Frozen ass ja kumitelakalan poikaset sekä pari sanaa kurkiauran vetämisestä

Pari sanaa yltiöpositivismista ja näistä firmoja kiertävistä hengen nostattajista jotka takavuosina käyttivät sellaista termiä tai sanontaa kuin ”lentää parvessa”. Minä tiedän mitä se on ja tiedänpä senkin mitä on olla kurkiauran etummainen tirppa ilman vetovuoron vaihtoa ja se on kuulkaa jotain sellaista mitä ei normi kuolevainen osakseen halua. En tiedä johtuuko tämä nivustyrän aiheuttamasta tuskasta vai onko selän loputkin hermotukset lakanneet toimimasta mutta peristaltiikka toimii astetta paremmin ja tätä on nyt jatkunut jo kolmatta päivää. Jopa niin hyvin, että mun oli pakko asentaa sivulaidat vanhaan Svedbergiläiseen sillä se perässä lepattava kurkiaura lentää niin laajassa kaaressa että nämä pellistä valmistamani sivulaidat oikein vapisevat takana lentävän parven ottaessa lähtökiihdytystä. Itse asiassa ääni on samanlainen mikä lähtee kun vanhalla Suomi – konepistoolilla ammutaan aivan järjettömässä räntäsateessa, sellaista vaimeaa mutta erittäin taajalla frekvensillä kuuluvaa papatusta jonka katkaisevat ainoastaan silloin tällöin isolla putkella ammutut laukaukset ja yleensä loppuun ajoittuvat sniper:eiden ampumat kuulat (mä tykkään jostain syystä nieleskellä pippureita ja kovia herneitä eikä ne sula vitullakaan mun elimistössä). Paskapaperia menee sen verran että soittivat jo UPM:n Guatemalan tehtailta ja kertoivat että koita nyt saatana imuroida Imodiumia tai täällä mennään hakkuuoikeuksien yli niin että raikaa. Eli se siitä positiivisesta ajattelutavasta ja jos nyt joku sarasvuo tulisi jeesustelemaan, niin istuttaisin sen Svedbergin takapenkille ja sanoisin että ootas niin kuulet mitä parvella on sanottavaa. Toki olisin sen verran ystävällinen että antaisin kaverille Speden aikoinaan lanseeraamat ja tuulilasin pyyhkijöillä varustetut silmälasit mutta siihen se suojavarustus sitten jäisikin.




Jep jep, lueskelin tuossa eilen lukematta jääneet blogit ja tänä aamuna ilmestyneet enkä tiedä mitä tekisin. Tai tiedän mutta kun kroppa on eri mieltä ja se pistää vihaksi kun nyt alkaa jo suolistokin sprakaamaan eli kaiketi tässä kohta saa lopputekstejä katsella, en meinaten aio istua tasaisin persein jo pelkästään siitä syystä ettei pää kestä. Taidan käydä tietokonepajalla josta hain eilen tämän oman koneeni sillä nyt en saa deaktivoitua tuota ärsyttävää kosketus/lätkä/mikävittulieneekään – hiirtä pois ja se häiritsee tätä kirjoittamista todella paljon kun kursori hyppää kesken kaiken jonnekin ja teksti alkaa ilmestymään ihan väärään paikkaan. Ennen sen sai pois joko hiiren asetuksista tai painamalla fn/f9 – näppäinyhdistelmää mutta ko. näppäinyhdistelmä ei toimi (muut fn:n kanssa käytettävät combonäppäimet kyllä toimivat) ja kun poistan sen hiiren asetuksista, niin kone pyytää käynnistämään koneen uudelleen jotta asetukset tulevat voimaan.No jumalauta, minähän teen niin mutta ei ne asetukset ole mihinkään muuttuneet ja eilen jo koitin viritellä kaikenlaisia pahvilevyvirityksiä sun muita tuon saatanan läpykän päälle mutta eipä ollut niin jäykkää materiaalia käytössä että homma ois toiminut toivomalla tavallani. Enkä sitäpaitsi pidä mistään virityksistä vaan pitäähän se saada oikealla tavalla poistettua. Ärh.




