin tuloksiin mutta ennen niiden julkistamista haluan painottaa sitä seikkaa, että ne ovat ns. kaksijakoisuus – periaatteen mukaisia jolloin se jäljempänä oleva käänteinen seliteosio on tulkinallisesti yhtä tärkeä kuin ensimmäinenkin. Tämä sen tähden, että lähes poikkeuksetta testiin osallistuville jää mieleen vain tuloksen ensimmäinen, kirjainlyhenteen selittävä osa ja he saavat väärän kuvan/ymmärtävät väärin testin tuloksen.

HAMN – koodi (eniten A- vastauksia): koodin lyhenne tulee sanoista Hyvänen Aika Mikä Nainen ja tällä naarastyyppillä tarkoitetaan sellaista naista joka pitää huushollin niin tiukassa otteessaan, että jopa sinne vahingossa eksyneillä hämähäkeillä on vaikeuksia hengittää. Niinpä näitä pikku kahdeksanjalkaisia näkee joskus kulkevan happipullot selässä. Hamnit ovat tarkkoja kotinsa ja puolisonsa siisteydestä, rahavarojen hallinta on yksinomaan heillä eikä puolisolle anneta kuin korkeintaan muodollinen taskuraha, Hamnien taloudessa ei ole valtion virallista aikaa vaan kaikki tapahtuu Hamnien kellon mukaan. Ruokapuolen Hamnit hallitsevat täysin ja tätä hallintamotoa hyväksi käyttäen he usein säätelevät puolisonsa viretasoa, lähinnä omia tarpeitaan silmällä pitäen ja ehkäistäkseen puolison mahdolliset,yht'äkkiset ja pariutumismielessä tehdyt lähestymisyritykset. Hamneilla on tarkka vuorokausirytmi jota puolison tulee noudattaa orjallisesti sillä Hamnit eivät salli minkäänlaisia poikkeamia tässä orjuuttavassa systeemissä.
Kaksijakoisuus – periaatteen mukainen käänteinen puoli:
Hamnit ovat pedantteja yksilöitä jotka pitävät huolen siitä ettei heidän puolisoiltaan mitään puutu ja tekevät puolisonsa eteen/puolesta sellaisia asioita joita tämä ei edes yleensä huomaa, vaan luokittelee hyvin onnistuneen asioiden hoidon joko omaksi näppäryydekseen tai silkaksi tuuriksi. Vaikka Hamnit vaativatkin paljon, osaavat he myös antaa ja siksipä Hamnien puolisot ovat varsin tyyliteltyjä Hamnien suorittaessa vaatehankinnat heidän puolestaan, samoin kuin mahdolliset korut tai hajusteet. Hamnien puolisoiden painoindeksi on lähes poikkeuksetta ihanteellisissa arvoissa, lähinnä sen takia että Hamnit vaativat myös sänkykamariosastolla perfektionismia hipovia suorituksia ja Hamnit tietävät tekemiensä ruokien lihottavan vaikutuksen. Positiivisena seikkana mainittakoon myös se, etteivät Hamnit puutu puolisoidensa työhön tai työaikoihin (ellei jälkimmäisestä aiheudu haittaa Hamnien omalle aikataulutukselle).


