Half Beast - day

Tänään on ns. Half beast – päivä jota tundrallakin kavahdetaan sillä on 13. päivä vuoden 3:tta kuukautta ja aina tänä päivänä ilman lämpötila on 3 astetta joista saadaan luku 333, joka tarkoittaa sitä että Varjojen Maan ja meidän elävien maailman välinen verho raottuu. Odotettavissa on siis varsin mielenkiintoinen päivä kun Kharon avaa manalan portit ja päästää pienemmät demonit temmeltämään keskuuteemme. En tiedä mutta minusta tuntuu että maailmoja erottava verho alkoi raottua jo eilen, sillä kello kahdeksitoista sovittu tapaaminen venyi kun jouduin odottelemaan toista osapuolta reilut kaksi ja puoli tuntia ja kun tapaaminen oli vihdoin ohi, tuli tieto että meidän suvun päämies eli äitini on joutunut sairaalaan. Ei ole vieläkään kotiutunut reissusta enkä yhtään ihmettele sillä tuossa iässä nuo sydämen toimintaan liittyvät ongelmat ovat aina vähän kinkkisempiä kuin meillä nuoremmilla. Niinpä aamulla riemuitsemani ”vapaapäivä” oli kaikkea muuta kuin vapaapäivä valvottuine öineen ja pyysinkin chatin puolella että muistuttaisitte minua etten tulevaisuudessa käytä sellaisia sanontoja kuin ”olen hyvällä tuulella”, ”nyt on kaikki okei” tai vastaavaa, sillä Karmalla on varsin vittumainen tapa nykäistä matto alta jos se vähäänkään huomaa ettei isompia murheita ole.


Muistakaa kuitenkin tämä ilta ja erityisesti kellonaika 18.00 koska silloin alkaa kolmetuntinen Thargeian hetki ja tuon kolmen tunnin aikana tapahtuu se.
Yhden asian pyydän; älkää missään nimessä ylittäkö mitään risteystä klo 18.00 – 20.00 välisenä aikana ja on suorastaan itsemurha ylittää risteys jonka ylityslinja on luoteesta kaakkoon. Haluan kuitenkin toivottaa oikein hyvää torstaita sillä toivon että Kharon antaa luvan eräälle demonille joka tunnetaan nimellä M'lehar koska tällä pikkupirulla on varsin poikkeuksellinen tehtävä ja se koskee vain ennakkoon valittuja viittä sielua. Oletko sinä yksi heistä?


Ps. Tekisi mieli luvata pari juttua mutta kuten sanottu, on parempi että pidän turpani kiinni.
Pss. Kiitos kommenteista joihin vastaan heti kun voin.

Pienimmät ovat pahimpia



14 kommenttia :

  1. Tuolla pikkupirujen haltiattarella näyttäs olevan lonkat sioiltaan :D Ei vaan, tsemppiä, toivottavasti kaikki menee hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hittolainen! Nyt kun katseoin tarkemmin niin nehän ovat täysin ihme asennossa :D

      Kiitos ja kyllä potilaan kohdalla ollaan menossa parempaan suuntaan.

      Poista
  2. Toivon äitisi voinnin kohenevan. Ja Karma on kyllä varsin messevä ukkeli.

    Mun on valittevasti kyllä pakko illalla mennä kotiin ja ylittää muutamakin risteys. Sorgen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ja kyllähän mutsi on jo paremmassa lyönnissä mutta paraneminen tuossa iässä on perin hidasta. Sulla on niin kovat nelendil'it suojana ettei sun tartte risteyksistä välittää.

      Poista
  3. Tuohan suorastaan houkuttelee ylittämään kaikki koirankusetuslenkille sattuvat risteykset luoteesta kaakkoon. *tutkii kansalaisen karttapaikkaa* Tehoaako näihin pienimpiin demoneihin vihkivesi tai vuorisuola, vai pitääkö ottaa käyttöön järeämpi varustus eli hopealuodit ja tammipuuvaarnat ja varmuuden vuoksi opetella muutama manaus latinaksi?

    Kuitenkin, toivottavasti äitisi on hyvissä käsissä ja vointinsa paranee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutsi on hyvissä käsissä mutta älä härnää kohtaloa vaikka oletkin beregran - valittu - koska pikku demonit on varsin sitkeitä, vähän niin kuin hyttyset.

      Poista
  4. "♥Äitylille Helmi Parannus♥" -loitsu lähti juuri täältä!!

    Mä ainakin kuulun ehdottomasti noihin viiteen. Ei hajuakaan mistään, mutta eikös mun tapanani ole päätä pahkaa aina mennä....no, mihin milloinkin.

    Mulla alkaa kurssi kuudelta. Pitääkö mun istua kun tatti kirjastossa yli kasin, vaikka se suljetaan, etten ylitä risteystä? Ja ilmansuunnista risteyksessä mulla ei ole pienintäkään haisua!

    Have a nice day! Ja edes niitä Kukkutimurusia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Helmi mutta sinunkaan ei tarvitse olla huolissasi risteyksistä eikä ilmansuunnista koska tuollaiselle valontuojalle eivät pikku demonit mahda mitään.

      Poista
  5. Äidillesi kaikkea hyvää <3
    Tiedä sitä mihin kuuluu mutta sama se kun aurinko paistaa ja lumet sulaa.
    "Oo,kesän lapsi mä oon."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä se elämä voittaa pikku hiljaa ja olen samaa mieltä - pääasia kun kesä tulee <3

      Poista
  6. Äidillesi toipumista!

    Pysyn kotona koko illan, olen jo ajellut tänään abt 150 km. BTW, minulle on kolmonen onnenluku:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3
      Vain kolmonen onnenluku? Se on hyvä luku koska se on aika kova tekijä numerologisessa maailmassa.

      Poista
  7. Äidillesi kaikkea hyvää ja sitä samaa itsellesikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maelka ja koitahan sinäkin jaksaa <3

      Poista

Käynnistäsi kiitollinen ja kommentistasi olisin suorastaan riemuissani!
(kommenttien valvonnan takia ne näkyvät vasta hyväksymisen jälkeen ja tämä saattaa kestää jonkin aikaa)

Kiitokset tekijöille:

  • Blogger archive page > Github/jhwilson
  • Google Friend Connect Button > NetOops blog
  • Add Related Post Widget To Blogger (linkwithin) > My Blogger Tricks
  • Contact Form > Tw!st Blogger
  • Simple Search > Blogger Buster
  • How to display linkwithin related posts only in post pages > My Blogger Desk
  • How to Remove Subscribe to Atom links from your Blogger Blog > Superwebtricks
  • How to remove quick edit and wrench icons on Blogger > Blogger Plugins