Jotain hyvääkin sentään mahtuu tähän aamuun sillä kesä tulee kohisten; puut ovat lähes vaakatasossa noin 99 boforin voimalla puhaltelevan mosuunituulen voimasta ja taivaalta tulee sakeanaan lunta hiutalekoon ollessa suurin piirtein Bampersin 14 -33 kg vauvoille tarkoitettujen vaippojen kokoluokkaa. Lepolasseni – jonka eilen raahasin takapihalle – on hautautunut noinpuolentoista metriseen kinokseen mutta ei se haittaa koska en näe tätä surkeutta muuten kuin menemällä pihalle sillä tämän meidän vuokrakorsun ikkunoita peittävät noin viiden sentin vahvuiset jääkukat. Lattiat ovat niin kylmät että mulla on jo viisistä villasukista lähteneet pohjat kun hikiset töpöjalkani ovat jäätyneet iloisella 80 – luvulla asennettuun muovimattoon mutta onpahan eukolla taas iltapuhdetta ja meillä olikin puhetta siitä, että taidetaan ostaa puukenkien pohjia ja ommella niihin villaiset varret niin kestävät tätä Suomen kesää ja ihanaa rivitaloasumista hieman paremmin.


Näissä vetimissä mentiin koko viime kesä mutta eipäs mennä enää.


Taidankin nyt pistää pilkkihaalrit päälle ja lähteä hiihtelemään tietokonefirmaan niin saatte sitten kenties myöhemmin vieläkin positiivisemman postauksen luettavaksenne. Menee näköjään vielä hetki ennen kuin pääsen lähtemään sillä vaimo huuteli ettei hellalla olevan ja vetoisuudeltaan kolmekymmentä litraa olevan kattilan vesi kiehu. Tällä vesimäärällä on näet tarkoitus sulattaa perseeni irti tästä sohvasta. Vaan eipä valiteta ja haluankin toivottaa teille mitä parhainta torstaita, minä tästä lähden vaihtamaan kalsareita ja sonnustaudun taipaleelle. Ai niin, unohdin kertoa että tuossa lähellä sijaitsevassa ydinjätteen loppusijoituspaikassa sattui eilen pieni vuoto ja voi sentään miten veikeitä vaikutuksia sillä oli; pajunkissat olivat yön aikana muuttuneet lehtikuusenkoiriksi ja ne pitivät mahrotonta meteliä kun oltiin Aljohin kanssa aamulenkillä. Kaikkea sitä pääseekin näkemään kun vanhaksi elää.






34 kommenttia :

  1. Onpas melkoisen kevyt vaatetus kesäksi. Jotenkin tuli mieleeni Frankfurtin (tai Münchenin) sateenkaarikulkue, jossa miekkoset vetivät iloista tirolilaistanssia perinneasuissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pois minusta sateenkaariheimon elkeet vaikkei mulla ole mitään sitä vastaan jos ne toisiaan töräyttelee sillä jokainen saa tehdä mitä haluaa kunhan se ei vahingoita ketään (mitä nyt perse repee) :D

      Poista
    2. Mä tiijän, ette ole B-rapun miehiä, mutta tuli vain tosiaan mieleen :P

      Poista
    3. :D
      Olet sinäkin niitten ajatustes kanssa..

      Poista
  2. Hmhm, jostain syystä en meinannut saada silmiäni irti tuosta asukuvasta... mutta kyllä täälläkin kohta sataa. Nyt jo näkyy toisiaan etsiskeleviä hiutaleita haahuilevan ulkona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli tekeminen kun hiihtelin takaisin tietokonepajalta sillä keli muuttui täysin; aurinko paistaa täydeltä terältä ja ilma alkaa pikkuhiljaa lämpiämään.