OTOVJ – koodi (eniten B- vastauksia): koodin lyhenne tulee sanoista Onneksi Teitä On Vielä Jäljellä ja tällä naarastyyppillä tarkoitetaan sellaista naista joka ei turhista mäkätä, vaan ymmärtää puolisoaan mitä parhaimmalla tavalla. OTOVJit ovat leppoisia, rauhallisia naaraita jotka pitävät harmoniasta ja tasa – arvoisesta elämästä jossa ei kummankaan osapuolen menemisiä tai tulemisia rajoiteta,vaan kumpikin saa toteuttaa itseänsä kuten haluaa. OTOVJit ovat usein keskitasoa varakkaampia ja heillä on kyky valikoida puolisonsa siten, että myös tällä on varallisuutta ja niinpä OTOVJ – perheen lapset saavat nauttia runsaista harraste mahdollisuuksista sillä edellytyksellä, ettei vapaa – ajan toiminnot vaikuta opiskeluun joka on OTOVJeille hyvin tärkeä asia. OTOVJit ovat seksuaalisesti varsin vapautuneita ja niinpä heidän kanssaan pariutuvat ovat onnellisessa asemassa koska jokapäiväiset hellyydenosoitukset (lue: aktit) kuuluvat normaaliin arkeen.Myös OTOVJit ymmärtävät hyvän ruoan päälle ja ovat varsin taitavia kokkeja mutta toisin kuin Hamnit, he eivät painosta puolisoaan liikunallisiin aktiviteetteihin vaan mieluummin kutmuilevat heidän kanssaan milloin tv:tä katsellen,milloin paritellen ja tästä syystä OTOVJien puolisot hyvin usein kärsivät ylipainosta. Lupsakkaa elämää kaikin puolin.
Kaksijakoisuus – periaatteen mukainen käänteinen puoli:
OTOVJit ovat hieman liian mukavuuden haluisia eli suoraan sanoen laiskoja ja siksipä he lykkäävät kaiken viime tippaan, joka aiheuttaa sen että OTOVJit kokevat tilanteen ylipääsemättömän vaikeaksi ja sysäävät kiireellisiä toimenpiteitä vaativan asian puolisonsa hoidettavaksi. OTOVJit pukeutuvat mieluummin rennosti kuin virallisesti ja sen takia heitä usein luonnehditaan epäsiisteiksi vaikka todellisuudessa OTOVJit ovat fanaatikkoja hygienian suhteen. OTOVJille aika ja aikataulut ovat täysin tuntematon käsite ja jos esim. OTOVJin lapsi on poissa kotoa kellon ollessa 03.00 aamuyöstä, OTOVJi saattaa ajatella lapsen olevan koulussa tai harrastamassa jotain. Pääsääntöisesti OTOVJit ovat yökukkujia ja tykkäävät nukkua puolille päivin. OTOVJit siivoavat mutta heitä ei haittaa tavaroiden hajallaan oleminen, sillä he lupsakkaan luonteensa vuoksi ajattelevat ”tavaran omistajan olevan jossain käymässä ja tulevan kohta jatkamaan puuhiaan” joten se sohvalla lojuva kirja, villasukka tahi mehumaija saa jäädä niille sijoilleen. OTOVJit myös käyttävät rahaa surutta eikä kohteella ole niin väliä, pääasia että rahallinen vastine vapisuttaa hypotalamusta.

Näin, tässä olivat tulokset ja kuten jo tuolla alussa sanoin, muistakaa lukea molemmat osiot sillä ne tasapainottavat toisiaan ja ehkäisevät täten väärien tulkintojen syntymistä. Kyselyn rakentamiseen ja analysointiin on käytetty seuraavien tietolähteitä:
G.W. Schröder: Frau und kenntniss (1963)
Aleksei Petulka: Kobieta – obcy ptak (1954)
Jyllebö – Institut: Enastående vilken stämma (1872)
Liisa Kurttuvuori – Mytty: Jauhelihaa vaatekaapissa (1998)
Emmi Tunkulanmäki: Pannaas paimentaen(1938)
Gösta Tumpukka: Taistoon veljet! (1951)



Ja lopuksi: Kiitos kaikille kyselyyn osallistuneille, minä alan tässä kohtapuoliin suunnittelemaan ja valmistelemaan Hiljaisten Salien 6. lukua julkaisukuntoon jos sen vaikka saisi huomenissa ulos kun leikkaushaava sallii nykykunnossaan hieman pitempiä istumissessiota. Tosin se äityi eilen illalla niin kipeäksi (veemäisiä tuntemuksia jatkui pitkälle tähän päivään) että jouduin tänään soittamaan sairaalaan. Päivällä kun koittaa jaloitella niin illalla se sitten kostautuu mutta kyllä se tästä. Hyvää illanjatkoa kaikille.


Ps. Suuret kiitokseni kaikille täällä käyneille  -19.000 raja on ylitetty.




13 kommenttia :

  1. Mie en ole huomannu sulla mitään lukihäiriötä, päinvastoin. Olen päässyt lukemaan tekstiä, jota sellainen tuottaa (ei ole ikinä siitä asiasta kyllä itse maininnut, mutta näkeehän sen jokainen) ja kylä lämitää lukea nomalin ihmisen teksiä semosen jälken.

    Mutta kumpi olikaan aa- ja kumpi bee-vastaus?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mulla Sanna oikeesti on lukihäiriö ja siksipä noista lauseista sun muista tulee välillä omituisia mutta se siitä, ei kenenkään pidä ottaa tuota mun kirjoitusta henkilökohtaisesti. Minä en ole hermostunut tai vetänyt hernettä nenääni olleskaan ja toivon että meininki jatkuu entisellään.

      Niin, ja A - vastaukset antoivat HAMN - koodin ja B:t puolestaan OTOVJ:n.

      Poista
    2. Tässä näit: mun piti kirjoittaa että kyllä - vastaukset oli A:ta ja B:eet Ei - vastauksia.