      Poista
  3. Ai lepolasee pihalla. No siihen kun hetkeksi menet pötkölleen sinne hankien alle ja sitten kuumaan saunaan, niin saat pientä esimakua avantouinnista, mutta vain pientä:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. *Brrrhh!!*
      Tuli kylmä jo pelkästä ajatuksesta ja mua ei niihin sun hullutuksiin saa vaikka maksettais :D

      Poista
    2. Kaikki on ostettavissa! Neuvotellaan summa myöhemmin...

      Poista
    3. Haa! Vai yritetään sitä houkutella meikäläistä hullujen tekojen ihmeelliseen maailmaan.. ;D

      Poista
  4. Sateenkaarikulkueessako sitä viime kesä vietettiin. Eipä vielä eilen olisi uskonut, mutta ihan hyvä juttu se on :D
    Pikkusen lunta oli ripsassut viime yönä ja nyt on peppu kipeenä.
    Oliskos lääkitys syynä vatsaongelmiin. Ei kaikkien masu ole terästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä nyt sinäkin ole tuuppaamaassa mua B -rapun porukoihin sillä ehta hetero minä olen ja lampaitten perässä juoksemisenkin lopetin jo aikoja sitten.
      Mitä ihmettä? Nyt taidat huijata mua sillä en ole ennen kuullut että kenekään persaus tulisi kipeäksi jos ulkona pyryttää ;D

      Mulla on Litalginia vatsakipuun ja vaikka se onkin hyvä lääke niin eipä tunnu tehoavan.

      Poista
    2. En huijaa, tuu kattoo mustelmaa ja mustelmaa :D
      Täällä tuulet ja tuiskut on eri luokkaa kuin siellä etelässä tai jossain päin tundraa.

      Poista
    3. Minen teille uskalla tulla kun ukkos ampuu mut jo tontin rajalle mutta sen uskallan sanoa ettei näin kovia mytereitä ole muualla. Täällä nimittäin mummotkin kulkevat nilkkapainot jaloissa eikä ole lainkaan harvinaista nähdä jonkun lennättävän koiraa (koska meilläpäin on leijat kielletty) ;)

      Poista
    4. 1 ha tontti ja vanha karvaturpa vastassa. Ei luulis pelottavan, edes ketään :D

      Poista
    5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    6. Vai niin mutta se kyllä se rinnakkaispiippuinen pistää mietyttämään :P

      Poista
  5. Oliks sulla jossain postauksessa vinkki viitosia ton linkwithin jutun asennukseen, kun ei ny multa onnistu, vaikka olen aikasempiin blogeihin sen osannu laittaa. Muistelen, että olisit joskus aihetta käsitelly. Noista sun postauksien otsikoista, kun ei oikeen sisältö käy selväksi :)).

    VastaaPoista
  6. Tervehdys rakas Maelka! Oletkos ajatellut sitä mun muuttoani? :D (en olevielä ehtinyt käydä katsomassa vastausta)

    Helpoimmalla pääset kun menet suoraan Outbrainin sivustolle jonne pääset joko linkwith:inin alapuolella olevaa linkkiä (se harmaana häkyvä teksti +naama) tai sitten käytät tämän sivun ihan alaosassa (vieritä ihan alas) olevaa linkkiä. Outbrain "asentaa" ko härpäkkeen sun puolesta kunhan seuraat tosi helppoja ohjeita!!

    VastaaPoista
  7. Kyllä mää jo tonne vinttihuoneeseen laitoin lämmöt päälle. Meen huomenna iltavuoroon, joten odotan, että gourment ateria odottaa valmiina noin kello 21.40, kun kaarran pihaan :)).

    Pitää yrittää tota sun linkkiä. Koitin asentaa sen vanhan blogini linkin kautta, mutta ei onnistunnu. Yritetääs uudelleen kunhan käyn ensin laittaa saunaan tulet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ymmärrä mitä siellä pitää tehä, mutta ei se mitään. Kyllä googlesta aina löytää ohjeet, kun tarpeeks kauan ettii. Kiitti kuiteski. Ja jos en saa laitettua niin säähän tietty hoidat homman sit kun tuut ;)).