      Poista
  2. No sviddu, mä kommentoin sitä tuloksen puuttumista koska olin oletettavasti ensimmäinen (koska ainakaan muita kommentteja ei silloin vielä ollut) ja ajattelin että josko olit rakentanut jonkun helevatun hianon diagrammin tahi käppyrän joka kyselyn lopuksi leiskauttaa ihmisen sielunelämän analyysituloksen het siihen ruudulle... ja aattelin että ilimotan jotta näin ei tapahtunut että josko olis tullu vaikka koodiin virhe ni että pääset sitte hetimmiten sitä fiksaamaan. (Teikäläisen edellinen persoona kun oli niin tiukkana noitten koodien kanssa)
    Se on kuule näin kirjoitetun sanan välityksellä jutskaaminen ihan helkkarin vaikeeta ihan ilman lukihäröjäkin. Ei siinä tarvita kuin puolen asteen erilainen tajunta niin jopa mennee metikköön että oksat viuhuu.
    Oli muuten kiva juttu tuo kysely, mistä ikinä idean ammensit niin samasta kaivosta lisää vaan. Tulosten tulkinnasta täytyy sanoa että uskomattoman täydellinen analyysi ;)
    (Tosin tuo mun mieheni ei välttämättä allekirjoita tota tasapainoista. Tulisieluisuudesta kuulemma on kyllä samaa mieltä. Ja hellyydenosoitusten määrästäkin se jotain hiljaa jupisi. Huomautin siihen että ei ne ikkunat puhumalla puhdistu.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mo sviddu niin, sinähän olit nimenomaan ensimmäinen ja huomautit ihan aiheesta kuten mä sulle vastauksessani kerroin mutta ei tehdä tästä nyt elämää suurempaa numeroa ;D

      Olet sä tasapainoinen mutta siitä harvinainen ihminen että se sun vaakas heiluu niin helvetin nopeesti, ettei normi kuolevainen pysty erottamaan / tajuamaan sitä harmoniaa joka sun sisälläs on :P

      Poista
  3. Ei ny ihan yks yhteen, mutta sinnepäin ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ehkä ei ja olihan ne kysymyksetkin vähän niin ja näin joten ei kait tuolta testiltä voi muuta odottakaan :D
      Kiitos kuitenkin kun osallistuit <3

      Poista
  4. Sä olet käynyt meillä vakoilemassa :O *siirtää mehumaijaa sivummalle*

    Toivottavasti mun vastauksista ei nyt tullut sulle paha mieli, en ole huomannut minkäänlaista lukihäröä. *paijaa*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä höpötä koska mä tiedän (oon nähnyt) että teillä on siistiä koska sä et voi sietää epäjärjestystä (ammattijohdannainen) ;D

      Ei ole mitään pahaa mieltä tullut sen paremmin sinun kuin kenenkään muunkaan vastauksista ja todellinen tilanne tais olla se, että olin jälleen kerran vittuuntunut itseeni ja räkytin sen takia eli pyydänkin tässä anteeks kaikilta.
      Paijata saat kyllä...mieluummin livenä kiitos.. :P

      Poista
  5. B.kansalainen taas.Talokin B.
    Mutta haittaako se, kun kuitenkin hyvin menee :D

    Sun tekstit on ihan ok, en ole huomannut mitään erikoista. Se on sun persoonallisuus ja se on hyvä juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et sinä ole mikään B - kansalainen ja minähän kerroin ettei sitä koodia selittävää osiota saa ottaa niin tarkkaan vaan pitää lukea myös se kaksijakoisuus - osio yhtä huolella. Sen minä kyllä arvasin että ootkova likka jöötä pitämään mutta loppuonkin sitten pelkkää OTOVJ:iä :D

      Poista
  6. Hyvin piti paikkansa testi!!!

    Terveisin,
    Hyvänen Aika Mikä Nainen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän se Rantis on niin, että HAMN:in kaksijakoisuus - osa kuvastaa sua kaikista parhaiten. En voi nimittäin uskoa (enkä usko) että olet sellainen kuin mitä koodin selittävässä osassa lukee. Kutmuilija sinä oot ;D

      Poista

Käynnistäsi kiitollinen ja kommentistasi olisin suorastaan riemuissani!
(kommenttien valvonnan takia ne näkyvät vasta hyväksymisen jälkeen ja tämä saattaa kestää jonkin aikaa)

Kiitokset tekijöille:

  • Blogger archive page > Github/jhwilson
  • Google Friend Connect Button > NetOops blog
  • Add Related Post Widget To Blogger (linkwithin) > My Blogger Tricks
  • Contact Form > Tw!st Blogger
  • Simple Search > Blogger Buster
  • How to display linkwithin related posts only in post pages > My Blogger Desk
  • How to Remove Subscribe to Atom links from your Blogger Blog > Superwebtricks
  • How to remove quick edit and wrench icons on Blogger > Blogger Plugins