      Mukavaa loppuviikkoa.

      Poista
    2. No jessus mutta tämähän tapahtuu nopeasti ja vielä oikein safkaakin...(no ittepä siitä kälätin) mutta ans kattoo nyt kuinka pääsen täältä singahtamaan ;D

      Pistän sulle paremmat ohjeet jahka kerkiän mutta juur nyt on kiirus tai ootas...mä katon yhden jutun.

      Poista
    3. joo, mulla ois tuolla koodinpätkä mutta kun se on sivustokohtainen niin en voi laittaa sitäsuoraan sulle eli sun pitäis rekisteröityä (avata tili) Outbrainille ja laittaa tiedot (ennenkaikkea blogin osoite) niin saat sitten koodinpätkän jonka asennat "lisää gadget ->html/javascript" -periaatteella.
      Kyllä se siimppeliä on ja kun oikein muistelen niin tuota koodinpätkää ei tainnut tarvita edes itse asentaa vaan se toimi bloggerin "lisää sivuelementti"-systeemillä.

      Poista
    4. Niin ja koitahan jaksaa töissä ja hyvää loppuviikkoa myös sinulle jos jostain syystä (maanjäristys, katatoninen tila tms.) en pääsekään tulemaan sinne lihapatojen ääreen.

      Poista
    5. Kiitos, yritetään ny vielä.

      Ne kyllä lupas isohkoja järistyksiä sinnepäin. Varmaan menee taas tiet poikki. Siltä varalta, että näin käy otin just hernekeittoa sulamaan pakkasesta, joten ruokahuoltoni on siltä osin varmistettu. Ja hernekeittohan on gourmentruokaa sillo, kun sen on ite tehny. Palaillaan.

      Poista
    6. Joo, kannattaa yrittää ja jos nyt niin käy että täältä nämä tieyhteydet katkeavat, niin muistat sitten kans syödä (koska et halua joutua tilanteeseen jossa mä karautan varastetulla ambulanssilla pihaan ja heitän sut takakoppiin) :P

      Poista
  8. Äh, pitääks mun osata sanoa jotain? Aivoissa (?) kulkee vaan kokkelipiimää, ei onnistu..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän sitä aina tartte sanoa mitään ja koitas nytsinäkin levätä sen muuttorumban keskellä. Sulla on ollut ihan tarpeeksi rankkaa muutenkin.

      Poista
  9. Heh, mä oon käyttänny ekassa plokissani tota lumi perseestä kuvaa profiilikuvana. Hauskaa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa olet?!
      Kuvan väsääjällä on kyllä ollut ajatusta tuota tehdessään :P

      Poista
    2. On, kerrassaan loistava teos.

      Poista
  10. Mä niin tykkään tosta jäätyneestä Jack Nikolauksesta. Hyvä leffa ja hyvä näyttelijä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaska on yksi parhaista ja tunnen tälläisenä outona ihmisenä erittäin suurta sympatiaa häntä kohtaan sillä hän teki varsin vaikuttavan roolisuorituksen eräässä mielipidelaitoksen elämää käsittelevässä elokuvassa.

      Poista

Käynnistäsi kiitollinen ja kommentistasi olisin suorastaan riemuissani!
(kommenttien valvonnan takia ne näkyvät vasta hyväksymisen jälkeen ja tämä saattaa kestää jonkin aikaa)

Kiitokset tekijöille:

  • Blogger archive page > Github/jhwilson
  • Google Friend Connect Button > NetOops blog
  • Add Related Post Widget To Blogger (linkwithin) > My Blogger Tricks
  • Contact Form > Tw!st Blogger
  • Simple Search > Blogger Buster
  • How to display linkwithin related posts only in post pages > My Blogger Desk
  • How to Remove Subscribe to Atom links from your Blogger Blog > Superwebtricks
  • How to remove quick edit and wrench icons on Blogger > Blogger Plugins